Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

22.

Jalkani ei ollutkaan mitenkään erityisen kipeä. Olin kai vain nyrjäyttänyt sen eilen, tai oikeastaan yöllä.
Pystyin palaamaan kävellen Kiitävän Tähden kanssa takaisin Popkornilaakson talleille. Olisin halunnut ottaa Renin mukaamme, mutta otus oli kieltäytynyt. Peto oli jäänyt sinne metsään, omaan rauhaansa. Ehkäpä niin oli parempikin, mutta tiesin tulevani ikävöimään hetken aikaa tuntemaani Reniä.
Casy ja Telma olivat olleet todella huolissaan minusta. Toisaalta he olivat kyllä onnellisia siitä, että olin tullut ehjänä takaisin "kotiin".
En ollut kertonut kenellekään, en edes heille, mitä kuunpimennyksen aikaan oli tapahtunut; Enkeliä muistuttava valo, Renin vihamielinen käytös ja kaikki muu. Pidin ne omana salaisuutenani. Silti minun teki mieli kertoa ja kysyä joltakin tietävältä asiasta.
Olin virittänyt kasteluletkun maahan pystyyn, jolloin se toimi sadettajan virassa. Istuin nurmella uimapuku ylläni ja annoin veden kastella minut kauttaaltaan. Kiitävä Tähti ei ottanut niin rauhallisesti. Pegasos hyppelehti villisti keinotekoisesti tehdyssä kaatosateessa, joka valtasi vain neljän neliömetrin alueen.
Minua ei huvittanut yltyä sen riemukkaaseen leikkiin. Halusin vain miettiä asioita tai yrittää edes saada niistä jonkinlaista selkoa. Oli hankalaa, kun jouduin pitämään kaikkea yksin sisälläni. Puhumalla pystyi vierittämään edes osan taakasta toiselle, jolloin itsellään oli helpompi jatkaa. Taakkaa oli kuitenkin kestettävä, aina ei pitänyt turvautua toisen apuun. Piti oppia kestämään välillä yksinkin.
Mieleeni juolahti yllättäen, että ehkäpä jostakin kirjasta voisi löytää vastauksia mieltäni piinaaviin pulmiin. Päärakennuksen eteisaulassahan oli kirjahylly, josta olinkin välillä lainannut kirjoja luettavakseni.
-Odota hetken aikaa tässä Kiitis, sanoin pegasokselle ja lähdin pyyhe ylleni kiedottuna paarakennukselle.
Kiitävä Tähti jäi kiltisti odottamaan. Se ei halunnut lopettaa leikkiään vielä.
Menin sisälle ja suuntasin heti huoneeseeni. Halusin ensin pukea kunnon vaatteet ylleni.
Puettuani kiirehdin kirjahyllylle. Selasin sormenpäälläni hyllynreunaa ja luin kirjojen nimiä niiden selkämyksistä. Kaikki tuntuivat olevan liiankin tavallisia kirjoja; Pegasoksen anatomiaa, karttakirjaa Aqualoupilaiselle ja kaikenlaista muuta mahdollista.
Yhtäkkiä sormeni pysähtyi kuin vaistomaisesti osoittamaan yhtä kirjaa. Käänsin päätäni hieman vinoon, jotta näkisin lukemaan sen nimen.
-Tarut ja myytit, luin ääneen.
Voisiko siinä olla vastauksia? Saattoihan se valo olla jotakin tarunhohtoista, jolloin siitä voisi olla mainintaa kirjassa.
Nappasin kirjan käsiini. Se oli normaalin kirjan kokoinen ja väriltään ruskea. Kirja oli hieman kulunut ja se näytti vanhalta, ainakin kellertävien sivujen perusteella.
Avasin kirjan satunnaisesta kohdasta ja selailin hajaperäisesti sivuja. Joidenkin sivujen kulmia oli käännetty luppakorviksi ja reunoille oltiin laitettu pieniä merkintöjä lyijykynällä.
Kirja ei näyttänytkään niin vanhalta, sillä sen sivut kuuluivat olla luonnostaankin kellertävät. Tekstistä ja vuosiluvuista päätellen se oli uudehko tai ei ainakaan kovin vanha.
Yllättäen kirjan välistä tippui pieni lappu. Kumarruin nostamaan lapun.
