Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

26.

Tökkäsin sormeni karttakirjan sivua vasten. Bongasin juuri oikean kohdan, minne simpukan kuoren sirpaleissa oleva kordinaatti osoitti. Kordinaattien kohdalla oli lampi. Se oli pieni, mistä olin onnellinen. Jos se olisi ollut suuri, en olisi välttämättä löytänyt siellä piilottelevaa vihjettä.
Lampi ei ollut kaukana talleilta. Sinne pääsi kyllä helposti käymään ja tulemaan takaisin yhdessä päivässä, kävellenkin. Voisin mahdollisesti mennä käymään siellä jo tänään kiitävän Tähden kanssa. Olin niin innokas pääsemään aarteenetsinnässäni eteenpäin.
Hivelin sormissani vaaleanpunertavaa helmeä, jonka olin löytänyt vihje-simpukan kuoren sisältä. Tarvitsisinkohan sitä jossakin vaiheessa, jos aikoisin löytää aarteen?
Laitoin helmen taskuuni ja nousin sängyltäni. Pitäisi mennä kertomaan ideani Kiitävälle Tähdelle. Voisimme sitten lähteä.
Pitihän minun tietysti mainita asiasta Casylle ja Telmallekin, jotta he tietäisivät minun olinpaikkani, eivätkä huolestuisi, varsinkaan Telma. En haluaisi Telman etsivät koko Aqualoupia lävitse minun takiani. Luulisin kyllä, ettei Telman olisi enää sanomani jälkeen niin ylisuojeleva, eikä hän ollutkaan. Epäilin silti, että huoli minun puolestani voisi laukaista jälleen reaktion hänessä, joka käski olla ylisuojeleva. Siksi piti välttää tälläisiä tilanteita mahdollisimman hyvin.
Yhtäkkiä hämmennyin hieman. En ymmärtänyt, mistä tiesin tuollaisia asioita. Mistä edes olin keksinyt tuon teorian? Eihän tämän ikäiselle oltu vielä opetettu mitään tuollaista reaktio -juttua ja muuta vastaavaa. Mistä olin edes saanut päähäni tuollaisen asian, josta en ollut tiennyt, mutta joka kuitenkin kuulosti fiksulta?
Kuulin yllättäen hirnahduksen, joka herätti minut ajatuksistani. Hirnahdus oli korkea ja siitä kuuli, ettei kaikki ollut kohdallaan.
Paniikki iski minuun heti. Hyppäsin ikkunalleni, joka oli auki. Tähystin laitumelle ja yritin nähdä, tapahtuiko siellä jotain. En nähnyt siellä mitään.
Kuulin hirnahduksen toisenkin kerran. Seuraava ääni minkä kuulin, oli jonkun kivusta johtuva huuto. Pelästyin toden teolla ja päätin lähteä äkkiä tarkistamaan tilanteen.
Hyppäsin avoimesta ikkunastani ulos. Lähdin juoksemaan rakennuksen takaa kohti talleja. En tiennyt, oliko huuto ja hirnunta edes tullut sieltä päin, mutta kaikki pegasokset ja yksisarviset olivat siellä, jolloin todennäköisyys oli suuri.
Olin jo melkein menossa sisälle talliin, mutta silloin huomasinkin tallin takana olevalla laitumella olevan joitakin. Hiivin tallin seinustaa pitkin sen nurkalle, mistä jäin kurkkimaan muukalaisia.
Toinen heistä oli Telman ja Casyn ikäinen tyttö, jolla oli mustat puolipitkät hiukset. Toinen oli tyttöä hieman nuorempi poika, jolla oli ruskeat lyhyet ja pörheät hiukset.
Tyttö tarkisti pojan kättä ja poika virnisteli hänelle. Heidän luonaan huomasin hieman kauempana olevan minulle outo pegaos. Pegaos oli nuori ja lyhytharjainen kuin Kiitävä Tähtikin. Pegasoksen harja oli punainen, mutta muuten se oli valkoinen, mustia kavioita ja silmiä lukuunottamatta. Lisäksi sen siivet olivat valkoiset, mutta niiden päät olivat punaiset. Se näytti uskomattoman kauniilta, mutta samalla itsevarmalta ja sähäkältä.
