Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

29.

Pakkasin Kiitävän Tähden selässä olevaan lännensatulaan matkatavaroita ja evästä. Viimeisenä pakkasin vielä lapion.
Olin lähdössä Kiitävän Tähden kanssa nyt viimein sinne kordinaattien osoittamaan paikkaan. Olin kertonut suunnitelmistani jo Casylle ja Telmalle, mutta kumpikaan ei ollut mielissään niistä.
Casykin istui nyt nurmikolla ja katsoi hieman epäillen touhujani. Hän yritti vielä saada minua jättämään oudot reissuni väliin. Eihän kumpikaan heistä tiennyt mitään tästä aarteesta, jota jahtasin löytämieni kordinaattien avulla.
-Tiedän kyllä, että olette huolissanne minusta, aloitin, kiristäessäni vielä satulavyötä paremmin. Mutta minä en ole sidoksissa tähän talliin, eikä teillä ole oikeutta päättää tekemisistäni.
-Kuka sanoi, että olemme huolissamme sinusta? Casy sanoi leveästi virnistellen. Kiitis on sidoksissa tähän talliin ja se on meidän omistuksessamme. Meillä on oikeus päättää sen tekemisistä. Muista, että olet vain hoitaja. Älä kuvittele itsestäsi liikoja.
Casy puhui totta. Kiitävä Tähti ei ollut millään lailla minun päätäntävaltani alla.
-Enkö sitten saakaan lähteä? kysyin haikeana ja yritin näyttää mahdollisimman onnettomalta, jotta tyttö taipuisi tahtooni.
-Kaikki pakkaamisesi menisi kyllä hukkaan, jos kieltäytyisin, Casy aloitti miettien. Hyvä on. Mene.
-Kiitos Casy! kiitin iloisena.
-Onhan sinulla kaikki varmasti mukana? Casy varmisti. Pilli? Saippuakuplia?
Otin paitani alta, kaulassani roikkuvan pillin ja näytin sitä Casylle. Nappasin myös äkkiä satulalaukusta saippuakuplapullon esiin.
-Mitä muuten näissä saippuakuplissa on? kysyin. Nehän eivät ole aivan normaaleja?
-Kuinka niin? Casy ihmettlei hieman hermostuneena. Ihan tavallisia saippuakuplia. Ei niissä mitään ole. Aikasi kuluksi vain voit niitä puhallella.
-Sittenhän voin puhaltaa niitä nyt, sanoin viekkaasti ja avasin korkin.
Casy seurasi jokaista liikettäni valppaana, yhä hieman hermostuneena. Nostin puhallinosan suuni eteen ja puhalsin. Valtava määrä pieniä saippuakuplia lennähti lempeän ilmavirran mukaan. Ilmavirta pyörähti juuri silloin, jolloin saippuakuplat törmäsivät Casyyn, poksahtaen olemattomiin.
Katsoin hieman hämilläni saippuakuplia. Ne kieltämättä vaikuttivat aivan normaaleilta. Casykin hymyili hieman hermostuksensa takaa omahyväisesti.
-Sanoinhan, että ne ovat aivan normaaleja, Casy huomautti ja myönsin mutrusuin hänen olevan luultavasti oikeassa.
Laitoin saippuakupla pullon takaisin satulalaukkuun. Olin pettynyt. Olin kuvitellut saippuakuplista tapahtuvan todella jotain erikoista. Ihan mitä tahansa, mikä ei olisi saippuakuplille tyypillistä!
Otin Kiitävän tähden suitset käsiini. Olin valmis lähtemään.
-Minne asti olet siis menossa? Casy kysyi vielä. Sanoit, että viivyt ainakin 2 tai 3 yötä.
-En minä kauhean kauaksi mene, valehtelin. Leiriydyn vain pariksi yöksi tiettyyn paikkaan. Lupaan kyllä tulla ehjänä takaisin.
-Tuo oli sitten lupaus, Casy huomautti. Mutta muista tuoda Kiitis vielä ehjempänä takaisin.
