Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

33.

Kilpailupäivä saapui aivan liian nopeasti. Sairastelin sitä edeltävät päivät kuumettani, enkä siksi voinut harjoitella. Nyt olin kuitenkin jo tervehtynyt ja oli kilpailupäivän varhainen aamu.
Telma, Casy ja Forne olivat jo heti aamuvarhaisella alkaneet järjestellä paikkoja. Talleille oli saapunut jo edellisenä päivänä kilpailuun osallistujia, jotka majoittuivat päärakennukseen. Heidän ratsunsa olivat saaneet paikat tallista, jonka kilpailuun osallistumattomat pegasokset ja yksisarviset oli päästetty laitumelle viemästä tilaa. Tälläkin hetkellä lauma Popkornilaakson tallin ratsuja oleskeli laitumella.
Nyt kuitenkin halusin etsiä Flemiä. Poika oli kuumeeni ajan luvannut kouluttaa Kiitävää Tähteä ja halusin nyt tietää tulokset.
Toivoin hartaasti, että Flem olisi edistynyt pegasoksen kouluttamisessa niin hyvin, että voisin osallistua Kiitävällä Tähdellä kisoihin. Se jäi kuitenkin pian nähtäväksi.
-Flem? huhuilin, kun menin talliin ja raskas ilma otti henkeeni.
-Täällä, poika vastasi jostakin tallin toisesta päästä, jossa pegasoksia pidettiin.
Minun oli yhä vaikea hengittää, kun menin tallin käytävää eteenpäin. En ollutkaan vähään aikaan käynyt tallissa, sillä olin pitänyt Kiitävää Tähteä pääasiassa ulkona, kun sää oli kerta sen sallinut. Pegasos sitä paitsi itsekin piti enemmän ulkoilmasta ja laitumesta, jossa se sai ravata vapaasti halutessaan.
Talli oli täynnä tuttuja ja tuntemattomia ratsuja. Erityisesti huomiotani kiinnitti vaaleanpunaisen sävyinen pegasos, joka oli selvästi täysikasvuinen tamma. Sen harja oli tuuhea sekä hieman kiharalle menevä ja sen siivet olivat pörheät, mikä teki niistä normaalia suuremman näköiset. Pegasos oli upea näky, että minua mietitytti, miksi se tuotiin fyysiseen kilpailuun, kun se olisi pärjännyt varmasti näyttelyissä.
Huomasin käytävällä kulkiessani, että Kiitävä Tähtikin oli omassa karsinassaan. Toivo täytti minut, sillä nyt tallien karsinapaikat oli varattu kilpailuun osallistuville ratsuille.
-Kiitis, tervehdin pegasosta ja hetkessä se tuli karsinan ovelle iloa pursuten.
Flem ilmestyi Sähköisen Liekin karsinasta, jossa hän oli hoitamassa pegasostaan kilpailukuntoon. Poika jäi vähän matkan päähän minusta mietteliään näköisenä, mutta sitten hän siirtyi vierelleni.
-Kuinka Kiitiksen koulutus on sujunut? kysyin välittömästi, sillä olin niin innoissani.
-Hyvinhän se, poika vastasi. Kiitis on nopea oppimaan, mutta energiaa siitä löytyy haitallisen liikaa.
-Pääsenkö siis ratsastamaan sillä? kysyin.
-Kyllä sillä voi jo ratsastaa... Flem kertoi.
Poika sanoi sen kuitenkin niin epäilyttävästi, ettei asia voinut olla aivan niin. Odotin heti sanaa 'mutta'.
-Mutta... Flem jatkoi odottamallani sanalla. Suosittelen vain käyntiä. Kiitis ei nimittäin osaa vaihtaa vielä oikeaan askellajiin. Yrität kannustaa sen raviin, se pinkaisee kiitolaukkaan.
-Mutta minunhan on tarkoituskin mennä kiitolaukkaa, selitin. Eihän se siis haittaa?
-Kyllä se vain haittaa, Flem painotti, jotta sanat varmasti uppoaisivat minuun. Kiitis ei siinä tapauksessa osaa hillitäkään itseään. Se ei osaa hidastaa käyntiin, kun sitä tahdot.
-Eli... aloitin haikeana. En pääse sittenkään osallistumaan kilpailuun.
Sanani olivat lopullinen päätös päivälle, jota olin odottanut kuumetta sairastaessani. Haaveeni murtui siihen paikkaan.
-Ei, Flem sanoi. Kyllä sinä minun puolestani osallistut. Minulla on nimittäin ehdotus.
Katsoin poikaa toiveikkaana ylöspäin, sillä olihan hän minua päätä pidempi. Vasta silloin huomasin, että silmissäni oli kyyneliä, jolloin räpytin niitä hätistäen kyyneleet pois.
-Minulla on sinulle ratsu, jolla saat osallistua maastojuoksuun, Flem sanoi ja arvasin heti.
-Sähkis? sanoin kysyvästi ja poika nyökkäsi.
-Sähkis on tottelevainen, nopea ja varma ratsu, jos sille pitää ratsastaessa tarpeeksi kuria, poika selosti. Pärjäät sillä varmasti hyvin, kunhan pidät ohjia tiukalla, etkä anna sen mennä haluamaansa vauhtia, ellet itse halua sitä.
-Mutta etkö sinä aio osallistua Sähkikselläsi? ihmettelin.
-Osallistun kyllä lentokilpailuun, Flem vastasi. Maastojuoksu ei niin kiinnosta minua, sillä lentäminen on minun juttuni. Saat siis vapaasti pegasokseni käyttöön maastojuoksua varten.
-Kiitos Flem! kiitin innoissani. Ehdin jo luulla, etten voikaan osallistua kisoihin.
Hymyilin leveästi pojalle, sillä olin niin iloinen hänen ystävällisyydestään. Hän oli juuri pelastanut päiväni, tai ainakin tehnyt siitä paremman kuin siitä olisi voinut tulla.
-Flem! kuulin huudon tallien ovelta.
Käännyimme molemmat säikähtäen ja huomasimme Fornen, joka ei vaikuttanut olevan hyvällä tuulella.