-Vakoiletko heitä vai oletko ujo? Casy säikäytti minut, tulemalla äänettömästi taakseni.
-Tunnetko heidät? kysyin. Luulin, että he ovat jotain varkaita.
-Ehei, Casy vastasi. He ovat ystäviämme. Tyttö on Forne ja poika on Flem. He ovat sisaruksia.
-Mitä he tekevät täällä? utelin.
-Vierailulle, Casy vastasi lyhyesti, mutta jatkoikin. Forne ajatteli tulla aloittamaan veljensä kanssa nuorien ratsujemme koulutusta.
-Kiitiksenkin? varmistin ja Casy nyökkäsi. Pääsenkö sitten pian ratsastamaan Kiitiksellä?
-Koulutuksessa kestää jonkin aikaa, Casy rauhoitteli. Älä siis vielä intoile.
Vilkaisin laitumelle, jossa Forne selvästi yritti komentaa veljeänsä. Flem vain virnuili ja yritti selittää jotakin siskollensa.
-He myös aikovat osallistua maastokisaamme, Casy lisäsi.
-Mikä maastokisa? ihmettelin.
-Järjestämme kesäkisat, Casy aloitti. Niihin kuuluu kaksi sarjaa; maastojuoksu ja lentokisa.
-Vau! hihkaisin innoissani. Kai minäkin pääsen osallistumaan?
-Minun puolestani kyllä, Casy vastasi ja pörrötti hiukseni sekaisin. Kunhan löydät itsellesi ratsun.
-Varmasti, vastasin.
Casy meni tallin sisälle. Hänellä oli varmasti paljon hommia niin kuin aina. Olin oikeastaan onnekas, etten ylläpitänyt tätä tallia. En olisi saanut viettää niin paljoa aikaa rakkaan hoitopegasokseni Kiitävän Tähden kanssa.
Menin Casyn perässä sisälle talliin. Päätin hakea Kiitävän Tähden ulos, jotta voismme lähteä.
Sisälle talliin astuessani kuitenkin tunsin, kuinka henkitorveni tuntui kapeammalta ja nielu kuivuneemmalta. En saanut helposti henkeä, mutta yritin hengittää silti tasaisen hiljaa.
-Casy, huikkasin tytön perään, kun huomasin hänet. Menen Kiitiksen kanssa retkelle. Päätin vain ilmoittaa, ettette huolestu.
-Ihan vapaasti, Casy sanoi.
Nyökkäsin pikaisesti ja menin Kiitävän Tähden karsinalle. Pegasos oli syömässä heiniään ja se tervehti päätään nyökyttelemällä minua.
-Huomenta Kiitis! tervehdin sitä ja avasin karsinan oven. Nyt lähdetään pienelle reissulle.
Pegasos söi heinänsä loppuun. Sen jälkeen se tuli tottelevaisena karsinastaan ja seurasi minua ulos.
Ulkona oli tullut pilvisempää. Pelkäsin pilviä kerääntyvän enemmänkin, jolloin alkaisi sataa. Sade ei kuitenkaan saisi minua jäämään tänne. Halusin saada aarteeni.
Kiitävä Tähti ei tarvinnut riimua tai muutakaan, sillä se totteli minua täydellisesti. Pegasos ei lähtenyt laukkaamaan pakoon tai lähtenyt lentoon. Minun seurassani se oli aina sellainen.
Menimme Kiitävän Tähden kanssa laitumelle, sillä sen poikki pääsi nopeimmin metsään. Metsää rämmittyä pääsisi nopeasti lammelle, jota olimme etsimässä.
Vilkaisin tallin takana olevalle laitumelle. Forne ja Flem olivat jo lähteneet. He olivat vineet pegasoksensakin pois laitumelta.
Jatkoimme Kiitävän Tähden kanssa matkaamme laitumelta metsään. Metsässä ei mennyt haluamassamme kohdassa polkua, jolloin jouduimme kirjaimellisesti rämpimään. Puskat joita kasvoi tuuheana maassa, repivät vaatteitani armotta kuin jokin minua välipalaksi himoitseva nälkäinen otus. Taivas synkkeni entisestään ja kaikki Popkornilaakson kauneus alkoi pikku hiljaa muuttumaan varjojen myötä pelottavaksi. Kauneus halusi näyttää toisen puolensa muistuttaen, että kaikella oli kaksi puolta.