-Lupaan, lupasin ja heilutin tytölle vielä kättäni, kun lähdin tietä pitkin pegasoksen kanssa ripeää tahtia.
meidän pitäisi mennä ensin hieman matkaa hiekkatietä pitkin ja tietyssä vaiheessa jatkaisimme metsän poikki. Toivoin vain metsässä kulkevan jonkinlaista polkua, ettei meidän suotta tarvitsisi pegasoksen kanssa rämpiä.
Vastaamme ratsasti yllättäen hidasta ravia pegasos ja yksisarvinen, joilla oli molemmilla ratsastajat selässä. Ratsukot pysähtyivät kohdallani.
-Oletko lähdössä reissuun? Forne kysyi valkoisen yksisarvisensa selästä.
Forne istui ryhdikkäästi Kallioiden Kuiskeen selässä. Yksisarvinen itsekin seisoi suorana ja ryhdikkäästi, pää ojennettuna siististi yläviistoon. Olinkin kuullut Telman mainitsevan jotakin, että Forne harrasti yksisarvisellaan pääasiassa kouluratsastusta.
Flem yritti kurkkia pienikokoisen pegasoksensa selästä, siskonsa takaa. Sähköinen Liekki oli todella pieni verrattuna täysikasvuiseen yksisarviseen. Flem itsekin oli niin lyhyt, vaikkakin minua päätä pidempi.
-Lähden muutamaksi päiväksi viettämään leirielämää, kerroin.
-Varo sitten, Forne varoitti. Metsissä on vaikka millaisia vaaroja. Kai sinulla on ensiaputarvikkeita mukana?
-On minulla kiitiksen, vastasin. Pystyn kyllä hoitamaan niillä itsenikin, jos jotain sattuu.
-Minne päin olet menossa? Flem uteli.
-Tuonne suuntaan, osoitin sormellani metsikköön.
-Tuolla ei kyllä ole minkäänlaista kulkureittiä, Forne harmitteli suu mutrussa. Näyttäisitkö kartalta, minne suuntaatte?
Otin satulalaukusta kartan ja taittelin sen levälleen. Osoitin kartalla kohtaa, joka oli reilusti lähempänä Popkornilaakson talleja. En halunnut kenenkään tietävän, kuinka kauaksi oikeasti menisin. Osoittamani paikka oli metsälammen lähistöllä ja sinne pääsi vieläpä tämän päivän aikana, jolloin se kävisikin tänään muutenkin yöpymispaikakseni.
Forne katsoi karttaa hetken Flemin kurkkiessa sitä myös lyhyenä hänen takaansa. Lopulta poika nousi seisomaan satulan päälle, jotta olisi samalla korkeudella siskonsa kanssa.
-Mikset kiertäisi niityn kautta? Forne ehdotti. Matka olisi kyllä hieman pidempi, mutta sujuisi nopeammin ja vaivattomammin. Niityn päätyttyä voit suunnata määränpäähäsi hieman viistosti. Pääsisit sinne sopivasti ennen kuin hämärä ehtii edes saapua.
-Kiitos neuvosta, kiitin ja otin kartan, tutkiakseni uutta reittivaihtoehtoa paremmin. Olinkin hieman huolestunut metsässärämpimisvaihtoehdosta.
-Tarvitsetko jotain muuta neuvoa tai apua? Forne kysyi avuliaana. Voisimme kyllä Flemin kanssa viedä ratsastaen sinua hieman lähemmäs määränpäätäsi. Kiitiksesi voi laukata kyllä vierellä.
-Kiitos, mutta jaksaako Kiitis laukata tuollaisen taakan kanssa? ihmettelin.
-Ei ehkä kovin kauaa, Flem myönsi irvistäen. Jos mentäisiin vain jonkin aikaa ravia. Tai sitten mennään käyntiä, niin ainakin säästetään jalkojasi pitkältä taivallukselta.
-Kumman kyytiin uskaltaudut? Forne kysyi hymyillen.
-Menen Flemin kyytiin, valitsin. Hän lupasi minulle, että ratsastaisimme vielä joskus kaksin. Sähkis on sitä paitsi niin komea pegasos.