Lappu oli todella pieni ja se oli taitettu kerran keskeltä. Avasin sen ja huomasin siinä lukevan vain "30N, 17W, korkeus: 2,5 m".
Siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä. Mutta sitten tajusin siinä olevan kordinaatit. Lapussa oli siis kerrottuna jonkin paikan sijainti.
Miksi paikka oltiin kerrottu lapussa? Mitä siellä edes ylipäätään oli?
Uteliaisuuteni heräsi. Nappasin äkkiä hyllystä karttakirjan, joka oli Aqualoupista. Etsin kordinaatteja vastaavan kohdan, mutta se oli vaikeaa. Meille ei oltu koulussa opetettu kartan kordinaattien lukemista.
Yhtäkkiä vain pysähdyin ja lopetin tekemiseni. Jähmetyin paikalleni totaalisesti ja ainoastaan hengitin.
Koulu? Jotenkin se sana tuntui herättävän sisälläni jotakin, mutten ymmärtänyt mitä. Yritin ajatella sitä, mutta jokin kaide esti. Pinnistelin lujaa ja viimein kaide kaatui.
Olin käynyt koulua, 4. luokkaa. Minulla oli ollut ystäviä, vaikkakin vain vähän, eikä kukaan ollut minulle mitenkään erityisen läheinen.
Miksi minun oli vaikea muistaa sitä? Kouluni ja kaikki siihen liittyvä tuntui kamalan vieraalta minulle.
Hätkähdin kuitenkin takaisin ajatuksistani ja selasin uudelleen karttakirjaa sormellani. Löysin oikean paikan. Kordinaatit viittasivat metsään, mikä sijaitsi muutaman kilometrin päässä talleilta. Sinne oli lyhyempi matka kuin tänään palaamaltamme kalliolta. Metsään saattaisi kestää aikaa suunnilleen puoli päivää.
Mutristin suutani mietteliäänä. Halusin luonnollisen uteliaisuuteni takia saada tietää, mitä metsässä oikein piili. Minun kuului kuitenkin ensin saada lupa Casylta ja Telmalta. Hehän minusta huolehtivat ja olin periaatteessa heidän vastuullaan.
Otin karttakirjan ja taruista kertovan kirjan. Vein ne huoneeseeni piiloon ja juoksin sitten äkkiä ulos.
Hämmästyin tai pikemminkin pelästyin, kun huomasin kasteluletku ja sen mukana Kiitävä Tähti oli kadonnut. Oliko pegasos karannut?
-Alli! Casy huusi laitumen viereltä ja heilautti kättään minulle merkiksi.
Juoksin äkkiä hänen luokseen ja huomasin hänen satuloineen Tumman Veden Kiillon. Casy viritteli siipiremmiä vielä pegasokselle, eikä katsonutkaan minuun päin.
-Missä Kiitis? kysyin hätääntyneenä.
-Kiitis on tallissaan, jotta voidaan rauhassa lähteä ratsastamaan kahden, Casy kertoi.
Silloin huomasin Tumman Veden Kiillon vierellä satuloidun yksisarvisen, joka oli leopardikuviollinen ja hyvin suurisilmäinen. Se seisoi rauhallisena paikallaan ja tarkkaili ympäristöään valppaana.
-Laita kypärä ja saappaat, niin lähdetään, Casy hoputti.
Nappasin äkkiä maahan jätetyn kypärän ja laitoin sen päähäni. Laitoin pitkät ja hieman isokokoiset saappaat jalkaani ja hypähdin ylös merkkinä siitä, että olin valmis.
Casy ojensi minulle Tumman Veden Kiillon ohjat, jotta voisin taluttaa sen paremmalle lähtöpaikalle. Casy puolestaan otti yksisarvisen ohjat.
-Etkö sinä ratsastakaan jälleen yhdessä minun kanssani Tuvekin selässä? kysyin hieman haikeana ja pelokkaana.
-Kyllä sinun pitää opetella itse ratsastamaan, Casy vastasi. Minä ratsastan Sateenkaari Merellä aivan vierellänne.
-Mutta silti, ruikutin kuin mikäkin lapsi, mikä yhä olinkin.