Kiitävä Tähti ei tietenkään pelännyt. Pegasos ei tuntenut pelkoa samalla tavalla kuin ihmiset. Ne vaistosivat, mikä oli oikeasti uhaksi ja mikä turvallista, täysin normaalia. Olisinpa minäkin voinut aistia sen, sillä minua pelotti.
Yhtäkkiä Kiitävä Tähti hidasti vauhtiaan ja nosti päänsä valppaana pystyyn. Sen korvat olivat tikkusuorassa ja kääntyivät katseen osoittamaan suuntaan. Pegasos kuuli jotakin. Katsoin Kiitävän Tähden katsomaan suuntaan ja yritin nähdä sen, mitä sekin yritti katseellaan tavoitella.
Silloin minäkin kuulin sen, mitä pegasoskin. Se oli töminää ja kaiken lisäksi se tuli jostakin takaammepäin, mutta kuitenkin hieman vasemmalta. Töminä kuulosti siltä kuin jokin olisi juossut meitä kohti.
Kiitävä Tähti hörähti valppaana. Se taisi nähdä jo jotakin. Töminä voimistui ja kohta erotin jo puiden ja pensaiden välistä liikettä. Se oli vielä niin kaukana, etten erottanut, mitä se oli.
Taivas repesi sateeseen, jolloin harmautta vangitsi yhä enemmän tummat pisarat, jotka syöksyivät korkeuksista maahan niin lujaa, ettei niitä edes meinannut erottaa.
Pujotin käteni vaistomaisesti kaulalleni. Nappasin pikaisesti käsiini kaulassani narulla roikkuvan pillin. Olin valmiina puhaltamaan siihen, jos jokin uhkaisi minua.
Yhtäkkiä näin sen, mikä meitä seurasi. Se oli suurempi kuin susi ja suurempi kuin poni. Se oli vielä kaukana, mutta erotin sateessa sen olevan vaaleanharmaa. Sillä näkyi olevan jonkinlaiset sivuille osoittavat vaaleanharmaat sarvet, joissa erotin punaisen sävyä samoin kuin sen päälaella. Huomasin myös otuksella olevan jotain tummaa pystyssä selässään tai sitten päässään. Otus tuli suoraan meitä kohden. Se lähestyi hyvin nopeaa, juosten.
Olimme kiitävän Tähden kanssa pysähtyneet paikoillemme. Odotimme ajan muuttuessa hitaammaksi osumaa, kun otus syöksyisi meitä päin.
Olin kuitenkin valmiina pillini kanssa. Se oli aina pelastanut minut, ehkäpä myös nyt. Pidin pilliä sateen kastamilla huulillani.
Juuri kun otus oli vain muutaman metrin päässä meistä, puhalsin. Silloin alkoi tapahtua.
Pilli ei päästänyt ääntäkään ja vaikka olisikin, en olisi kuullut sitä. Otuksen töminä ja sadepisaroiden rapina maahan osuessaan, peittivät kaikki muut äänet allensa.
Näin ensimmäisenä valoa. Sitä tuli kahdelta suunnalta hyvin kirkkaana, etten tiennyt, mihin päin katsoisin. Vasemmalta puoleltani tuleva valo tuli Kiitävästä Tähdestä. Tiesin, että niin tapahtuisi. Kiitävä Tähtihän oli viimeksikin hohtanut valoa, vaikken tiennytkään miksi. Se oli jotakin käsittämätöntä, johon en ollut vieläkään saanut vastausta.
Toinen valo tuli suoraan edestäpäin, juuri siitä suunnasta, mistä otus juoksi meitä kohti. Valo oli yhtä kirkasta kuin Kiitävästä Tähdestä tulviva valo. Toinen valo tuli siitä otuksesta.
En vieläkään pystynyt erottamaan otusta. Tällä kertaa harmaus ja sade ei ollut esteenä vaan valo. Kirkas valo, joka tuli kahdesta eri suunnasta, häikäisi minua. Oli vaikea nähdä mitään.