Flem nolostui selvästi, kun hänen siskonsa katsoi häntä ilkikurisesti virnistäen. Poika käänsi katseensa minusta poispäin ja uskaltautui katsomaan minua vasta, kun olin nousemassa satulalle. Flem siirtyi taaemmas, sillä minä halusin eteen istumaan. Poika tiesi varsin hyvin, etten suostuisi menemään turvallisesti istumaan taakse. Istahdin mukavasti satulan eteen ja Flem tuli istumaan taakseni, aivan minuun kiinni, jotta hänkin voisi olla mukavasti satulalla.
Sain ottaa suitset omiin käsiini ja ratsastaa ensimmäistä kertaa tällä ihanalla pegasoksella. Olihan Kiitävä Tähtiklin ihana ja komea, mutta se ei ollut yhtä erikoisen näköinen ulkonäöltään kuin tämä pegasos. Sähköinen Liekkihän oli muuten valkoinen, mutta sen harja ja häntä olivat punaiset, samoin kuin siipien sulkien kärjet. Sellainen oli harvinainen, mutta uskomattoman kaunis näky!
Sähköinen Liekki kulki hieman tömisevää käyntiä. Pegasos ei meinannut jaksaa pysytellä hitaassa tahdissa, vaan olisi selvästi halunnut lähteä laukkaamaan tai edes ravaamaan. En kuitenkaan uskaltanut mennä lujempaa puolituntemattomalla pegasoksella. Se voisi olla vaarallista.
-Käännytään niitylle, Forne neuvoi, kun vasemmalla puolella tietä avautui avara niitty.
Olin ollut tuolla niityllä useasti. Kävimme Kiitävän Tähden kanssa siellä kävelemässä ja sieltä olin kerran hakenut tanssinauhani, kun se oli jäänyt puun oksaan kiinni.
-Tunnen oloni hyödyttömäksi täälä takana, Flem valitti.
Vilkaisin poikaa ja huomasin tämän nojaavan käsillään taaksepäin. Pelkäsin hänen tippuvan siitä, sillä pegasos kuitenkin horjui hieman, mennessään käyntiä.
-No sinä voit välillä ratsastaa, myönnyin ja Flem nappasi äkkiä ohjat takaapäin käsiinsä.
Olisin halunnut istua aivan rennosti, mutta poika joutui olemaan aivan minuun painautuneena. Pystyin enintään nojaamaan häneen, mutta hän ei olisi varmastikaan pitänyt siitä.
Kiitävä Tähti tuli aivan vierellämme. Se oli vain hieman Sähköistä Liekkiä pienempi, mutta sekään ei ollut huomattavissa kuin silloin, kun pegasokset olivat vierekkäin. Yletyin helposti silittämään Kiitävää Tähteä Sähköisen Liekin selästä, ainakin silloin kun pegasos oli aivan vierellämme.
Niityn harjanteella huomasin jälleen sen saman hennosti erottuvan polun, joka sai minut taas tuntemaan sen tunteen, että olisin joskus mennyt sitä pitkin. Sellaista muistoa ei kuitenkaan tuntunut olevan omassa muistissani. Ehkä tuo sama polku vain muistutti jotakin muuta polkua ja siksi tunsin tällaista outoa tunnetta.
Silti katsoin uhmakkaana metsään, jonne polku johti. Vielä minä menisin selvittämään, minne polku johti ja mitä siellä oli.

Olimme koko matkan vuorotelleet Flemin kanssa ratsastusvuoroista. Välillä meille oli tullut lapsellista kinaakin aikaiseksi, jolloin Forne oli vain nauranut meille. Minusta siinä ei kyllä ollut mitään hauskaa. Minä olin vielä lapsi, sillä niinhän kaikki 10-vuotiaat olivat. Flemkin periaatteessa laskettiin lapseksi, jos hän oli vähän aikaa sitten täyttänyt 12 vuotta.