-Sinua tarvitaan Flem auttamaan, Forne sanoi hiljempaa, mutta oli yhä äkäisen kuuloinen.
Flem lähti katsettaan maassa pidellen siskonsa luokse. Hän vaikutti jotenkin onnettomalta siskonsa takia, enkä ymmärtänyt miksi.
Menin epäröiden Sähköisen Liekin karsinalle, josta pegasos tarkkaili minua valppaana. Se taisi selvästi aistia, että jotain tapahtuisi.
Minua jännitti liikaa mennä puolituntemattoman pegasoksen karsinaan yksin, jolloin päätin jättää Sähköisen Liekin rauhaan siihen asti, kunnes Flem ehtisi jälleen tulla luokseni.
Menin noutamaan Kiitävän Tähden sen karsinasta ja vein pegasoksen ulos, ilman riimuja tai riimunaruja.
-Olisin toivonut saavani kisata tänään sinulla, sanoin halatessani pegasoksen kaulaa.
Viime kertaisesta halauksesta olikin jo jonkin aikaa. Nyt sain halata kunnolla, kun käteni olivat parantuneet. Kyllähän niihin vielä vähän sattui, mutta pystyin jo tekemään vapaasti asioitani.
Vein Kiitävän Tähden pihalle ja harjasin sitä puhtaaksi, kun se oli jälleen möyrinyt karsinassaan. Katselin samalla, kuinka muut valmistelivat paikkoja ja kuinka uusia ratsuja ja ratsastajia alkoi saapumaan.
Nämä kilpailut eivät olleet tietenkään yhtä suuret kuin Keijusaarien lentonäytös, mutta väkeä saapui silti hillittömästi. Useat olivat kuitenkin vain katselijoita, kannutajia ja tukijoukkoja. Ei sillä, että vähättelisin heitä, mutta he eivät olleet niin tärkeitä kilpailun kannalta.
-Kumpi jää lähtöpaikalle ja kumpi menee maalille? Casy kysyi Telmalta. Maalille menevä joutuu ottamaan osallistujia vastaan ja lähtöön jäävä saa hoitaa kilpailun avaamisen.
Kuulin helposti heidän puheensa, sillä he olivat tulleet melko lähelle minua, sivummas kaikesta väkijoukosta.
-Arvaan, että sinäkin haluat jäädä lähtöön, Telma sanoi epäillen ja Casyn ilme paljasti vastauksen. Tämä ratkeaa siis vain yhdellä tavalla...
Sivusta katsottuna vaikutti siltä, että tappelu oli kehkeytymässä. Se ei kuitenkaan ollut kummankaan tapaista ja heidän seuraava liikkeensä yllätti minut täysin.
-Kivi, paperi, sakset! molemmat huusivat ja asettivat samanaikaisesti kätensä tiettyyn asentoon.
Casyn kasvoille levisi omahyväinen hymy, kun hän huomasi Telman valinneen paperin, kun hänellä itsellään oli sakset.
-Jään lähtöpaikalle, Casy sanoi riemastuneena ja lähti heti valmistautumaan suurta koitostaan varten.
Telma pyöräytti silmiään hymyillen ja päätti tyytyä osaansa mahdollisimman positiivisella asenteella.
Tyttö kääntyi katsoakseen ympärilleen ja huomasi minut. Telma tuli heti luokseni.
-Onko sinusta kamala asia, kun joudut jäämään kilpailuista paitsi? Telma kysyi huolissaan, ymmärtäväinen katse kohdistettuna minuun. Kuulin, että Flem oli yrittänyt kouluttaa Kiitiksen valmiiksi kisoja varten, mutta aika ei ollutkaan riittänyt.
-Kyllä minä kisoihin osallistun, kerroi aurinkoisesti hymyillen. Flem antaa minun lainata Sähkistä maastojuoksuun.
-Eikös Sähkis ole hieman liian vauhko ratsu sinulle? Telma ihmetteli. Oletko ikinä nähnyt, millaista kyytiä Flem on häneltä saanut?
Minun oli pakko pudistaa päätäni, sillä en ollut nähnyt. Olin vain ollut Sähköisen Liekin selässä, kun sillä oltiin ratsastettu, mutten ollut koskaan nähnyt sillä ratsastettavan ulkopuolisin silmin.
-Mutta Flem sanoi, että se on varma ja nopea ratsu, kerroin. Hän aikoo vielä neuvoa minua Sähkiksen kohtelusta.
-Laitahan sitten kypärä kunnolla päähän, Telma sanoi hymyillen. Ja muista katsoa itsellesi joku kiva kilpailuasu, joka on edustava ja käytännöllinen ratsastamiseen.
Hymyilin Telmalle, kun hän lähti ja vilkaisin sen jälkeen vaatteitani. Olisi ehkä parasta lähteä valmistautumaan mahdollisimman nopeasti, sillä vaatteeni olivat jo nyt likaiset.
Jätin Kiitävän Tähden laitumelle ja lähdin pian päärakennukselle Telman perässä. Edustava tosiaan täytyi olla, jos minulla kävisi yhtä hyvä onni kuin Keijusaarilla.

-Pidä ohjia tästä kohtaa, Flem neuvoi minua, kun istuin valmiina Sähköisen Liekin selässä.
Olin saanut ylleni ruskeat ratsastushousut ja vaaleanpunaisen t-paidan, jonka päällä oli musta ratsastusliivi. Kypäräni oli musta ja juuri sopivan kokoinen minulle, mikä oli yllättävää. Pääni oli tainnut kasvaa hieman.
Vaatteeni olivat tietenkin lainattu Telmalta. Eihän minulla itselläni ollut mitään näin hienoja vaatteita.
-Ja kun haluat hieman hellittää, sinun tarvitsee vapauttaa ohjia vain näin vähän, Flem jatkoi. Sähkiksellä on tapana tuntea pienimmätkin liikkeet ja eleet.
-Eli tällä tavalla, varmistin ja poika nyökkäsi.
-Hyvin se menee Alli! Flem kannusti.