Aika tuntui hidastuneen yhä enemmän. Se oli melkein pysähtynyt, mutta seuraavaksi tapahtunut meni minulta liian nopeasti ohitse. Kuulin huudon, joka kuului ihmiselle. Sitä seurasi hirnahdus, joka oli säikähtäneen ratsun päästämä. Huomasin meitä kohti juosseen otuksen nousevan pystyyn, jolloin se ylsi suunnilleen parin metrin korkeuteen. Hirnahdus tuntui kuuluvan otuksesta. Otuksen selästä tippui se tumma pystyssä ollut juttu ja se tuntui huutavan vielä viime hetkellä hätääntyneenä, ennen kuin tömähti maahan.
Katsoin pelokkaana otusta, joka kirkkaan valon peitossa oli yhä nousseena takaraajojensa varaan. Se oli aivan likellä minua. Otus alkoi laskeutumaan takaisin neljälle raajalleen. Sen tummat kaviot lähestyivät minua uhkaavasti ja odotin lamaantuneena niiden iskevän minua koko voimalla.
Osumaa ei kuitenkaan ehtinyt tulla, sillä valo peitti kokonaan näkymäni, enkä tuntenut enää mitään. En myöskään nähnyt muuta kuin kirkasta, kellertävää valoa, jossa kylvin tahtomattani. Äänetkin katosivat ja ympärilläni vallitsi tyyni hiljaisuus. En enää haistanut viileää ja tuoretta sadetta, joka kasteli koko metsän. Kaikki aistini olivat seisahtuneet.
Ja liian nopeasti aistini alkoivat jälleen toimia. Aivan sekunnilta tuntuneessa ajassa kaikki palasi. Näin, kuulin ja tunsin jälleen.
Otusta ei näkynyt enää, mutta kuulin takaani sen tutun töminän. Käännyin ja huomasin yhä valoa hohjtavan otuksen juoksevan poispäin. Sen vierellä juoksi toinen kirkasta valoa hohtava hahmo, Kiitävä Tähti. Kiitävä Tähti oli vain hivenen otusta pienempi. Juuri silloin kun näin otuksen juoksevan pegasoksen vieressä, tajusin sen myös olevan sellainen. Otus oli koko ajan ollut vain pegasos, joka oli valkoinen punaista harjaa ja siivenpäitä lukuun ottamatta. Pegasos oli sama, minkä olin nähnyt tallin takana olleella laitumella. Pegasos kuului Fornelle ja Flemille!
Katsoin toimettomana, kuinka Kiitävä Tähti ja vieras pegasos katosivat metsän uumeniin valoa hohtaen. Olin vieläkin täysin lamaantunut, enkä vieläkään tajunnut, mitä juuri äsken oli tapahtunut.
-Mitä tuo oli? kuulin takaani pojan äänen.
Käännyin pikaisesti ja huomasin maassa makaavan tumman hahmon. Se oli Flem ja hän näytti järkyttyneeltä, mutta myös ärtyneeltä.
-Minä en tiedä, vastasin hiljaisella äänellä.
Flem nousi maasta ylös ja pyyhki likaa vaatteistaan. Lähelläni olleessaan, huomasin ettei hän ollut minua kuin päätä pidempi.
-Oliko tuo sinun pegasoksesi? poika kysyi ja osoitti karanneiden pegasoksien perään.
-Itse asiassa hoitopegasos, vastasin. Olen hoitajana Popkornilaakson tallilla.
Flem huokaisi. Hän puri alahuultaan hermostuneena.
-Ei kai se ollut tamma? Flem kysyi irvistäen.
-Kiitävä Tähti on ori, vastasin nopeasti, ettei väärinkäsityksiä syntyisi.
-No hyvä, Flem huokaisi helpottuneena. Sähköinen Liekki on myös ori. Pelkäsin, että se innostui tammastasi.
En oikein ymmärtänyt, mitä Flem sillä innostumisella tarkoitti, mutta minulla oli paha aavistus siitä. Katsoin haikeana pegasoksien perään, vaikkei niitä näkynyt enää vilaustakaan. En tajunnut, miten Kiitävä Tähti saattoi karata. Se ei normaalisti tehnyt niin.