-Älä huoli, Casy sanoi ja pörrötti olkapäille ulottuvia vaaleita hiuksiani leikkisästi. Tuvekin kanssa sinulle ei käy kuinkaan.
-Mutta entä Sasme? kysyin.
-Sinä se sitten keksit ihania lempinimiä, Casy sanoi hymyillen. Sasme on todella kiltti, eikä se hölmöile. Sitä paitsi, eikös sinun pitänyt tuntea läpikotaisin kaikki tallimme hoitsut?
-En ole niin perehtynyt yksisarvisiin, myönsin. Mutta kyllä minä suurimman osan niistä tunnen.
Casy virnisti minulle ja talutti Sateenkaari Meren tielle. Menin Tumman Veden Kiillon kanssa perässä.
-Autanko sinut taas selkään? Casy tarjosi apua.
-Kyllähän sinä tiedät, ettei näin lyhyt pääse itse selkään, vastasin kädet puuskassa.
Casy auttoi minut pegasoksen selkään ja tällä kertaa osasin laskeutua pehmeämmin satulaan, toisin kuin viime kerralla, jolloin rojahdin epämukavalla tavalla tamman selkään. Casy nousi Sateenkaari Meren selkään ja lähti kulkemaan käyntiä eteenpäin.
Minua arasti laittaa pegasos liikkeelle, sillä pelkäsin sen lähtevän liian lujaa tai etten osaisi ohjata. Laitoin kuitenkin Tumman Veden Kiillon liikkeelle ja onnekseni se lähti kulkemaan käyntiä Casyn ja Sateenkaari Meren perässä.
Ratsastus tuntui hauskalta. Olisinpa pyytänyt vanhemmiltani jo pienenä lupaa aloittaa ratsastusharrastus. Heillähän riitti kuitenkin rahaa vaikka mihin.
-Minne ratsastetaan? Casy kysyi.
Mieleni teki heti vastata kordinaattejen osoittama paikka, mutta eihän Casy olisi ymmärtänyt sitä. Sitä paitsi, sinnehän oli niin pitkä matka, ettemme olisi enää näin illasta kerinneet takaisin talleille.
-Mennäänkö vaikka tätä tietä pitkin vain jonnekin ja palataan sopivan ajan kuluttua? ehdotin.
-Sopii hyvin, Casy vastasi. Sinä et välttämättä osaisikaan mennä kovin hyvin metsämaastossa.
Ohjasin Tumman Veden Kiillon Sateenkaari Meren vierelle, jotta voisin paremmin puhua Casyn kanssa. Pysyttelin kuitenkin pegasoksen kanssa hieman kauempana heistä, sillä pelkäsin meidän törmäävän.
-Miksei Telma tullut? kysyin.
-Hänellä oli muuta tehtävää, Casy vastasi. Sitä paitsi, jomman kumman meistä on jäätävä talleille siltä varalta, että joku vieras saapuu tai uusi hoitaja.
-Osaako Telma edes ratsastaa? kysyin ja Casy alkoi nauramaan, jolloin tunsin itseni hölmöksi. Minä en ole ikinä nähnyt hänen ratsastavan.
-Meillä ei ole niin kauheasti enää aikaa ratsastaa, kun tallitöitä riittää kamalasti, Casy kertoi. Telma on muuten ratsastuksen mestari. Ei kyllä kirjaimellisesti, mutta jos hän vain osallistuisi hyvällä ratsulla kisoihin, niin kärkipaikka ei olisi kaukana.
-Onko hän niin taitava? ihmettelin.
-Hänen vanhempansa ylläpitivät pegasostallia Telman ollessa piani tyttö, Casy kertoi. Telma opettili ratsastamaan jo pienenä ja hän osallistui juniorisarjan kisoihinkin.
-Olivatko ne teidän huoneessa olleet pokaalit siis kaikki Telman? hämmästyin.
-Suurin osa, Casy myönsi.
-Oletko sinä voittanut palkintoja koskaan? utelin.
Casyn pää kääntyi riipuksiin, kun utelin asiasta. Hän näytti hyvin haikealta, vaikka yrittikin peitellä sitä.
-En ole, Casy vastasi esittäen pirteää.
Päätin jättää asian sikseen. En kyselisi enempää asiasta, joka oli selvästi Casylle rankka.
