Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

14.

Pengoin jälleen vaatelaatikkoani, jonka olin saanut Casylta ja Telmalta. Löysin kuin löysinkin etsimäni, sillä nappasin laatikosta violetin uimapuvun.
Olin ajatellut mennä Kiitävän Tähden kanssa uimaan. Olin saanut nimittäin kartan Popkornilaakson lähimaastosta ja olin löytänyt sen avulla metsän keskellä olevan lammen, jossa voisi varmaankin uida. Ilma oli niin lämmintä, että uiminen virkistäisi meitä molempia.
Puin uimapuvun ylleni. Laitoin vielä sen päälle minihameeni ja sinisen topin. Pujotin vielä kaulaani haalealta tuntuvan kaikukivestä tehdyn korun ja nappasin pyyhkeen olkapäälleni. Otin tietysti vielä kartan mukaan siltä varalta, etten osaisikaan suunnistaa lammelle tai takaisin talleille.
Lähdin kiireesti huoneestani, sillä halusin pitkästä aikaa uimaan ja törmäsin kirjaimellisesti Telmaan.
-Anteeksi, sanoin.
-Ei se mitään, Telma sanoi ja osoitti katseensa kaulassani olevaan koruun, jonka sisälle Ren oltiin vangittu. Miten Renin kanssa on sujunut?
-Ihan hyvin, vastasin. Se ei tunnu enää jäätävältä, vaan hieman haalealta.
Telma ei ehtinyt sanoa enempää, sillä pakenin äkkiä paikalta. Uimaan oli päästävä, kun siihen oli mahdollisuus!
Juoksin pyyhe olallani talleille. Astuin sisälle kuumaan talliin ja silmissäni alkoi sumenemaan. Hetken aikaa en nähnyt mitään. Ojensin kättäni sivulle, jotta saisin tukea jostain. Käteni tavoitti seinän, mihin nojasin melkeinpä koko painollani.
Haukoin henkeä ja suljin hetkeksi silmäni. Yritin rauhoittua ja hengittää syvään. Pian kaikki oli taas ohi. Pystyin näkemään ja hengittämään aivan normaalisti.
Mitä oikein tapahtui? Johtuiko tämäkin taas oudosta korusta?
-Sinäkö nämä aina aiheutat? kysyin syyttävästi Reniltä.
Koru häivähti hetken ajaksi kuumana ja se tuntui polttavan minua. Se kuitenkin vaihtui jälleen haaleaksi lämmöltään.
En piitannut enempää asiasta, vaan jatkoin tyhjää tallikäytävää pitkin eteenpäin. Ehdin ottaa vain pari askelta, kun päätäni alkoi hieman särkeä. Se kesti vain pienen hetken, jolloin juuri siitä syystä se oli omituista.
Mikä minua oikein riivasi? Hengenahdistuksille syyksi kelpasi astma, mutta yllättävät päänsäryt ja näön sumeneminen... Niille ei ollut vielä minkäänlaista järkevää selitystä.
Jatkoin kävelemistä, mutta huomasin tallin täysin tyhjäksi. Ketään ei ollut sisällä, sillä kaikki yksisarviset ja pegasokset olivat viety lämpöhalvaukselta suojaan ulos. Ulkonahan oli vilpoisampi kuin saunan kuumassa tallissa. Ehkä minunkin silmissä sumeneminen oli johtunut vain lämpöhalvauksesta.
Kuljin tallikäytävän poikki toisessa päässä olevalle ovelle. Menin ulos ja vedin syvään henkeä ihanan raikasta ilmaa.
Kiitävää Tähteä ei näkynyt, mutta se saattoi olla millä tahansa laitumella. Laitumet olivat kaiken lisäksi laajoja, jolloin mahdollisia pegasoksen olinpaikkoja oli paljon. Olinhan kerran luullut Kiitävän Tähden kadonneen lopullisesti, kun olin yrittänyt etsiä sitä laitumilta.
Toisella laitumella näkyi puiden varjossa pegasoksia tai yksisarvisia. En ollut aivan varma, sillä ne olivat niin kaukana. Kiitävä Tähti saattoi kuitenkin olla siellä, joten asia piti tarkistaa.
Oli tuskallista kävellä avaralla laitumella, jolla ei ollut puita suojaamassa varjoillaan minua porottavalta auringolta. Lohdutin itseäni ajatuksella, että pian pääsisin uimaan viileään veteen.
