Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

18.

Halusin mennä katsomaan Kiitävän Tähden vointia ja pitämään sille seuraa, ennen kuin palaisin takaisin huoneeseeni. En malttanut odottaa, että pääsisin lukemaan Telman ja Casyn päiväkirjoja. Sieltä voisi ilmetä vaikka mitä!
Menin aulaan, mistä Casy äkkäsikin minut. Hän tuli luokseni sen näköisenä, kuin hänellä olisi ollut jotakin asiaa minulle.
-Missä olit eilen? Casy kysyi suoraan ja pelkäsin jääneeni kiinni.
-Kuinka niin? kysyin ääni hieman väristen.
-Yritin etsiä eilen sinua, mutta et ollut ainakaan huoneessasi, Casy selitti. Lääkäri tuli eilen tarkistamaan Kiitiksen. Ajattelin, että haluat Kiitiksen hoitajana tulla katsomaan ja kuuntelemaan lääkärin mielipiteen hänen voinnistaan.
-Ahaa, sanoin huojentuneena. Olin eilen ulkona kävelemässä.
-No ei sitten enää mitään, Casy vastasi hymyillen. Lääkäri kuitenkin oli sitä mieltä, että Kiitis pärjää hyvin. Hän antoi sille kunnon lääkettä ja nyt hän on jo tokeentunut hyvin.
Casy jatkoi matkaansa yläkertaan, luultavasti hänen ja Telman huoneeseen. Minua hieman pelotti, huomaisiko jompikumpi heistä päiväkirjojen kadonneen.
Lähdin riemukkaasti hyppelehtien talleille. Halusin nähdä, oliko Kiitävä Tähti todella parantunut jo.
Varauduin ennen sisälle talliin astumista raskaaseen ilmaan, joka aiheutti minulle hengenahdistusta. Kävi kuten odotinkin ja otin varoen tukea seinästä. Miksi astman piti ilmetä juuri nyt, kun asuin Popkornilaakson tallilla? Täälä astma aiheutti vain ongelmia.
Menin Kiitävän Tähden karsinalle ja katsoin hymyillen pegasosta, joka makoili karsinassaan. Sen pää oli ylhäällä ja se näytti selvästi voivan paljon paremmin.
-Voi Kiitis, onneksi olet taas terve, sanoin iloiten pegasokselle ja menin istumaan sen vierelle karsinaan.
Kiitävä Tähti toi turpansa vierelleni ja silitin sitä. Syytin yhä pegasoksen tilasta itseäni, vaikka toisaalta se ei ollut totta. Minä olin kuitenkin ottanut korun mukanani uimaan, jolloin olin aiheuttanut onnettomuuden, jossa oma henkenikin olisi voinut lähteä. Kiitävälle Tähdelle oli kuitenkin käynyt minua pahemmin.
-Alli, kuulin Telman äänen. Meidän on puhuttava.
Hätkähdin ja käännyin ovelle päin. Telma katsoi minua vakavana, mutta hän näytti samalla huolestuneelta.
Nousin ylös ja menin ovelle. Jäin kuitenkin toiselle puolelle, pegasoksen karsinaan. Olin varma, että Telman asia ei ollut mitään hyvää.
-Niin? sanoin kysyvästi, hieman peloissani.
-Kai tiedät, mikä päivä lähestyy? Telma varmisti, enkä ollut ihan varma.
-Syntymäpäiväni! huudahdin innostuneena.
Vakavoiduin heti, kun näin Telman oudoksuvan ilmeen. En ollut tainnut arvata oikein.
-En hakenut aivan sitä... Telma sanoi. Mutta on kiva tietää syntymäpäiväsi olevan pian.
Hymyilin hieman nolona, kun olin vakavalla hetkellä innostunut. Silti katsoin hieman kysyvästi Telmaa, sillä en tiennyt, mitä asiaa hänellä todella oli.
-Kuunpimennys koittaa neljän päivän päästä, Telma sanoi vakavana. Onko Ren kesyyntynyt?
-Ai Ren, sanoin hätkähtäen.
Otin käsiini kaulassa olevan korun. Se tuntui kevyesti lämpimältä. Sen lämpö oli hyvin lähellä omaa ruumiinlämpöäni.
-Uskon, että Ren on kesyyntynyt, vastasin ja hymyilin hieman.
Telma ojensi kätensä käsiini olevalle korulle. Hän tunnusteli sen lämpöä.
-Ainakin se vaikuttaa normaalilämpöiseltä, Telma aloitti. Mutta se ei tarkoita, että Ren olisi jo kesyyntynyt.
-Onhan tässä vielä aikaa, mainitsin.
-Mutta aikaa on vähän, Telma huomautti. Etkä välttämättä saa kesytettyä Reniä ollenkaan.
-Mi... aloitin, mutta päätin olla hiljaa.
-Olisi parempi, että minä ottaisin Renin hoiviini, Telma sanoi ja ojensi kätensä minua kohden.
En voinut uskoa tätä. Eikö Telma, tai kukaan muukaan luottanut minuun tarpeeksi? Merkitsikö ikä aina kaiken? Jos oli nuori, ei kyennyt mihinkään, mihin vanhemmat kykenivät. Väärä luulo, ainakin minun kohdallani.
-Minä pystyn kyllä tähän, vakuutin. Haluan itse nähdä, kuinka kesyttämäni peto tulee esille pienestä kaikukivikorusta.
Telma piti yhä kättänsä ojennettuna. Hän katsoi minua ilmeettömänä. Aivan kuin olisin tehnyt jotakin pahaa hänelle. Ei kai hän ollut saanut selvää päiväkirjavarkaudestani?
Astuin askeleen taaemmas. Askeleeni eivät kuitenkaan loppuneet siihen yhteen askelmaan. Käännyin lopulta ja juoksin äkkiä talli ovelle.
En tiedä, mitä pakenin. Jotenkin tunsin oloni uhatuksi, mutta se oli varmasti jokin harhaluulo. Telma oli ainoa lähelläni. Ei hän voisi minua uhata tai tehdä minulle mitään pahaa. Oliko vain Telman outo ilmeetön katse saanut minut vastentahtoisesti pelkäämään? Olihan ihmisillä omituisia entisaikaisia aisteja, joita ei voinut ymmärtää.
Juoksin sisälle ja lukittauduin huoneeseeni. Vasta siellä tunsin oloni turvalliseksi, mutta olin kuitenkin huomaamattani valppaana, ettei mikään voisi yllättää minua.
Kaaduin sängylleni makaamaan. Miksi kaikki tuntui muuttuneen yllättäen? Mitä oli tekeillä?

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com