-Mitä me nyt tehdään? kysyin pojalta huolestuneena.
-Lähdetään tietysti perään, Flem vastasi ja lähti reippaasti kävellen ohitseni kulkemaan edeltä.
Lähdin seuraamaan poikaa vastahakoisesti. Olisihan se parasta seurata pegasoksia kuin palata toimettomana talleille, odottamaan niiden mahdollista paluuta takaisin.
Kuljin pari metriä Flemin jäljessä. Jotenkin pidin turvaväliä poikaan. Enhän minä tuntenut häntä, enkä ollut nähnyt vielä kertaakaan poikaa Popkornilaaksossa. Sekin oli minulle jotain uutta. kaikki olivat tähän mennessä olleet tyttöjä.
Jonkin aikaa kuljettuamme Flem pysähtyi. Hän yritti selvästikin miettiä, mihin suuntaan pegasokset olivat jatkaneet, sillä hän tarkkaili maassa olevia jälkiä, joita oli vaikea huomata sateen puhdistaessa ne kadoksiin.
Olin aivan sateen kastelema. Vaatteeni olivat märät ja viileä tuuli sai minut värisemään kylmyydestä.
-Toivotonta, Flem huokaisi. Jäljet ovat pyyhkiytynet sateessa.
Nyt oli minun vuoroni huokaista. Laskin katseeni pettyneenä maahan. Ei kai kiitävä Tähti ollut lopullisesti kadonnut? Palaisiko se enää takaisin? Olisiko se kunnossa?
Nostin hieman katsettani ja huomasin maassa jotakin, mikä herätti toivoni. Maassa hieman edessäpäin näkyi pieni valkoinen sulka, jonka pää oli punainen. Se oli selvästi Flemin pegasoksen siipisulka.
-Ne menivät tuonne suuntaan, hihkaisin ja nappasin sulan maasta voitonriemuisena.
Lähdin kulkemaan edeltä ja tällä kertaa Flem seurasi minua takanani. Tuntui hyvältä johtaa meitä. Toisaalta minua pelotti se, etten nähnyt, mitä poika takanani teki. Se sai minut hermostumaan ja vilkuilin aina välillä taakseni.
Flem katsoi joka kerta minua oudoksuen. Se sai minut nolostumaan ja käänsin aina pikaisesti katseeni eteenpäin.
Sade loppui pian. Yritin kävellessäni rutistaa vaatteitani kuivaksi. Sitä tehdesäni kompuroin maassa oleviin juuriin ja puskiin, kun en huomannut niitä.
Yllättäen huomasin puiden lomasta liikettä. Se tuli kauempaa edestäpäin ja se oli selvästi jotain valkoista.
-Kiitis! huudahdin, sillä olin melko varma, että näkemäni valkoinen otus oli kyseinen pegasos.
-Mikä? Flem ihmetteli.
-Kiitis on lempinimeni Kiitävälle Tähdelle, selitin nopeasti ja lähdin juoksemaan nopeasti eteenpäin.
Huomasin samalla, että metsä loppui pian kuin seinään. Tilalle tuli nurmikkoalue, joka oli suorakaiteen muotoinen. Sitä ympäröi tiheä metsä. Nurmikolla lähti kohdaltani sammaleiden peitossa olevia suurikokoisia kiviä, jotka muodostivat polun sammaleisten kivien muodostamalle pyöreälle lammelle. Paikka oli kuin vanha piha, jota kukaan ei ollut hoitanut moniin vuosiin.
Lammen luona oli juomassa kaksi pegasosta. Ne olivat juuri ne samat, joita olimmekin Flemin kanssa etsimässä. Ja tuo lampi oli juuri se lampi, mitä olimme Kiitävän Tähden kanssa etsimässä.
-Kiitis! huudahdin ja juoksin pegasosta kohti.
Se nosti päätään, samoin kuin toinenkin pegasos, joka oli vain hieman isokokoisempi. Kiitävä Tähti otti vain pari askelta minua kohti, mutta enempää se ei voinutkaan, sillä siihen mennessä halasinkin jo sitä onnellisena.