Onneksi Kiitävä Tähti oli muiden pegasosten kanssa puiden varjossa. En olisi jaksanut etsiä pegasosta enempää.
Kiitävä Tähti huomasi minut ja hirnahti. Se ei kuitenkaan halunnut tulla varjosta pois. Kiitävän Tähden ympärillä oli muita pegasoksia valtaamassa varjoa, joten en voinut mennä hakemaan Kiitävää Tähteä niiden seasta.
-Kiitis! huudahdin innokkaana, jotta saisin varsamaisen pegasoksen tulemaan luokseni.
Kiitävä Tähti nousi ylös ja levitti siipensä. Se lennähti muiden pegasosten ylitse ja laskeutui luokseni.
-Nyt lähdetään uimaan Kiitis, sanoin pegasokselle ja otin kartan esiin.
Tarkistin pikaisesti, että lähtisimme oikeaan suuntaan. Lähdimme sen jälkeen kartan määräämään suuntaan, jossa metsälampi pitäisi sijaita.
Kiitävä Tähti tuntui olevan ihan läkähdyksissä. Se heilutteli siipiään kevyesti edestakaisin, jolloin ilmavirta jäähdytteli sen kehoa.
-Ei ole enää pitkä matka, lohduttelin pegasosta.
Olinkin oikeassa, sillä pian puiden takaa tulikin esiin lampi, johon virtasi pienestä purosta vettä. Lampi oli vieläpä varjossa auringolta, jolloin sen vesi olisi varmasti virkistävän viileää. Ainakin toivoin niin.
Kiitävä Tähti ei paljoa lupaa kysellyt. Se huomasi viileän lammen ja ravasi veteen virkistäytymään.
Riisuin kenkäni, hameeni ja toppini, jolloin päälleni jäi vain violetti uimapuku. Jätin kaulaani kaikukivestä tehdyn korun, jonka sisällä Ren peto oli vankina. Ehkä sekin tykkäsi vedestä ja tarhtoi virkistystä. Laitoin vaatteeni puun oksille, jossa ne olivat kuin naulakossa.
Menin vedenrajaan ja koitin jalallani veden lämpötilaa. Vesi oli viileää, mutta kuitenkin myös hieman lämmintä. Veteen mennessä ei ainakaan tarvitsisi palella.
Astelin syvemmälle ja sukelsin pinnan alle. Nousin pintaan ja huokaisin virkistyneenä.
Kiitävä Tähti räpytteli siipiään vedenpintaan, jolloin se roiski vettä ympäriinsä. Annoin veden roiskua päälleni, sillä minua ei vesi haitannut ollenkaan.
Yllättäen minua alkoi palella. Vesi alkoi tuntua jäätävän kylmältä. Kiitävä Tähti tuntui tuntevan samoin, sillä se hätääntyi kamalasti. Pegasos alkoi hirnumaan lujaa ja räpyttämään siipiään entistä vimmatummin.
Yritin lähteä uimaan rantaan päin, mutta en pystynyt edes kääntymään. Huomasin lammen pinnan olevan ohuessa jäässä ja olin jäätynyt kiinni.
Kiitävä Tähti pääsi vaivatta jään lävitse puskien rantaan, mutta minä olin vielä kiinni. Jos vain olisin saanut käteni jään yläpuolelle, olisin pystynyt mahdollisesti lyömään jään rikki. Käteni olivat kuitenkin jään alla jumissa, enkä pystynyt tekemään niillä melkeimpä mitään.
Huomasin olevani sen verran vapaa, että olisin pystynyt sukeltamaan paikaltani jään alle. Siten voisin päästä rantaan tai ylipäätään rikkomaan jään.
Vedin syvään henkeä ja sukelsin jään alle. Suunnistin rantaanpäin ja aloin sopivalla kohdalla lyömään jäätä rikki alhaalta päin. Se onnistui. Sain tehtyä jäähän reiän, josta pääsisin pinnalle ja ryömittyä rantaan.
Nostin pääni pinnalle tekemästäni jääreiästä. Yritin kavuta ylös, mutta se ei onnistunut. Tarvitsin vauhtia.