Flemilläkin oli kilpailuvarustus valmiina. Hänen yllään oli beiget housut ja punainen hihaton paita, jonka päällä oli lyhythihainen auki oleva paita. Käsissään poika kantoi mustaa kypäräänsä, jonka arvelin latistavan hänen muuten tuuheita, ruskeita hiuksiaan.
-Telma sanoi, että Sähkis saattaa olla liian vauhko minulle, kerroin. Ja että sinäkin olet saanut siltä kyytiä.
-No, minulla ei ole ihan syyttä käsi siteessä välillä... Flem vastasi kierrellen. Sähkis ei aina oikein tykkää totella minua.
-Ja kerrot tuon nyt?! hätkähdin. Minähän voin tippua pahasti sen selästä, jos se vauhkoontuu!
-Älä huoli, sinä kyllä osaat käsitellä sitä oikein, poika rauhoitteli.
-Ja sinäkö et osaa omaa pegasostasi? ihmettelin.
-Siis olen silloin harjoittanut sen koulutusta, kun se ei ole totellut, Flem kertoi. Muuten se on lähes täydellinen ratsu.
Forne ratsasti Sähköisen Liekin vierelle omalla yksisarvisellaan, Kallioiden Katseella. Upea yksisarvinen keräsi huomiota enimmäkseen sen hopeisella sarvella. Muuten ruskea yksisarvinen ravisti päätään, jolloin sen musta harja heilui puolelta toiselle.
-Oletkin sitten minun vastukseni Alli, Forne muistutti istuessaan ryhdikkäästi kookkaan, mutta kapean ratsunsa selässä. Toivottavasti tulee hyvä kisa!
-Varmasti, sanoin tarmokkaasti, mutta oikeasti laskin jo mielessäni mahdollista sijoitustani, kun Forne ainakin päihittäisi minut mennen tullen.
-Alli Metsäketoa pyydetään lähtöpaikalle! kaiuttimista kaikui, kun Casy hääräsi lähtöpaikalla.
-Minun täytyy nyt mennä, sanoin.
-Odota vielä, Flem sanoi ja viittoi kädellään minua hieman kumartumaan puoleensa.
Tein niin ja poika kietoi kätensä ympärilleni, kun hän halasi minua.
-Hienosti se menee, Flem sanoi kannustavasti.
-Kiitos, kiitin kannustuksesta.
Flem vilkaisi siskoaan, joka oli yhä vierellämme. Forne ei näyttänyt tyytyväiseltä, mutta Flem virnisti hänelle ilkikurisesti. En yhtään ymmärtänyt, mikä tässä jutussa oli ideana, mutten antanut sen häiritä, vaan lähdin kohti lähtöpaikkaa.
Casy sähelsi innokkaana lähtöpaikalla. Hän oli laittanut ylleen edustavat vaatteet, jotka tekivät hänestä valtavan kauniin. Hänellä oli silkkinen, violetinsininen nilkkoihin ulottuva hame, jonka halkio ylsi pitkälle reiteen asti. Hameen alla hänellä oli kuitenkin valkoiset trikoot. Casyn toppi oli lyhyt ja väriltään turkoosi. Siinä oli sidottava niskalenkki, jonka ylijääneet nauhat liehuivat tuulessa tytön pitkien hiusten mukana.
Menin selvästi merkitylle lähtöviivalle. Minua jännitti aivan kamalasti. Saisin osallistua aivan oikeaan kisaan, joka ei ollut mikään näytös. Ehkäpä suoriutuisin siitä hyvin ja pääsisin osallistumaan useammin, ehkäpä joihinkin suurempiinkin kisoihin.
-Oletko valmiina? Casy varmisti.
Nyökkäsin vain ja nielaisin jännittyneenä.
-Paikoillanne, valmiinanne, hep! Casy huusi lähtömerkin.
Kannustin Sähköisen Liekin nopeasti liikkeelle. Pegasos ei pysynyt hallinnassani ensi metreiltäkään, vaan se lähti huimaan syöksykiihdytykseensä.
Menin mahdollisimman matalaksi satulalla, sillä pelkäsin pegasoksen kyydissä. Törmäisimme varmasti johonkin.
Flemhän oli sanonut, että Sähköinen Liekki oli tottelevainen! Tämän perusteella pojan väite ei missään tapauksessa pitänyt paikkaansa.
Yritin ottaa ohjia tiukemmin käsiini. Vedin niitä hieman, hidastaakseni pegasoksen vauhtia. Se ei kuitenkaan vaikuttanut pegasokseen, joka syöksyi hurjaa kiitolaukkaa eteenpäin.
Vedin ohjia niin lujaa kuin vain pystyin ja Sähköisen Liekin oli pakko hidastaa. Se hätääntyi hieman yllättävästä komennosta ja pysähtyessään se meinasi jo nousta takakavioilleen. Onneksi pegasos kuitenkin pysyi varmasti neljällä kaviollaan.
Kannustin tällä kertaa varovaisemmin Sähköisen Liekin liikkeelle. Se jätti suosiolla syöksykiihdytyksensä pois ja jäi kulkemaan laukkaa.
Huomasin edessä häämöttävän esteen. Siellä oli kaatuneita puunrunkoja.
-Enhän minä osaa hypätä ratsulla! hätäännyin, sillä en ollut edes tiennyt maastojuoksussa olevan esteitä.
Olisi pitänyt tutustua huolellisemmin kilapilujen jokaiseen informaatioon. Minun olisi pitänyt saada harjoitella tätä! En edes tiennyt, mitä piti tehdä, jos halusi saada pegasoksen hyppäämään.
Huomasin radan reunoilla toiveikkaita hahmoja. Katsojia oli kerääntynyt ensimmäiselle esteelle seuraamaan kilpailijoiden suorituksia. Paniikki sisälläni vain paheni, kun epäonnistumistani oli todistamassa muitakin kuin minä itse.
Sähköinen Liekki laukkasi koko ajan vain lähemmäs kaatuneita puunrunkoja. Minulla ei ollut enää aikaa miettiä, mitä tehdä.
-Sähkis, sanoin pegasoksen korvaan. En tiedä ymmärrätkö, mutta meidän pitää hypätä noiden esteiden yli.