-Sähköinen Liekki! Flem huusi takaani ja vihelsi, jolloin toinen pegasos ryntäsi nopeasti hänen luokseen.
-Tiedätkö mitä? sanoin Flemille. Sähkis voisi olla kiva lempinimi Sähköiselle Liekille.
-Sähkis, Flem mietti hetken aikaa.
-Eikös se olekin hieman vaikeaa aina lausua koko nimi? muistutin. Minulla on lempinimi kaikille tietämilleni pegasoksille.
-Kai se sitten on, Flem myönsi hymyillen pagasokselleen. Sähkis.
Vilkaisin lampea, josta Kiitävä Tähti ja Sähköinen Liekki olivat juoneet. Se oli hyvin matala ja aika pienikokoinen, suunnilleen 5 metriä säteeltään.
Hivuttauduin lähemmäs lampea. Sen pinnalla kuului olla aarteeni. Etsin sitä katseellani, mutta huomasin pinnalla ainoastaan kiviä, jotka ylsivät pohjasta pinnan yläpuolelle.
Päätin mennä etsimään tarkemmin. otin kengät jalastani ja menin lammen reunalle istumaan sammaleisen kiven päälle.
-Lähdetäänkö takaisin nyt kun karkulaiset löytyivät? Flen ehdotti ja katsoi ihmeissään minua. Aiotko jäädä kahlaamaan?
-Odota hetken aikaa, pyysin. Haluan vain tarkistaa erään asian.
Astuin varoen lampeen. Vesi oli yllättävän lämmintä ja pohja oli kivinen. Kivet lammen pohjassa olivat limaisia ja liukkaita, kun levää oli keertynyt niiden päälle. Oli hankalaa pysyä pystyssä.
Flem tuli lammen reunalle pegasostaan taluttaen. Sähköisellä Liekillä oli satula ja suitset päällä, sillä olihan Flem ratsastanut sillä, ennen kuin oli tippunut sen selästä oudon valoilmiön takia. Poika jäi lammen reunalle seuraamaan tekemisiäni.
Tarkistelin Flemin katseen alla pinnalle työntyneitä kiviä. Se tuntui varmaan pojasta todella järjettömältä, mutten jaksanut selittää hänelle tämän tarkoitusta. Onneksi poika ei kysellyt enempää.
Viimein huomasin yhdessä kivessä valkoista jälkeä, joka oli tullut selvästi siitä, kun toisella kivellä oltiin yritetty raapustaa siihen jotain. Kyykistyin hieman, jotta näkisin tarkemmin, mitä siinä oli merkittynä. Yllätyksekseni huomasin jälleen kordinaatit. Korkeudeksi oltiin merkitty -29 metriä, mikä ihmetytti minua todella. Oliko se maan alla?
Minulla ei ollut paperia, jolle olisin kirjoittanut kordinaatit muistiin. En varmasti muistaisi niitä ulkoa. Minun oli saatava ne johonkin ylös.
-Sattuisiko sinulla olemaan paperia ja kynää mukana? kysyin Flemiltä.
-Ei, hän vastasi epäröiden. Mitä oikein näet siellä?
-En mitään, valehtelin, vaikka sehän oli päivän selvää.
-Mitä sitten haluat muistiin? Flem ihmetteli.
En vastannut pojalle mitään. Yritin tonkia taskuistani jotain, mistä voisi olla apua.
Taskuistani löytyi vain kartta ja Sähköisen Liekin pieni siipisulka. Kaulassani taas roikkui ihmepillini.
Otin kartan ja sulan taskustani. Yritin saada sulan terävällä päällä raapustettua karttaan kordinaatit, mutta lopetin yrittämisen heti, kun karttaan tuli sulan takia reikä. En halunnut rikkoa karttaani, josta olisi minulle apua. Olisin voinut merkitä karttaan kordinaattien osoittaman paikan, jos kartassani olisi näkynyt kordinaatit. Pitäisi hankkia parempi kartta.
Katsoin epätoivoisena käytössäni olevia tarvikkeita. Mieleeni tuli yksi vaihtoehto, millä saisin kordinaatit muistiin. Se ei kuitenkaan olisi mitenkään tervejärkisen hommaa. Silti se tuntui olevan tällä hetkellä ainut vaihtoehto.