Lopulta Forne kuitenkin päätti, että heidän pitäisi veljensä kanssa jo kääntyä takaisinpäin, jolloin jatkaisin Kiitävän Tähden kanssa kahden. Nousin satulasta ja Flem pääsi valtaamaan sen kokonaan itselleen.
-Pärjäättehän varmasti? Forne varmisti vielä.
-Olemme me Kiitiksen kanssa ennenkin olleet pitkilläkin matkoilla, yöpyen ulkona taivasalla, kerroin, ettei tytön tarvitsisi huolehtia.
-No hyvä on sitten, Forne sanoi.
He aikoivat jo lähteä, mutta Forne muistikin vielä jotain. Hän penkoi satulalaukkuaan ja heitti minulle pian taskulampun.
-Saatat tarvita tuota, tyttö sanoi ja iski silmäänsä, vaikken ymmärtänyt, mitä tarkoitusta silmän iskulla oli.
-Kiitos, kiitin ja otin lahjan vastaan. Jatkan kiitiksen kanssa nyt kahden. Kyllä me pärjäämme hyvin kahden.
-Toivottavasti, Forne sanoi.
He kääntyivät ratsuillansa ja lähtivät ratsastamaan takaisin talleille. Me Kiitävän Tähden kanssa katsoimme hetken heidän jälkeensä, kunnes lähdimme kulkemaan niittyä pitkin eteenpäin.
Niitty oli niin tasaista, että näin jo sieltä asti kaukana horisontissa sen päädyn, josta jatkaisimme metsässä rämpien. Se näytti olevan lähempänä kuin mitä todellisuudessa oli.
Kiitävä Tähti näytti jo todella väsyneeltä ja janoiselta, jolloin otin kävellessämme vesipullon satulalaukusta. Otin korkin pois ja kaadoin vettä pegasoksen turvalle. Se avasi sen välittömästi ja alkoi juomaan vettä. Itsekin otin kulauksen vettä, mutta ajattelin säästää sitä kuitenkin mahdollisimman paljon. Eihän sitä tietäisi, jos sen metsälammen vesi olisi epäkelvollista juotavaa. Silloin joutuisimme pärjäämään näillä vesivarastoillamme koko matkan. Tänään oli vieläpä hyvin lämmin päivä, jolloin vettä varmasti kuluisi.
Minua harmitti jo tässä vaiheessa, etten ollut ottanut mitään ylimääräistä tekemistä mukaan. Olisin voinut samalla vaikka lukea kirjaa.
Otin kartan jälleen esille, sillä kävely oli muuten tylsää. Tarkkailin kordinaattien osoittamaa paikkaa, jonka viereen oltiin merkitty meri. Asuisikohan meressä merenneitoja? Sellaisia olisi todella mahtavaa nähdä!
Minua huolestutti edelleen hyvin paljon se, että joutuisin kaivamaan 29 metriä maan alle. Se olisi mahdotonta! Ei kukaan niin syvää kuoppaa saisi aikaiseksi pelkällä lapiolla. Toivoin vain, että siellä olisi jo kuoppa tai onkalo valmiina ja minun pitäisi vain mennä noutamaan aarteeni tai kenties uusi vihjeeni sieltä.

Metsässä rämpiminen ei ollut tylsää, toisin kuin niityllä, mutta se oli selvästi rankempaa. Reitillämme ei mennyt ollenkaan polkua ja oksat raapivat meitä himoitsevasti. Kiitävä Tähtikin hirnahti välillä, kun oksa sattui osumaan siihen epämiellyttävästi, tuottaen lievää kipua pegasokselle. Minun kävi sääliksi sitä. Kiitävä Tähti joutui kärsimään samanaikaisesti monta asiaa; oksat, painava taakka selässä, jano ja tukahduttava kuumuus. Kumpa olisin voinut ottaa harteilleni kaiken pegasoksen tunteman tuskan, jottei sen tarvitsisi kärsiä.
