Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Pisara
Kotisivut: http://neljasutta2.suntuubi.com/

26.07.2014 00:04
Kun heräsin olin ensin aivan kauhuissani. En ollut varma missä olin ja silti tutussa paikassa. Katsoin puista kattoa ja tasasin hengitystäni, joka oli sykkeeni mukana noussut pilviin asti. Katsoin puista kattoa kunnes viimein aivonikin heräsivät lopullisesti. Olin kotona, Henkien kiitos. Käänsin päätäni vähän ja kylmään veteen kastettu rätti tippui otsaltani. Leneth nosti päänsä ja mulkaisi minua pienesti, mikä hämmensi minua suuresti.
"Ruusunen heräsi" siskoni huusi alakertaan ja kuulosti..Mitä? Katkeralta.
Olisin kysynyt mikä on, mutta äitini syöksyi ovesta sisään ja halasi niin kovaa että haukoin henkeäni. En olisi voinut puhua vaikka haluaisinkin. En kuitenkaan halunnut. Kaikki oli hyvin sillä hetkellä.

Nimi: Dia
Kotisivut: http://kahlittutytto.suntuubi.com/

14.07.2013 23:06
Sen sanottuani tunsin väsymyksen valtaavan ruumiini. Tällä kertaa se tuntui kuitenkin erilaiselta. Se ei ollut pelkkää väsymystä, vaan seassa oli kipua, voimakasta sellaista.
Jalkani pettivät ja kaaduin maahan. Näin äitini huolestuneen katseen, mutta tiesin selviäväni. Ja niin tiesi hänkin, se mysteerinen poika, joka kertoi ennustuksesta. En tiennyt, kuka hän oli, mutta hän tuntui tuntevan minut.
Vaikka silmissäni sumeni, muut aistini eivät olleet vielä kadonneet. Haistoin raikkaan, tulevan sateen tuoksun ja kuulin perheeni keskustelun.
-Se ei voi olla se, pikkusiskoni intti. -Ei hän voi olla se, minä olen!
-Kulta, tämä ei ole hyvä asia. Suuri ennustus käy toteen, vaikka siihen pitäisi kulua monia vuosia, äitini huokaisi.
Vesipisara tippui kasvoilleni ja silloin menetin tajuni kokonaan.

Nimi: The winged cat

29.06.2012 14:18
en oikein osannut tehdä mitään. mutta , näin kun perheeni taisteli sitä vastaan. pinnistän kaikkeni , että saisin hänet pysäyttämään virtauksen. voima kasvaa sisälläni ja saan aikaan vedestä koostuvan pyörteen. pyöteeni imee hänen pyörteestään vettä. ajaudunme lähemmäs toisiamme. yhtäkkiä hän katsoo silmiini. mustat silmät , jotka huokuvat tuhoa ja tyhjyyttä porautuvat mieleeni. lamaannun kuin kani käärmeen katseessa.
- minä palaan viellä ennustettu, hän sanoo ja haihtuu. en ollut koskaan kuullut niin onttoa ääntä . miellessäni hänen silmänsä vielläkin näkyvät.
- vettä on tarpeeksi selvitäksemme, lenneth sanoo.
- tiedättekö mitään ennustuksesta? sanon .

Nimi: Candymoon

03.02.2012 18:40
Kumarruin tuupertuneen sielun puoleen ja aloin tutkiskella sitä. Oloni oli valtavan väsynyt, aivan yllättäen, luultavasti äskeisestä voimanpurkauksesta. Suuri lintuparvi, jonka kaakatus oli alkanut kuulostaa sumuiselta korvissani tuntui aivan mahdottoman ärsyttävältä, niiden monimelodiset äänet saivat pääni särkemään ja ajatukset tuntuivat liisterisiltä. Oloni alko velloa ja minua huimasi. Se tuntui oudolta, sillä vaikka olin ihmisen näköinen en sentään ollut ihminen... Sillä hengettärehtän eivät voi sairastua, paitsi jos heidän voimansa lähde on poissa. Lähdin jollain ylivertaisella voimnpurkauksella kävelemään takaisin lammen luo raahaten perässäni sitä voimatonta sielua. Kun saavuin miltei yhtä huonossa kuonnossa kuin sielu näin pojan uudestaan. Hän seisoi keskellä lampeamme liukkaalla harmaalla kivellä, joka oli valkoinen lokinkakasta ja nauroi. Vesi oli alkanut virrata pyörteinä pois vedestä!