Käännyin selin Flemiin, ettei hän näkisi, mitä tekisin. Otin sulan oikeaan käteeni kuin kynän. Ojensin vasemman käteni suoraksi eteeni korvaamaan paperia.
Henkäisin syvään ja laskin sulan terävän kärjen iholleni. Painoin sen verran, että terävä kärki sai hieman jälkeä aikaan ja aloin kirjoittamaan sulalla kordinaattia muistiin käteeni. Se sattui ja tilalle jäi punertavat jäljet, joista ei kuitenkaan tullut verta. Näytti vain siltä kuin olisi raapinut kutisevaa kohtaa liikaa. Siinä kordinaatit kuitenkin nyt olivat muistissa kädessäni.
Laitoin sulan takaisin taskuuni ja nousin lammesta pois. Flem seurasi joka askeltani, mikä häiritsi minua paljon.
Otin Kiitävää Tähteä kevyesti sen harjasta. Aloin taluttamaan sitä takaisin tulosuuntaamme.
-Mikset ratsasta? Flem ihmetteli.
-Kiitistä ei ole koulutettu, selitin lyhyesti ja poika ymmärsi heti.
-Tule minun kanssani Sähkiksellä ratsastaen, Flem ehdotti hymyillen. Vaatteesikin ovat märät, jolloin sinun pitää päästä nopeasti kotiin, ettet vilustu.
Jähmetyin paikalleni. Kotiin? Tuo sana sai jonkin värisemään sisälläni. Minun piti päästä... kotiin. Missä minun kotini oli? Oliko se Popkornilaakson tallilla?
-Kuulitko? Flem kysyin, kun pysyin hiljaa. Tulisit minun kanssa Sähkiksellä ratsastaen, niin päästään nopeammin takaisin talleille.
-Hyvä on, myönnyin. Kiitis osaakin seurata tottelevaisesti perässä, vaikka ratsastaisin toisella ratsulla.
Menin Sähköisen Liekin vierelle. Jalustin oli sen verran matalalla, että ylsin nostamaan jalkani sille. Pääsin ensimmäistä kertaa pegasoksen selkään ilman toisen apua. Se johtui täysin siitä, että tällä kertaa pegasos oli sen verran nuori, jolloin se oli säkäkorkeudeltaan täysikasvuista matalampi.
Asetuin satulan etuosalle, missä istuin aina, kun ratsastin toisen kanssa samalla satulalla. Flem ei kuitenkaan näyttänyt kovin tyytyväiseltä.
-Siirrytkö taakse, niin pääsen ratsastamaan? poika kehotti ja hätisti kädellään minua siirtymään.
Hämmennyin hieman minulle oudosta tilanteesta. En uskaltanut väittää vastaan, jolloin siirryin kiltisti, mitään mukisematta taakse.
Flem nousi satulaan ja asettui eteeni istumaan. Istuin hänen takanaan hyvin huterasti, kun minkäänlaista pidikettä ei näkynyt. Edessä istuessani oli aina satulassa oleva tyypillinen tappi tai edes etukohouma. Lisäksi istuin vielä niin takana, että olin tippua satulalta. Pidin hieman väliä poikaan, etten olisi aivan kiinni hänessä.
-Mistä voin pitää kiinni? kysyin Flemiltä, sillä olisin muuten heti liikkeelle lähdettyämme tippunut satulalta alas.
Flem käänsi katseena minuun. Hän katsoi ihmetellen, miten istuin satulalla huterasti, turvaväliä pitäen. Silti hän hymyili.
-Ensinnäkin, Flem aloitti huvittuneena. Tule lähemmäs. Voit olla aivan kiinni minussa niin et ainakaan tipu.
Hivuttaudun aivan kiinni poikaan. Se tuntui oudolta olla niin lähellä puolituntematonta.
-Toiseksi, Flem jatkoi neuvontaansa. Voit pitää minusta kiinni.
Otin epäröiden pojan paidasta kiinni, hänen yläselkänsä kohdalta. Flem sai selvästi kylmänväreitä siitä, sillä hän värisi heti.
-Kolmanneksi, Flem sanoi ja irrotti ohjista. Voit kietoa kätesi aivan rohkeasti ympärilleni.