Olin jo epätoivoinen, kun käskin sanallisesti pegasosta. Se oli kuitenkin viimeinen vaihtoehto.
Sähköinen Liekki hidasti vain hetkeä ennen estettä vauhtiaan. Sitten se ponnisti ja hyppäsi ensimmäisen puun rungon ylitse.
Meinasin tippua kyydistä, kun pegasoksen hyppy nytkäytti minua voimakkaasti taaksepäin.
Seuraavalla puun rungolla olin kuitenkin jo valmiina ja näytin hypyn aikana jopa ammattimaiselta. Ainakaan en meinannut tippua, vaan pysyin tietyssä, eteenpäin nojaavassa asennossa melko paikallani.
Sähköinen Liekki hyppäsi automaattisesti esteiden ylitse, eikä sille pitänyt antaa minkäänlaista käskyä. Hyppäsivätkö pegasokset muutenkin automaattisesti vai oliko Sähköinen Liekki vain koulutettu tekemään niin? Vai oliko kenties pegasos ajatellut hyppäävänsä mielummin kuin laukkaavansa estettä päin?
Oli miten oli, pääsimme ensimmäisten esteiden ohitse. Saisi nähdä, millaisia esteitä oli vielä luvassa vai oliko niitä enempää. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti kyllä kaikkein mieluisimmalta.
Kannustin Sähköistä Liekkiä kovempaan laukkaan. Pegasosta ei paljoa tarvinnut kannustaa, vaan se lähti kiihdyttämään vauhtiaan väsymättömänä yhä lujempaa. Ehkäpä pegasos rakasti juoksemista , kun se kaipasi aina huimaa vauhtia. Siltä se minusta ainakin tuntui ja siksi annoin pegasoksen laukata sydämmensä pohjasta.
Radan reunalla olevat katsojat vain vilisivät silmissäni ohitse, kun Sähköinen Liekki laukkasi huimaa kiitolaukkaa eteenpäin. En meinannut nähdä myöskään kunnolla ohjaamaan pegasosta oikeaan suuntaan, sillä vauhti sai veden valumaan silmistäni. Siksi jouduin Sähköisen Liekin harmiksi hidastamaan hieman vauhtiamme.
Ehdin huomata edessäpäin meitä odottavan suon. Suo ei ollut samanlainen kuin aarteenetsintä retkelläni, vaan se oli jotenkin neutraalimpi. Se ei haissut oudolle ja näyttänyt pelottavalta paikalta.
Suo oli mitä ilmeisesti seuraava este, joka meidän olisi ylitettävä.
Sähköinen Liekki hirnahti hermostuneena, kun se joutui juoksemaan kosteaan ja hieman upottavaan suohon. Sen kaviot upposivat sammalikkoon ja se hidasti pegasoksen vauhtia. Lisäksi pegasos joutui aina hyppäämään hieman vaivalloisesti, kun se yritti päästä suosta ylös. Keikuin pakostikin pegasoksen selässä ja olin tippua joka kerta. Silti vain jotenkin sain pidettyä itseni satulalla ja Sähköinen Liekkikin sai jollakin konstilla hypättyä kuoppamaisesta suosta ylös.
Sähköisen Liekin vauhti ei sen jälkeen ollut enää sama. Suo oli vienyt siltä voimia, kun se oli joutunut ponnistelemaan niin kovasti. Näin ei olisi ehkä käynyt, jos olisi jollakin keinolla pystynyt auttamaan pegasosta, kuten Flem aina teki. Jos vain minullakin olisi yhteys juuri tähän pegasokseen ja yhteistyömme olisi kuin telepaattisesti päätettyä. Jospa tavoittaisin sellaisen yhteyden joskus Kiitävän Tähden kanssa.
Sähköinen Liekki ravasi väsynyttä vauhtia. Tunsin kuinka hengästynyt pegasos oli. Silti se jaksoi jatkaa urheana matkaa. Se ei selvästi halunnut luovuttaa.
Sähköinen Liekki muistutti mielestäni Flemiä. Flemkään ei koskaan luovuttanut, ei varsinkaan siskonsa edessä. Samalla tavalla myös hänen ratsunsakin pinnisteli viimeiseen asti.
Oikeastaan kun tarkkaan ajatteli, kaikkien ratsut muistuttivat ratsastajaansa. Kallioiden Kuiskauskin oli yhtä ylpeä ja päättäväinen yksisarvinen, kuin sen ratsastaja Forne. Kyllä minäkin muistutin paljon Kiitävää Tähteä. Me molemmat olimme nuoria ja kokemattomia, mutta kehityimme koko ajan. Siitä tiedosta olin varma, että Kiitävä Tähti oli juuri oikea pegasos minulle.
En ymmärtänyt, miksi nyt ajattelin tuollaista, vaikka minulla oli tärkeä kilpailu menossa. Sähköinen Liekki ei pystyisi tähän yksin, vaan se tarvitsi ratsastajan kannustusta ja ohjeita.
Yritin kannustaa Sähköistä Liekkiä laukkaan ja väsymyksestään huolimatta se kiihdytti vauhtiaan. Silti se jäi kevyeen laukkaan, mutta se riitti minulle. En aikonut vaatia liikoja väsyneeltä pegasokselta.
Seuraavaksi saavuimme niitylle. Se ei vaikuttanut miltään esteeltä, vaan pikemminkin vapaalta suoralta, jossa ratsukot saisivat vapaasti kiriä esteillä menetettyä aikaa umpeen. Meille se kuitenkin merkitsi vain valmistautumista seuraavaan koitokseen.
Niitylle oikeassa kulmassa osuva aurinko häikäisi meitä. Se siis oli myös itsessään koitos.
Sähköinen Liekki hirnahti ja heilautti päätään lujasti taaksepäin, jolloin se meinasi tiputtaa minut selästään. Pelkäsin pegasoksen nousevan takakavioilleen ja siten tiputtavan minut totaalisesti.
Sain kiittää onneani, että pääsimme tarpeeksi ajoissa edemmäs, jolloin valo ei enää häikäissyt kumpaakaan.