Nimi: KikiGabriella

08.01.2012 19:20
Minulle ei jäänyt paljon aikaa ajatella. Puristin silmäni kiinni ja kuiskasin tietämäni taian, niin nopeasti kuin pystyin. Poika ei ehtinyt räpäyttää silmäänsäkään, kun maasta alkoi tulla köynnöksiä. Ne puristuivat pojan jalkojen ympärille. Hän kaatui maahan ja tiputti aseensa. Sen, jolla hän ilmeisesti vahingoitti sitä sielua.
Hätkähdin. Miten pystyin taikomaan nuo köynnökset esiin? Viimeksi kun tein saman taian, esiin tuli vain pieniä kukkia. Ehkä olenkin voimakkaampi, kuin luulin.
Poika alkoi haihtui ilmaan pikkuhiljaa.
- Hän katosi, totesin itselleni hämmentyneenä. Myös ase haihtui pois. Se ei voinut johtua taiastani. Mutta miksi poika oli vahingoittanut sitä sielua? En ymmärrä... Pojan täytyi osata vaihtaa paikkaansa, ei hän muuten olisi kadonnut.
Otin kartan ja yritin lukea sitä. Halusin kovasti auttaa sitä sielua.

Nimi: Melek
Kotisivut: http://Enkelinsiivet.suntuubi.com/

29.12.2011 15:15
Silloin käänsin katseeni ja huomasin minua tuijottavan pojan. Hän oli minua hieman vanhempi ja hänen hiuksensa olivat pikimustat. Pojan silmät olivat jäänsiniset, jolloin niiden katse tuntui melkeimpä lamaannuttavan minut.
- Kuka olet? kysyin suoraa, mutta poika ei vastannut.
Hän veti sanaakaan sanomatta tumman hupun päänsä ylitse, jolloin hänen kasvonsa peittyivät varjoon. Poika otti pari askelta minua kohti.
- Ana varo! kuulin lintujen henkäisevän. - Tuo on se musta lokki!
Vilkaisin vain äkkiä järkyttyneenä puihin, nähdäkseni, olivatko linnut tosissaan. Käännettyäni kuitenkin katseeni takaisin poikaan, hän oli vain metrin päässä minusta ja valmiina iskemään.

Nimi: eva

11.12.2011 21:42
(tietokoneellani on ongelma kun se lähettää kesken eräiset jutut. siis liitä tämä pätkä edelliseen tekstiin)

huusin lintujen kielellä linnut kokoon.
- oletteko nähneet jonkun joka ampui hänet? ohoitin ruumiseen.
-näin mustan lokin joka joka nokki toverini ja lensi metsään ja muuttui ihmiseksi, sanoi pieni lokki.
-kerro lisää, sanoin. muutamat varikset yrittivät nokkia ruumista mutta kielsin.
-ihminen oli musta ja karmea, lokki sanoi ja katsoi maahan.kaikki linnut lensivät ilmaan. jokin pelotti niitä

Nimi: eva

11.12.2011 21:30
kuvassa oli sielun vanhempien ja siskojen kuvat. päättelin kuvasta.
kuka oli se joka ampui sielun.

Nimi: Megi

09.12.2011 20:36
- Mitä on käynyt? henkäisin.
- En ti-tiedä, sielu änkytti. Sen silmäkulmat olivat kosteat, ja pian valui yli äyräiden. Rypistin otsaani.
- Ilmeisesti joku ampui.. vaikenin. Katsoin sydän täynnä surua ja myötätuntoa joka huokui kaikesta.
- Mikä on nimesi? kysyin ystävällisesti.
- En muista.. Mutta muistan jotain.. Yhtäkkiä hän kauhistui ja katsoi minua.
- Sinun pitää auttaa minua! Kerro perheelleni. Kerro että heitä uhkaa vaara, heidän pitää.. pitää lähteä karkuun. He ovat liikkeellä, sielu sanoi tarttuen minua olkapäistä.
- Mutta kuka? Ja mitä hän tahtoo?
- En tiedä, mutta hän aikoo tappaa perheeni, auta heitä! sielu vaikeroi, ojensi minulle kartan ja katosi. Siis katosi. Avasin hämmentyneenä kartan. Sepäs oli nopea keskustelu, ajattelin.
Kartassa oli kuva perheestä.

Nimi: eva

01.12.2011 20:05
sielut esiintyvät usein eläimen hahmossa. jotkin näyttäytyvät hehkuvina palloina. vaikerointi jatkui vain. menin ulos talon taakse.
lenette ei välittänyt äänestä vaan jatkoi juomista. kävelin metsään. näin kaukaisuudessa (2 kilometrin) näkyi rajakivi. sitä pidemmälle en voinut mennä. sitä kauemmas ei kykene mennä. kaksi oravaa hyppivät oksilla. näen sielun. nuori (ihmisen näköinen) itki jotain. kävelin vierelle.
- mitä itket? kysyn. sielu itkuisella äänellä vastaa:
- en minäkään tiedä.
näen ruumiin sielun vierellä. se näyttää ihan sielulta mutta sen rinnassa on iso nuoli sydämmen kohdalla.