Flem otti käsistäni kiinni ja irrotti ne paidastaan. Hän kietoi käteni hänen ympärillensä ja näytti siltä kuin olisin halannut häntä takaapäin.
-Onko valmista? Flem varmisti.
-On, vastasin, epäröiden yhä tästä liian lähellä olosta.
Flem kannusti Sähköisen Liekin liikkeelle ja nosti vauhdin nopeasti laukkaan. Metsä oli tietysti niin tiheää, että jouduimme hyppäämään monien puskien ja muiden esteiden ylite. Hyppäsin ensimmäistä kertaa ratsulla selässä ollessani. Tarrasin otteeni tiukemmin poikaan ja tunsin hänen naurahtavan sille.
Vilkaisin varoen sivullemme ja huomasin kiitävän Tähden pysyvän hyvin vauhdissamme. Oli erikoista nähdä sen olevan melkein samankokoinen kuin ratsu, jonka selässä olin. Yleensä Kiitävä Tähti näytti silloin selvästi matalemmalta kuin koira.
Nautin tästä ratsastusreissusta, vaikka hypyt olivatkin pelottavia ja tuntuivat omituisina vatsassani. Kaipasin silti jokaisen hypyn jälkeen uutta hyppyä. Se oli jännittävää ja sai hengityksen kiihtymään.
Pitelin silmiäni kiinni ja nojasin päätäni pojan selkää vasten. Minulla oli mukava olla siinä. Sain kerrankin olla rennosti ratsastaessa.
Hätkähdin yllättävän korkeaan hyppyyn, jonka pegasos tuntui suorittavan kevyesti. Avasin silmäni ja huomasin meidän olevan jo laitumella. Olimme juuri ylittäneet korkean valkoisen lankkuaidan, mikä ympäröi laidunta.
Kiitävä Tähti tuli vieläkin sivullamme. Se pysyi aivan toisen pegasoksen tahdissa. Se ei turhaa yrittänyt näyttää juoksutaitojaan, vaan tyytyi kulkemaan tyytyväisenä tasaiselta tuntuvan vastuksen kanssa.
Flem hidasti Sähköisen Liekin vauhtia ja pysähdyimme aidan vierelle. Jäin odottamaan paikalleni, että jotain tapahtuisi.
-Voit nyt irrottaa, Flem sanoi naurahtaen.
Irrotin äkkiä käteni ja vedin ne pois hänen ympäriltään. Olin niin jännittänyt hyppyjä, että käteni tärisivät vieläkin ja olisin halunnut tarttua niillä johonkin kiinni.
-Anteeksi, pyysin.
-Ei se mitään, Flem sanoi ja nousi satulasta ensin. Ymmärrän kyllä jos vauhtimme pelotti.
Nousin aivan itse satulasta, vaikka Flem oli valmiina auttamaan tarvittaessa. Pääsin kuitenkin itse pois ja olin todella iloinen siitä. En olisikaan halunnut pojan auttavan minua alas satulalta samalla tavalla kuin Casy ja Telma; kietomalle kädet ympärilleni ja nostamalla kevyesti alas. Ei sitä paitsi Flem olisi välttämättä jaksanutkaan nostaa minua, sillä olihan hän Telmaa ja Casya hieman nuorempi, jolloin hän oli varmasti myös heikompi. Hän oli lyhyempikin, mikä viittasi heikompaan kuntoon.
-Kiitos, kiitin poikaa.
-Eipä kestä, Flem vastasi ja alkoi riisumaan varusteita pegasokseltaan.
Lähdin puolestani sisälle. Minun olisi saatava kirjoittaa kordinaatit johonkin paperille, sillä punertavat haavat kyllä paranisivat melko pian, jolloin kordinaatit häviäisivät siitä. Lisäksi minun oli tarkistettava, missä kordinaattien osoittama paikka tällä kertaa olisi. Halusin myös saada mahdollista selvyyttä siitä, mitä sillä paikalla olisi, jos korkeutena olisi -29 metriä. Joutuisinko kaivamaan aarteeni maasta vai joutuisinko mahdollisesti sukeltamaan sen järven pohjasta?

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com