Heti niityn jälkeen meitä odotti kivien lohkareita epäilyttävän sirotellusti, ettei niitä voinut kiertää. Ne olivat myös sen verran isoja, ettei niiden yli päässyt millään hyppäämään, jos siipiä ei saanut käyttää. Ne oli pakko pujotella.
Hidastin Sähköisen Liekin vauhtia ja ohjasin sen suurimmasta välistä. Edessä oli heti toinen lohkare, jolloin käänsin pegasoksen kääntymään tiukasti oikealle. Silloinkin meitä oli vastassa kiven lohkare.
Sähköinen Liekki hermostui yllättävistä esteistä, joita en osannut varoa ja ohjata pegasosta väistämään niitä. Pegasos hirnahti merkiksi, ettei tämä ollut sille mieluisaa puuhaa.
Kohta yksi kivistä raapaisi Sähköisen Liekin kylkeä ja pegasos pysähtyi kuin seinään. Se oli nousemassa takakavioilleen, mutta nojasin niin paljon eteenpäin, että pegasos ei jaksanutkaan yrittää toteuttaa aikomustaan.
Olimme pysähtyneet, joten kannustin Sähköistä Liekkiä nopeasti liikkeelle. Tällä kertaa jätin vauhdin kevyeeseen raviin, jotta lohkareiden pujottelu olisi helpompaa. Sähköinen Liekki suostuikin silloin helpommin yhteistyöhön ja pääsimme lohkareiden luota pois.
Huomasin heti maaliviivan, joka oli merkitty selvästi. Olimme päässet radan loppuun!
-Nyt annetaan vielä kaikkemme, kuiskasin pegasoksen korvaan.
Sähköinen Liekki taisi ymmärtää sen ja se kiihdytti nopeasti vauhtiaan ja pian olimme laukassa. Kiitolaukkaa ei pegasos ehtinyt vielä saavuttaa, kun ylitimme maaliviivan.
-Hienoa Alli! Telma huudahti maaliviivan viereltä.
Telma oli ottamassa aikoja ja merkitsi nyt minunkin tulokseni papereihin. Hänellä oli yllään metsänvihreä pitkä hame, joka oli uskomattoman kaunis. Hänellä oli ruskea toppi ja sen päälle hän oli kietonut hametta vaaleamman sifonkihuivin. Se teki hänestä metsänhengettären näköisen.
Laskeuduin Sähköisen Liekin selästä. Jalkani olivat huterat, kun olin jännittänyt koko matkan. Kävelin horjuvin askelin telman luokse.
-Oliko aikani hyvä? kysyin toiveikkaana.
-Valitan, mutten saa kertoa kilpailijoiden aikoja, ennen kuin on voittajien julistamisen aika, Telma pahoitteli. Näytit kuitenkin peloistani huolimatta pärjäävän Sähköisellä Liekillä hyvin. Et tainnut tippua kertaakaan?
-En tietenkään, vastasin. Kyllä minä pegasoksen selässä pysyn.
Telma hymyili minulle.
-Eikös sinun pidä palauttaa Sähkis Flemille, jos hän osallistuu lentokilpailuun? Telma kysyi.
-Minun pitääkin varmaa kiirehtiä, jotta hän ehtii valmistautua, sanoin ja nappasin Sähköisen Liekin ohjat käsiini.
Sähköistä Liekkiä oli kamala taas pakottaa liikkeelle, mutta valitettavasti oli pakko. Lähdin taluttamaan pegasosta takaisin lähtöpaikalle, kiertäen koko radan, jotten häiritsisi kenenkään toisen suoritusta.

Flem ehti valmistautua hyvin, ennen kuin häntä kuulutettiin lentokilpailuosion lähtöpaikalle. Olin pojan vierellä toivottavassa hänelle ja Sähköiselle Liekille onnea.
-Mutta eikö Sähkikselle oli aika kova rasitus, kun se joutuu osallistumaan tosissaan kahteen kilapiluun? kysyin huolestuneena pegasoksen puolesta.
-Kieltämättä hieman, Flem myönsi. Mutta tässä se samalla oppii kestävyyttä. Ja kun me joskus osallistumme suurempiin kilpailuihin, niin niissäkin tarvitaan kestävyyttä, kun joutuu osallistumaan useammassa sarjassa, eikä taukoja ehdi välttämättä pitää. Meidän molempien pitää oppia sietämään sitä.
Pojan ruskeat hiukset olivat peittyneet melkein kokonaan kypärän alle. Minullakin oli yhä kypärä päässäni, kun en olut muistanut ottaa sitä päästäni pois.
-Saanko Alli kysyä yhtä asiaa? Flem aloitti arasti hymyillen. Tai no, et kuitenkaan pidä siitä...
-Mitä? ihmettelin. Kerro, kun aloitit. Saatan pitääkin.
Flem käänsi katseensa pois minusta päin. Sitten hänen kasvoillaan vilahti juonikas hymy ja hän katsoi jälleen minua.
-Tulisitko kanssani tähän lentokisaan? Flem kysyi aidosti hymyillen.
-Siis mitä? ihmettelin jälleen, kun en ymmärtänyt kysymystä.
-Saat tulla mukaani, Flem selitti yhä hymyillen, kuin mikään ei saisi häntä koskaan onnettomaksi. Hyppää vain satulaan kanssani. Siitä tulee hauskaa.
-Kuulostaa mahtavalta, mutta... aloitin. Olen vain lisäpainona ja varmasti haitaksi suorituksellenne.
-Ei pidä paikkaansa, Flem sanoi naurahtaen ja tarttui yllättäen minua kädestä.
Poika otti minua toisestakin kädestä ja vetäisi minut ylös. Taisin sittenkin olla aika kevyt, kun poika sai noin helposti vedettyä minut satulalle.
-En ole vieläkään varma, epäröin. Miksi haluat minut mukaan?
-Jotta saisit myös kokea tämän mahtavan huuman, Flem kertoi. Mutta ennen kaikkea haluan olla lähelläsi.