Nimi: Megi

12.11.2011 22:11
(kirjoitan minä muodossa? en oikein tiedä, saanko kirjoittaa vain noin, mutta teen nyt näin, jos tein jtn väärin niin poista viestini :D)

Kävelin rauhassa sisään. Huomasin Lennethin seuranneen minua. Istuin pöydän ääreen. Katselin maljakkoa joka loisti valkoisena auringon valon takia, joka tulvi sisään ikkunoista. Katsoin ikkunasta ulos. Muutama pilven hattara lipui kohti aurinkoa. Pian se peittäisi auringon hetkeksi. Noina aikoina aloin helposti miettimään isääni. Joskus saatoin toivoa, että hän olisi elossa, mutta sitten karistin mielestäni nuo mietteet ja aloin tekemään jotain muuta. Toivoin todella, että näkisin isäni vielä kerran. Muistin vain hämärän kuvan hänestä. Äiti ei puhunut hänestä usein. Suri kai. Minuakin alkoi itkettää isääni ajatellessa. Katsoin nyt kukkakuviollista pöytäliinaa. Se oli kaunis. Äiti oli tehnyt sen. Joskus äiti alkoi tekemään tavallisia asioita ja joskus hän teki päivärutiineja kuin ihminen.
Sitten ajatukseni siirtyivät pikkusisariini. Katsahdin ulos ikkunasta. Lullaby oli jo saanut myös taimen. Lynetteä ei näkynyt. Annoin katseeni liikkua ulkona mutta en nähnyt häntä. Kävelin ulos ja huomasin hänen olevan juuri ovella. Hän astui sanaakaan sanomatta sisään. Puuskuttaen hän otti juotavaa.(en oikein tiedä mitä ne juovat, ja onko täällä vesijohtoa ja tarviiko ne edes lasia :D)
Pian aistin jotain outoa. Sielun. Se vaikeroi.

Nimi: Melek
Kotisivut: http://Enkelinsiivet.suntuubi.com/

10.08.2011 13:02
Lammen pinta värähtää askelteni alla, muodostaen kaaria, jotka kasvavat kasvamistaan, kunnes häilyvät kadoksiin. Olin kuullut ihmiskansan tarinaa, jossa jumalan poika kävelee veden päällä. Tarina perustuu kuulemma tositapahtumiin. Oma teoriani sille tarinalle on, että tuo poika oli oikeasti vain tavallinen henki, jolla oli hengen voimat. Olenhan minäkin vain tavallinen hengetär ja voimieni avulla kykenen nytkin kävelemään lammen pinnalla vaivattomasti.
Toisin kuin hengistä ja hengettäristä luullaan, me olemme lihaa ja verta. Lajimme sekoitetaan helposti sieluihin. Jokaisella hengellä on oma sielunsa kuten kaikilla muillakin olennoilla. Henget ovat maagisia olentoja, jotka elävät veden äärellä ja joilla on uskomattomat voimat. Me pystymme jopa puhumaan noille sieluille, joihin meidät sekoitetaan ja sanotaan, että henkien voimat perustuvat sielun voimaan. Toisin sanoen jos hengellä on hyvä sielu, on hänen voimansakin suurta.
Astun varoen takaisin maalle, kun olen päässyt pintaa pitkin ensin rannalle. Isosiskoni Lenneth vilkaisee minua pikaisesti. Hän ei osaa kävellä vielä veden pinnalla, vaikka on minua vanhempi. Äiti sanoo sen johtuvan siitä, että minulla on suuremmat voimat. Vilpitön ja puhdas sieluni on voimakkaampi kuin ikäisteni.
Pikkusiskoni Lynette ja Lullaby harjoittavat voimiansa ja yrittävät yhdessä saada istuttamiaan siemeniä saada nousemaan maanpinnalle. Lynette on vain vaivoin saanut pienen taimen esiin ja hän huohottaa väsyneenä.
- Älä väsytä itseäsi liikaa, neuvon pikkusiskoani ja lasken käteni hänen toiselle olkapäälleen. - Menetät vain turhaan kaikki voimasi.
- Helppo se on sinun sanoa, Lynette huokaisee ja jatkaa yrittämistä läkähdyksissä piittaamatta neuvostani.
Astelen hitaasti puiden lomaan ja istuudun selkä runkoa vasten nojaten. Kuuntelen hiljaisuutta, jota säestävät ainoastaan luonnon äänet. Koko tämä metsä oli asuttamaton lukuun ottamatta perheettäni. Oli helppo elää luonnon keskellä ilman muita kansoja tai edes toisia henkiä. Eristyneisyys takasi puhtaan ympäristön ja sen, ettei lammelle kävisi vahingossakaan mitenkään. Tuo lampi piti meidät elossa, sillä henget tarvitsevat ympärilleen runsaasti vettä. Jos lampi kuivuisi, olisimme tuhon oma.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com