Vielä ei ollut alkanut hämärtämään, mutta hämärä tekisi tuloaan hetkenä minä hyvänsä. Meidän kuului siis pian olla metsälammella. Pystyin jo tuntemaan viileän veden ihollani, kun hyppäisin lampeen virkistäytymään. Kiitävä Tähtikin olisi varmasti mielissään vilpoisasta vedestä. Satula oli varmasti kauhean lämmin ja hikinen sen selässä.
Kiitävä Tähti nosti korviaan pystyyn, kun se kuulosteli jotain. Pegasos hirnahti hennosti kuin merkiksi siitä, että se oli kuullut jotakin. Tunsin taas itseni hyödyttömäksi, kun en pystynyt vaistoamaan sitä, mitä pegasos. Oli kamalaa olla vain pelkkä ihminen, josta ei ollut mihinkään.
Rämmittyämme metsässä vielä hetken, huomasin ouiden välistä metsälammen, jota olimme tavoitelleetkin. Kiitävä Tähti hirnahti jälleen, tällä kertaa voimakkaammin. Se oli luultavasti vaistonnut lammen läheisyyden jo aikaisemmin.
Lammen ympärillä ei onneksi ollut niin paljoa puita ja pensaita. Siellä oli oikeastaan aika tasaista ruohikkoa. Lampi oli vain muutaman neliömetrin kokoinen, mutta se näytti olevan sen verran syvä, että se soveltui uimiseen.
Aloin riisua varustusta ja matkakamppeitamme Kiitävän Tähden selästä. Pegasos ravisutti itseään heti, kun se vapautui hikisenä taakkansa alta. Sen jälkeen se pulahti välittömästi lampeen virkistäytymään.
Jäin vielä laittamaan kamppeitamme siististi ja vaihdoin sen jälkeen uimapuvun ylleni. Kiitävä Tähti väistyi, kun hyppäsin lampeen sen seuraksi. Tuntemattomaan uimapaikkaan ei kyllä ikinä saanut hypätä, jos ei tiennyt, oliko se varmasti turvallista, mutta olin niin malttamaton. Olin itsekin aivan hiessä koko päivän kuuman auringon alla matkaamisesta, että en halunnut yhtään viivytellä veteen pääsemistä.
Vesi oli ihanan viileää ja tunsin oloni heti raikkaaksi. Lammen pohja oli kyllä inhottavan mutainen ja siellä tuntui kasvavankin jotain limaista levää. Vältin pohjaan osumista mahdollisimman paljon.
Kiitävä Tähti nousi vedestä minuakin aiemmin. Poistuin kuitenkin pian perässä ja menin etsimään laukuista meille syötävää. Meillä ei oikeastaan ollut kuin porkkanoita muutama nipullinen, jolloin valinnan varaa ei ollut. Kiitävä Tähti kuitenkin päätti syödä ruohoa. Sillä sentään oli valittavaakin, toisin kuin minulla. Olisi joissakin puskissa ollut marjoja, mutta sitä ei ikinä tiennyt, mitkä olisivat myrkyllisiä. Minun pitäisi joskus opetella tuntemaan kaikki Aqualoupin marjat, jotta tietäisin, mitä voin syödä.
Meillä oli Kiitävän tähden kanssa ihan hauskaa. Telmimme ympäriinsä ja leikimme hippaa. Illalla vielä harjasin pegasosta siistimmän näköiseksi, kun se oli sotkenut itsensä.
Minua harmitti hieman, etten muistanut ottaa telttaa mukaan, sillä yön saapuessa alkoi tulemaan viileämpää ja pilviä kerääöntyi uhkaavasti yläpuolellemme. Ryömin makuupussiini ja toivoin sen pelastavan minut mahdolliselta sateelta. Painauduin lähelle jo nukkuvaa pegasosta. Yleensä pegasokset ja yksisarviset nukkuivat seisaaltaan, mutta Kiitävä Tähti oli vielä niin varsamainen, että se meni makaamaan kyljelleen. Se oli suloista. Sitä paitsi silloin sain nukkua aivan pegasoksen vieressä. Hengähdin syvään ja suljin silmäni, uppoutuen unelmiini, joita en aamulla enää muistaisi.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com