Hymyilin pakostikin. Flem oli minulle rakas ystävä, vaikka olimme tunteneet loppujen lopuksi niin vähän aikaa. Jokin meissä kahdessa vain veti toisiamme puoleensa. En vain tiennyt mikä se oli, mutta saisin sen kyllä joskus selville.
-Hyvä on, vastasin hymyillen aurinkoisesti. Kiirehditään nyt lähtöviivalle, jottei sinua ja suoritustasi hylätä.
-Väärin, Flem sanoi salaperäisesti. Meidän suoritustamme.
Punastuin jostakin syystä, kun poika katsoi minua hymyn yhä pysyessä hänen kasvoillaan.
-Meidän? ihmettelin. Enhän minä tee mitään.
-Teet paljonkin tietämättäsi, Flem sanoi ja kannusti Sähköisen Liekin nopeasti ravaamaan lähtöviivalle.
Kaikki väistivät, kun pegasos ravasi ohitse. Pelkäsin meidän myöhästyvän, mutta Casy odotti kärsivällisesti lähtöpaikalla.
-Kylläpä sinulla kesti, Casy moitti poikaa.
-Anteeksi, Flem pahoitteli.
Casy hymyili anteeksiantavasti pojalle. Hänen hymynsä kuitenkin hyytyi, kun hän äkkäsi minut.
-Mitä sinä Alli siellä teet? Casy ihmetteli.
-Me osallistumme kaksin kilpailuun, Flem selitti, ennen kuin ehdin vastata. Säännöt eivät kiellä tiimitoimintaa.
Casy kohautti olkapäitään merkiksi, ettei väittelisi asiasta vastaan.
-Jos Alli tippuu, niin sinulle käy enemmänkin kuin huonosti, Casy uhosi Flemille.
Flem vain virnisti tytölle ja ohjasi pegasoksensa asettumaan lähtöasentoon.
-Muista, maata ei hivotakaan ennen kuin olet ylittänyt maaliviivan, Casy muistutti ja antoi nopean lähtömerkin.
Sähköinen Liekki nousi kevyesti takakavioilleen ja alkoi räpyttämään siipiään raskaasti. Pitelin Flemistä lujasti kiinni samalla, kun olin painautunut aivan häntä vasten.
Pegasos tuntui hyppäävän ilmaan ja sen jälkeen sen siivet lähtivät kantamaan koko kuormaa. Lähdimme nousemaan korkeuksiin huimalla vauhdilla, joka tuntui ensin rajulta, mutta tasoittui pian.
Ukalsin vilkaista alaspäin ja säikähdin, kun huomasin koko Popkornilaakson näkyvän alapuolellamme.
-Älä pelkää, Flem rauhoitteli minua. Emme me tipu.
-Minä pelkäänkin muuten korkeita paikkoja, kerroin.
-Olisit sanonut tuon aikaisemmin, että sinulla on korkean paikan kammo, poika hätääntyi.
-Ei minulla sellaista ole, selitin. Minua vain hieman pelottaa korkealla, mutta pystyin kuitenkin olemaan lentävän pegasoksen selässä.
-Hyvä on, Flem sanoi. Mutta sano heti, jos sinua alkaa pelottaa, niin vien sinut maahan.
Minulle tuli yllättäen kylmä ja tajusin sen johtuvan siitä, että menimme juuri hyvin kosteassa ja siksi kylmässä sumupilvessä. Eteenpäin oli vaikea nähdä, mutta silti Flem ohjaili ratsuaan taidokkaasti. Hän ohjasi pegasosta nousemaan yhä korkeammalle.
-Yritämmekö päästä sumun yläpuolelle? kysyin.
-Emme, poika vastasi lyhyesti. Valmistaudumme seuraavaan koitokseen.
-Mikä se on? ihmettelin. Ja mistä tiedät sen jo nyt?
Päästessämme pois sumupilvestä, kirkas aurinko häikäisi välittömästi meitä. Sama juttu kuin maastokisassakin oli ollut.
-Pidä lujaa kiinni! Flem komensi, vaikka komennosta ei ollut hyötyä, kun olin tarrautunut jo mahdollisimman lujaa Flemiin.
Yhtäkkiä Sähköinen Liekki köyristi selkäänsä ja lähti sitten huimaan syöksyyn maata kohti. Katsoin peloissani, kuinka äsken niin kaukana häämöttävä maa läheni lähenemistään. Törmäisimme pian, ellei Flem tekisi jotain!
Flem kuitenkin osasi hallita ratsunsa ja ohjasi pian ratsunsa jälleen vaakatasoon.
-Miksi sinä noin teit? ihmettelin ja tunsin jatkuvat kysymykseni typeriksi.
-Alaspäin syöksyminen auttoi, ettemme katsoneet aurinkoon, poika vastasi. Samalla saimme myös aikamoiset vauhdit.
Flem piti ratsunsa lentoreitin melko alhaalla, että hän oli lähellä puiden latvojen korkeutta. Ylhäälläpäin huomasin lintuparven. Ehkäpä poika oli halunnut väistää niitäkin. Olimme siis samalla kerralla väistäneet kaksi estettä.
En siltikään ymmärtänyt, miksi meidän piti lentää niin alhaalla.
-Onko teille muuten kerrottu esteet jo etukäteen? kysyin.
-Nehän luki reittien selostuksissa, poika huomautti. Etkö itse lukenut niitä?
-En minä sellaisia ollut missään huomannut, sanoin murjottavasti.
-Seuraavaksi lähdemme pujottelemaan noita korkeita puita, Flem kertoi.
Huomasin edessäpäin häämöttävät puut, jotka muita puita korkeampina ylsivät reitillemme.
Flem kannusti ratsuaan lentämään yhä lujempaa. En kyennyt ymmärtämään, miten Sähköinen Liekki aina vain jaksoi jatkaa yhä lujempaa kaiken jälkeen. Tämä pegasos ei selvästikään voinut olla mikään aivan tavallinen.
