Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

34.

Flem jatkoi Kiitävän Tähden koulutusta parhaansa mukaan. Sain katsella tunteja hymyillen, vaikka välillä meno oli niin hurjaa, että sain pelätäkin pojan puolesta. Kiitävä Tähti ei koulutuksesta huolimatta menettänyt terhakkuuttaan ja siksi se välillä heitteli Flemiä selästään, minkä jaksoi.
Lopulta Flem päätti pitää taukoa, kun Kiitävä Tähti heitti hänet selästään melkein aitaa päin. Poika pudisti päätään pettyneenä. Sitten hän nousi ja pudisti suurimmat liat vaatteistaan.
-Olisiko Fornen parempi hoitaa tämä homma? ehdotin.
-Epäiletkö taitojani? Flem kysyi hieman loukkaantuneena.
-En tietenkään, vastasin nopeasti. Pelkään sinun puolestasi, kun katson, kuinka pegasos sinua heittelee selästään.
Poika tuli istumaan aidalle viereeni ja pörrötti hiuksiani.
-Sinun ei tarvitse olla huolissani minusta, Flem sanoi hymyillen. Mutta jos sitä vaadit, voin pyytää Fornea hoitamaan tämän loppuun.
Kiitävä Tähti tuli varusteet yhä päällä luoksemme ja se kerjäsi heti silitystä turvan päältä. Silitin sitä ja pegasos vaikutti heti tyytyväiseltä.
-Riisun Kiitävän Tähden varusteet ja sitten voimme tehdä jotakin kivaa yhdessä, Flem sanoi ja hyppäsikin äkkiä aidan päältä alas.
-Niin kuin mitä? ihmettelin.
-Mennään vaikka uimaan, Flem ehdotti.
Virnistin ajatukselle kieltävästi. Aqualoupissa en ollut saanut mitään hyviä kokemuksia vedestä. Hyvänä esimerkkinä minut lumonnut puro, lampi, joka oli kaikukivikorun takia jäätynyt uidessamme Kiitävän Tähden kanssa ja tietysti meren rannalla ollut luola, jonne olin meinannut hukkua. Sitä paitsi uiminen pojan kanssa, paljastavassa uimapuvussa tuntui nololta.
-Ehkä keksimme jotain muuta tekemistä, sanoin. Uiminen ei nyt huvita.
-Mennäänkö sitten vain kävelylle? Flem ehdotti ja riisui samalla pegasokselta varusteita pois.
-No siihen voin suostua, suostuin ja loikkasin varoen valmiiksi aidan toiselle puolelle. Kiitiksen voi jättää lepäämään.
-Sitä minäkin ajattelin, Flem huomautti. Sillä oli juuri aika kova työ heitellä minua selästään. Sitä paitsi nyt voimme olla vähän kahdenkin.
Kun Flem huomautti meidän menevän kahden, nolostuin välittömästi. Miksi minun oli välillä jotenkin hankalaa olla pojan seurassa?
Flem sai riisuttua Kiitävän Tähden varusteistaan ja päästi pegasoksen vapaaksi. Kun pegasos huomasi, etten ottaisi sitä mukaani, se laukkasi muiden pegasosten luokse lyhyt ja pörheä harja hulmuten.
Flem kapusi nopeasti aidan ylitse. Hän seisoi aivan vierelläni, jolloin pään mittainen pituuseromme näkyi selvästi.
-Mennäänkö tuolle niitylle? Flem kysyi ja osoitti sormellaan tallilta lähtevän tien vierelle aukeavaa niittyä, joka jäi suurimmaksi osaksi piiloon mäen taakse.
-Sopii, vastasin hieman arasti.
Minulla oli taas hieman vaikean tuntuista olla Flemin seurassa. Miksi näin piti aina välillä olla? En pystynyt ollenkaan rentoutumaan. Tällaisia tunteita tuli minulle nykyään vain yhä enemmän. Tätä menoa en pystyisi olemaan sadankaan metrin säteellä Flemistä ja silti rento.
Lähdimme kävelemään niittyä kohden hiljaa ja Flem tarttui yllättäen kädestäni. En pannut sitä pahakseni. Ei kädestä pitämisessä ollut mitään pahaa. Se oli ystävyyden ele.
-Mistä päin muuten olet kotoisin? Flem kysyi yllättäen.
-Olen... toisesta ulottuvuudesta, selitin ja se oli yllättävän hankalaa.
-Toisesta ulottuvuudesta? Flem ihmetteli. Miten sinä tänne päädyit?
-En itsekään tiedä, tai en muista, kerroin. Se vaihe elämästäni on vähän hämärän peitossa.
-Kauanko olet sitten asunut täällä? poika jatkoi kyselyä.
-En osaa sanoa, miten aika täällä menee, mutten vuottakaan vielä, selitin.
-Millainen sinun kotiulottuvuutesi sitten oli? Flem halusi tietää. Oliko se kuinka erilainen kuin tämä?