-Saanko kysyä yhtä asiaa? kysyin lupaa.
-Tottakai, Casy vastasi kummastellen.
-Miksi Telma on niin ylisuojeleva? kysyin. Onko hän ollut aina sellainen?
-Ei Telma aina ole ollut ylisuojeleva, Casy sanoi pudistellen päätään. Sitä paitsi hänen ylisuojeleva luonteensa kohdistuu tällä hetkellä ainoastaan sinuun.
-Miksi minuun? kysyin, vaikka tiesinkin jo vastauksen.
-Olet vielä niin nuori, Casy vastasi ilkikurisesti hymyillen.
-Ei se pelkästään siitä voi johtua, sanoin hieman äreänä.
Huomasin Casyn kasvoilla käyvän vain parin sekunnin aikana erikoisen ilmeen. Ilme aivan kuin kertoi Casyn oikeasti ajattelevan mielessään "Kyllä siinä muutakin on".
En tajua, miten pystyin ymmärtämään niin hetken aikaa näkyvän ilmeen. Mutta kai se oli aivan luonnollista ymmärtää toisten ihmisten ilmeitä, joilla itsekin viestitti asioita.
-Mikä muu siihen liittyy? kysyin suoraan.
Casy katsoi minua hetken aikaa hämmästyneenä. Hän oli kuin itse teosta kiinni jäänyt.
-Siis eihän... Casy aloitti mutisten.
-Kerro vain suoraan, rohkaisin. Asiahan liittyy minuun, niin minun kuuluu tietää.
Casy käänsi katseensa hetken aikaa sivulle, kuin hän olisi muka ihaillut maisemia. Hän vilkaisi minua nopeasti ja kääntyi eteenpäin.
-Olet saman ikäinen kuin Telman pikkusisko, Casy kertoi viimein.
Mieleeni muistui heti valokuva, joka oli ollut Telman sängyn alla olevassa laatikossa. Siinä suunnilleen vain 5-vuotias Telma oli pitänyt sylissään pientä vauvaa. Vauvan oli pakko olla Telman pikkusisko.
Ymmärsin hyvin, että isosiskoilla saattoi olla koviakin suojeluhaluja pikkusiskoaan kohtaan. Mielsikö Telma minutkin pikkusiskokseen, kun olin saman ikäinen?
-Siinä tapauksessa ymmärrän, vastasin hymyillen. Missä muuten Telman pikkusisko nyt on? Meistähän voisi tulla saman ikäisinä hyviäkin ystäviä.
Casy laski katseensa taas maahan. Hän kuitenkin nosti sen ylös, sillä hänen piti seurata tietä, mitä pitkin kulki.
-Telman pikkusisko on kuollut, Casy vastasi ja järkytyin.
-Miksi? kysyin. Mitä tapahtui?
-Telman koti syttyi palamaan, Casy aloitti, vaikka jo ensimmäisestä lauseesta tiesin, mitä oli tapahtunut. Telman vanhemmat ja hänen pikkusisko olivat sisällä. Telma oli juuri silloin ratsastamassa tapansa mukaan. Hän kuitenkin huomasi tulipalon jo kaukaa ja lähti välittömästi hätiin. Hän kuitenkin saapui liian myöhään. Koko perhe, Telmaa lukuunottamatta kuoli tulipalossa. Varat olivat tuhoutuneet tulipalon mukana, jolloin pegasokset ja talli jouduttiin myymään. Telmalle jäi sisälleen itämään tunne, ettei hän ollut suojellut siskoaan tarpeeksi. Siksi sinun tulosi herätti hänessä ikään kuin tunteen, että hän voisi korvata suojelunsa sinuun.
Olin hämilläni tarinasta. Minusta tutnui pahalta Telman puolesta. Itse en tiennyt, miltä sisaruksen menettäminen tuntui, sillä eihän minulla niitä ollut. Olin perheen ainoa lapsi.
Mutta minä olin menettänyt vanhempani, ainakin tavallaan. Enhän ollut nähnyt heitä enää pitkään aikaan. Yllättäen minut valtasi koti-ikävä. Halusin vain palata kotiin. Mutta näkisinkö kotiani enää koskaan? Olisinko Aqualoupin ikuinen vanki?

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com