Ensimmäinen puu tuntui tulevan meitä vastaan, sillä niin nopeasti se tuli eteemme. Flem ohjasi Sähköistä Liekkiä kaartamaan tiukasti, jotta emme törmäisi. Tämä este oli samanlainen kuin meillä oli ollut maassa. Kivenlohkareet oli vain korvattu puilla.
Yllättäen Sähköinen Liekki kaarsi niin kovasti, että olimme pystysuorassa kulmassa. Olin huutaa pelosta, mutta tyydyin vain rutistamaan Flemin kylkiluita rikki, kun lujensin otettani yhä vain enemmän.
Vauhti oli luja, puut vilisivät ohitse ja pegasos kääntyili sinne tänne. Minua pelotti aivan valtavasti se, miten tässä kävisi. Jotenkin silti tunnuin luottavan Flemiin ja annoin pelon häipyä sisältäni ja päästin sen matkaamaan ohitse vilisevän tuulen mukaan.
Edessäpäin huomasin valoa, joka oli kuin sanonnan valoa tunnelin päässä.
Lensimme suoraan valoon ja tunsin lämpimän auringon paisteen ihollani mukavasti. Vasta silloin tajusin, että olimme saaneet pujoteltua puut ja nyt olimme matkalla suoraan kohti maaliviivaa.
Sähköinen Liekki tuntui omasta tahdostaan kiihdyttävän vauhtiaan, sillä se syöksyi mahdottomalta tuntuvan lujaa kohti maalia. Singahdimme nopeasti maalin ohitse ja Flem hidasti ratsunsa vauhtia. Sähköinen Liekki suostui juuri ja juuri hidastamaan, sillä se tuntui haluavan jatkaa lujaa lentoaan vaikka pitempäänkin.
Pian kuitenkin laskeuduimme maahan. Uskallauduin vasta silloin irroittamaan otteeni pojasta.
-Monta kylkiluuta menetit? kysyin hieman nolostuen.
-Älä huoli, en yhtäkään, Flem vastasi ja nousi ratsunsa selästä.
Hän auttoi minutkin pois selästä, vaikka olisin kyllä päässyt itsekin. Minua ei kuitenkaan tuntunut haittaavan ollenkaan, että poika otti minut kevyesti syliinsä ja laski maahan, irroittamatta otettaan siltikään minusta, vaikka olin jo maassa.
Flem piteli minua siinä, enkä minäkään siksi irrottanut kevyttä otettani hänen käsivarsistaan.
-Arvaa mitä nyt tehdään, Flem melkeimpä kuiskasi, mutta lopun hän sanoi normaalilla äänellä. Odotamme kilpailun tuloksia ja toivomme parasta.
Minäkin odottaisin tuloksia innolla, sillä hyvällä onnella olisin saattanut sijoittua maastojuoksussa tarpeeksi korkealle.
-Olen varma, että sinä voitat, sanoin. Lensit niin taitavasti, vaikka vauhti oli luja.
-Siis me voitamme, Flem korjasi.
Osoitin hänelle hämmentyneellä katseellani, etten ymmärtänyt hänen sanojaan.
-Voittoni kuuluisi yhtä lailla sinulle, poika kertoi. En olisi välttämättä pärjännyt niin hyvin, ellet olisi ollut kanssani.
-Sano yksikin esimerkki, mitä tein, pyysin.
-Pelkkä läsnäolosi saa minut onnelliseksi, Flem sanoi ja hiveli varoen olkapäille yltäviä hiuksiani. Ja onnellisena ihmiset yleensä pärjäävät paremmin ja onnistuvat pääsemään yli vastoinkäymisistä.
-Olen siis sinulle kuin elävä onnenamuletti? varmistin arasti hymyillen.
-Vähän kuin, Flem myönsi. Olethan siis aina lähelläni tuomassa onnea?
-Sopii, vastasin. Mikä meidät voisikaan viedä erillemme?
Flem hymyili minulle ja minä hymyilin hänelle. Meistä kumpikaan ei tiennyt, kuinka tälläkin hetkellä meidän joutumista erillemme suunniteltiin.

-Nyt on aika julistaa kilpailun voittajat! Casy huudahti ja kaikki kääntyivät välittömästi hänen puoleensa.
Istuskelimme Flemin kanssa laitumen aidan päällä ja kuuntelimme jännittyneinä, miten kävisi. Minua ei kuitenkaan haittaisi, vaikka en voittaisi maastojuoksua, sehän oli kuitenkin niin epätodennäköistä. Mutta minua harmittaisi ehkä hieman, jos Flem häviäisi. Hän oli niin luottavainen siitä, että pärjäsi, sillä olin ollut tuomassa hänelle onnea. Entä jos antamani onni ei riittäisi saattamaan häntä voittoon?
Telma nousi Casyn vierelle korokkeelle, joka oltiin kyhätty päärakennuksen vierelle. He näyttivät vierekkäin kauniilta upeissa juhla-asuissaan, jotka olivat kuitenkin tarpeeksi rennot kisojen järjestäjille.
-Ensimmäisenä maastojuoksun voittaja, Casy ilmoitti. Maastojuoksun ajalla 3:38 voitti... Forne Owne!
Aloin heti taputtamaan muun yleisön kanssa, kun kuulin Fornen nimen mainittavan. Flemin sisko oli pärjännyt odotetusti uskomattoman hyvin.
Vilkaisin sivulleni ja huomasin Fleminkin taputtavan varoen. Hänkin oli siis pohjimmiltaan onnellinen siskonsa voitosta, vaikka tuntuikin välillä inhoavan tätä. Ihmiset eivät olleet aina sitä mieltä, miltä näytti.
-Teillä on muuten kiva sukunimi, kehuin.
-Owne vai? Flem aidosti ihmetteli. Minua yleensä pilkataan siitä.
-Miksi? kysyin. Eihän sukunimessäsi ole mitään vikaa.
-Mutta se on niin kuin ow-ne, Flem yriti selittää, mutta osoitin heti katseellani, etten ymmärtänyt.
-Minusta ainakin olisi kivaa olla Alli Owne, sanoin hymyillen.
Flem punastui selvästi ja hänen kasvoilleen levisi hieman nolostunut hymy.