-Se oli melko samanlainen, kerroin. Siellä ei vain tunnettu pegasoksia, yksisarvisia tai lohikäärmeitä. Ne olivat siellä taruolentoja, joita löytyi vain saduista. Siellä ei myöskään ollut keijuja tai merenneitoja. Oli vain ihmisiä ja erilaisia eläimiä. Maakin oli melko samanlainen kuin täällä Aqualoupissa, mutta taivas oli täysin vaaleansininen, eikä yhtään violetin sävyinen. Siellä on myös paljon suuria kaupunkeja, autoja ja muita ihmeellisiä sähkövempaimia.
-Kuulostaa hurjalta! Flem huudahti innostuneena.
-Mutta kotiulottuvuudessani on myös paljon huonoja asioita, kerroin. Siellä on saasteita, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.
-Saasteita? Flem ihmetteli kuin ei olisi koskaan kuullutkaan sellaisesta.
-Kaikki se pitkälle kehittynyt teollisuus aiheuttaa kotiulottuvuudessani saasteita, jotka tuhoavat luontoa, selitin. Ne saavat kukat kuihtumaan ja puiden lehdet muuttumaan harmaan sävyisiksi. Ja jos sitä menoa jatkuu, se ulottuvuus on tuhoon tuomittu.
Flem oli aivan hiljaa. Hän tuntui ymmärtävän, kuinka rankka aihe se oli minulle.
-Kotiulottuvuudessani ilma ei ole näin raikasta kuten täällä, kerroin vetäessäni syvään henkeä.
Loikkasin tieltä ojan toiselle puolelle, josta niitty alkoi. Flem ei hellittänyt otettaan kädestäni ja se tuntui hyvältä. En halunnut hänen päästävän irti ja siksi minäkin puristin kädelläni hieman tiukemmin hänen kättään.
Poika vilkaisi minua vaivihkaa eleeni takia. Pystyin sivusilmästä huomaamaan, kuinka hellä hymy nousi hänen kasvoilleen.
Syvältä kumpuava herkkä, mutta voimakas tunne valtasi minut. Mitä tämä oli?
Niityn mäen laelle päästyämme tuuli pääsi puhaltamaan kasvoillemme ja heilutti villisti lyhyitä hiuksiani. Pysähdyimme siihen. Suljin silmäni ja kuvittelin lentäväni. Se oli taianomaista!
Kun vain raotinkin silmiäni, tuuli sai vedet valumaan silmistäni. Laskin katseeni nopeasti maahan ja pyyhin silmiäni toisella kädelläni. Silloin huomasin maassa kulkevan, tasaiseksi tampatun hennon polun. Olin nähnyt sen muutaman kerran aiemminkin, mutta ensimmäisestä kerrasta minulla oli vain hämärä muistikuva.
Suuntasin katseeni metsään, jonne polun toinen pää johti. Jokin sisälläni halusi, että seuraisin polkua, mutta vaistoni varoittivat minua siitä.
Hätkähdin ajatuksistani, kun Flem tarttui toiseenkin käteeni. Katsoin häntä ylöspäin pituuseromme takia.
-Lähdetään pyörimään vastapäivään, Flem ehdotti hymyillen.
En ensin oikein ymmärtänyt, mutta poika alkoi varoen pyöriä käsistäni pidellen, jolloin itsekin aloin.
Siinä ei aluksi ollut mitään ideaa, mutta koko ajan vauhtimme kasvoi ja pyörimme käsistämme pidellen vinhaa vauhtia. Aloin pakostikin nojaamaan taaksepäin ja olisin varmasti kaatunut selälleni, ellei Flem olisi tiukasti pidellyt minua käsistäni.
Pyöriminen tuntui hauskalta ja sitä voimisti tuuli, joka yritti työntää meitä eteenpäin. Flemin pörheä hiuspehko leikitteli tuulen kanssa ja uskoin omien hiuksieni tekevän samoin.
Flem hidasti kohta vauhtia. Pääni oli aivan pyörällä, mutta pahaa oloa minulle ei ollut tullut. Lopulta kun vauhtimme oli hidastunut lähes tyystin, tuuli tarttui meihin molempiin ja puski meidät mäen laelta. Kaaduimme molemmat ja lähdimme kierimään mäkeä takaisin tiellepäin. Flemin ote käsistäni irtosi ja pää pyörällä kieriessäni yritin kuin sokeana tavoittaa niitä takaisin luokseni. En enää nähnytkään poikaa maailman pyöriessäni ympärilläni vimmatusti.
Viimein pyöriminen lakkasi, kun törmäsin johonkin. Se oli melko kova, mutta kuitenkin lämmin.
Nosti hieman katsettani ja huomasin Flemin makaavan vierellän tien ojassa. Olin törmännyt häneen.
-Sepäs oli menoa, Flem naurahti.
En sanonut sanaakaan, vaan tein sen, mitä olin yrittänyt tehdä jo kieriessäni mäkeä alas. Otin pojan käsistä kiinni ja vedin ne lähemmäs itseäni. Flem ei estänyt minua, vaan tyytyi hymyilemään hyväksyvää hymyään.
Minun oli hyvä olla. Olisin halunnut jäädä Flemin vierelle makaamaan siihen ojaan vaikka kuinka kauaksi aikaa. Olin onnellinen.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com