-Ja seuraavaksi lentokilpailun voittaja, Casy jatkoi. Ajalla 4:21 voittoon lensi... Flem Owne!
Katsoin Flemiä suurin silmin. Olin onnellinen ja samalla hämmästynyt voitosta. Oliko minun tuottama onneni todella auttanut Flemin voittoon?
-Tule Alli, Flem pyysi ja tarttui minua kädestä.
-Minne? ihmettelin. Sinähän tässä voitit.
-Mutta sinun tuottama onnesi auttoi minut voittoon, Flem selitti hymyillen. Ilman sitä, en olisi varmastikaan voittanut. Voittoni on sinun ansiotasi.
Punastuin Flemin ylistyksistä ja menin vastahakoisesti hänen kanssaan vastaanottamaan palkintoa.
Casy katsoi hieman hämillään, kun me molemmat astelimme korokkeelle, käsistä toisiamme pidellen. Huomasin Fornen mulkaisevan veljeään hieman vihaisena. En tiennyt johtuiko se pikkuveljen voitosta, vai koskiko tämäkin sitä aiempaa Fornen tyytymättömyyttä veljeään kohtaan, jota en pystynyt vieläkään ymmärtämään.
-Allin ansiota voitin, Flem sanoi Casylle ja tyttö hymyili.
Telma nousi korokkeelle ja hänellä oli jotain käsissään. Hän ojensi jotakin sekä Flemille että Fonelle. Ne olivat varmaankin palkinnot. Flemin käsissä huomasin palkinnon olevan 2 ruskeansävyistä siementä, jotka olivat toisissaan kiinni kirsikoiden tavoin. En ollut koskaan nähnyt sellaisia siemeniä ja utelias luonteeni tahtoi tietää mahdollisimman tarkasti, mitä nuo siemenet olivat ja mitä niistä kasvoi.

-Mitä nuo palkinnoksi saamasi siemenet ovat? kysyin Flemiltä myöhemmin, kun saimme olla taas hetken kahden.
Tallilla oltiin juhlittu voittajia ja pidetty hauskaa muutenkin. Silloin en ollut saanut missään vaiheessa aikaa kysyä. Jotkut olivat jo lähteneet Popkornilaaksosta ja päivän meno oli muutenkin hiljentynyt.
Olimme Flemin kanssa makaamassa piharuohikolla selällämme ja nauttimassa päivän kauneudesta. Oli ihanaa myös kelata mielessään kaikki tämän päivän kohokohdat, joita oli monta.
-Nämä ovat hyvin mystisiä siemeniä, Flem kertoi. Sanotaan, että ne kasvattavat siivet sille, jossa se alkaa itämään.
-Siivet? ihmettelin. Voiko tuollainen olla mahdollista? Ja kasvavatko ne siivet maahan?
-Ei, Flem vastasi. Jos ne istuttaisi maahan, niistä kasvaisi kasvi, josta kasvaisi uusia siemeniä. Siivet voivat kasvaa jollekin elävälle olennolle, mahdollisesti myös ihmiselle. Ne saattavat alkaa itämään jo pelkästään siitä, jos puristat niitä nyrkissäsi liian lujasti. Silloin ne imeytyvät kämmenestä sisällesi ja siivet kasvavat selkääsi.
-Mitä sinä sitten aiot tehdä siemenillä? kysyin. Aiotko kasvattaa itsellesi siivet? Se olisi söpöä.
-En oikeastaan tiedä, Flem myönsi. Forne ainakin kertoi kasvattavansa vain uuden kasvin, jonka siemeniä voisi myöhemmin myydä hyvällä hinnalla. Alunperin hänen oli tarkoitus kasvattaa siivet Kallioiden Kuiskeelle, jotta voisi osallistua tällä lentokisoihinkin.
-Miksei hän sitten tehnyt niin? ihmettelin.
-Siivet olisivat hidastaneet yksisarvista juostessa, Flem kertoi. Eikä hän halunnut siipiä yksisarviselle, kun tajusi sen olevan vastoin luonnon tahtoa. Hän halusi myös ajatella Kallioiden Kuisketta, joka ei välttämättä koskaan sopeutuisi siipiin.
Fornen valinta kuulosti tarkoin perustellulta, mitä se varmasti olikin. Harva varmaankaan ajattelisi tuossa tilanteessa yksisarvisen parasta.
-Pitää katsoa, jos jossain vaiheessa keksisin siemenille jotain tehtävää, Flem sanoi.
-Mutta et haluaisi itsellesi siipiä? kysyin.
-Minulla on pegasos, jolla lentää, Flem vastasi. En tarvitse siipiä, kun minulla on Sähkis.
-Millaiset siivet edes nuo siemenet kasvattavat? ihmettelin.
-Luultavasti pegasoksen höyhenpeitteiset siivet, Flem tuumi, kun ei itsekkään tiennyt. Kai se riippuu paljon siitä, kelle siivet kasvavat.
-Pegasoksen tai enkelin siivet olisivat kauniit, mainitsin.
-Nehän ovat molemmat melkein samanlaiset, Flem huomautti.
-Mutta on niissä eroakin, huomautin. Minä haluaisin jommat kummat siivet.
-Voit saada minun siemeneni, Flem ehdotti. Olihan voittoni edelleenkin sinun ansiotasi.
-En minä voi! huudahdin heti kieltäytyen. Enkä tiedä, haluaisinko oikeasti siipiä. Niistä olisi paljon vaivaakin. Ne vain olisivat söpöt.
-Ei sitten, Flem sanoi, mutta hymyili silti. Kyllä minä vielä jonkun hyvän käyttötavan keksin siemenille.
-Toivottavasti, sanoin ja hymyilin Flemille, joka oli kääntänyt katseensa täysin minua kohti, kun äsken se oli vielä kohdistettu taivaalle.
Jäimme Flemin kanssa vain hymyilemään ja katselemaan toisiamme. Minulla oli outo olo sisälläni. Tunsin olevani todella onnellinen. Aivan kuin se olisi johtunut Flemin hymystä, jonka hän osoitti minulle. Mutta eihän se voinut niin onnellinen asia olla...

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com