Vedin uudestaan henkeä ja sukelsin ottamaan tarvitsemaani vauhtia. Veden alla huomasin, kuinka kaulassani oleva koru hohti sinisenä. Se oli veden alla hyvin aavemainen näky ja se sai minut pelkäämään.
En ehtinyt ajatella korua nyt, sillä minun piti päästä äkkiä pinnalle ja pois koko lammesta. Ponkaisin pohjasta asti ja syöksyin kohti pintaa. Sain vauhtia riittävästi ja pystyin melkeimpä hyppäämään suoraan vedestä rantaan. Jään reunat raapaisivat kylkiini ja jalkoihini haavoja. Vedin itseni ylös lammesta ja kaaduin kovalle, lämpimälle maalle täysin uupuneena ponnistuksesta.
Minun oli paljon lämpimämpi maalla, mutta kylmyys ei silti kaikonnut pois. Tajusin kylmyyden tulevan korusta. Ren oli tämän kaiken takana! Sen kylmyys oli saanut lammenkin jäätymään.
Otin korun äkkiä kaulastani ja laitoin sen kevyesti maahan. Silloin huomasin Kiitävän Tähden, joka näytti olevan todella huonossa kunnossa. Pegasos nojasi kokopainollaan puuta vasten ja näytti siltä, kuin se olisi voinut kaatua kumoon hetkenä minä hyvänsä. Kiitävä Tähti hengitti epätasaisessa tahdissa, mikä sai minut huolestumaan.
-Kiitis, sanoin hennolla äänellä, sillä kurkkuni oli kylmyydestä kipeä ja kaiken lisäksi olin nielaissut jäätävän kylmää vettä.
Konttasin pegasoksen luokse ja nousin ylös. Kiedoin käteni pegasoksen kaulalle ja olin valmiina pitämään sitä pystyssä, jos sen jalat pettäisivät totaalisesti.
-Kiitis lähdetään takaisin, kannustin värisevällä äänellä pegasosta.
Silloin huomasin lukuisia pieniä haavoja pegasoksen kehossa. Jää oli haavoittanut sitäkin. Haavoista ei kuitenkaan tullut verta, mikä oli hyvä. Se oli merkki siitä, etteivät ne olleet kovin syviä.
Otin vaatteeni ja laitoin ne äkkiä ylleni. Sen jälkeen palasin heti tukemaan pegasosta.
Kyyneleet alkoivat valumaan poskiani pitkin. Olin todella huolissani minulle rakkaimman puolesta. Se ei ollut oma henkeni, vaan Kiitävän Tähden.
Pegasos lopetti puuhun nojaamisen ja asettui jalat leveästi omien kavioidensa kannattelemaksi. Kiitävä Tähti tärisi ja horjui. Pelkäsin todella paljon, miten sille kävisi.
Nappasin maasta korun ja laitoin sen taskuuni. Kiedoin jälleen käteni Kiitävän Tähden kaulan ympärille.
-Yritetään päästä takaisin talleille, sanoin ääni käheänä. Tai edes laitumelle, jossa joku voi auttaa.
Pegasos otti harovan askeleen eteenpäin, enkä hellittänyt tukevaa otettani. Toinenkin askel oli harova, mutta kaviot kuitenkin kantoivat, mikä oli tärkeintä.
Onnistuimme pääsemään laitumen laidalle, mutta pegasos ei pystynyt mitenkään pääsemään aidan ylitse. Aitaa kiertämälläkään ei päässyt kuin pitkän matkan takaa talleille asti.
Kun olimme hetken aikaa pysähdyksissä, Kiitävä Tähti kaatui yllättäen. Sen kaviot eivät vain enää kantaneet.
-Kiitis, sanoin kyynelisin silmin.
Pegasos ei pääsisi luultavasti enää ylös. Minun oli pakko lähdettävä hakemaan apua, vaikka joutuisinkin jättämään kiitävän Tähden hetkeksi aikaa yksin.
-Tulen niin pian kuin mahdollista, sanoin käheällä äänelläni.
Pujahdin äkkiä aidan väliköstä laitumen puolelle ja lähdin juoksemaan talleille päin. Juoksin niin lujaa kuin pystyin, vaikka minulla oli todella kylmä ja kurkkunikin oli kipeänä. Kiitävän tähden henki saattoi olla vaarassa. Pelastamisen halu antoi minulle selvästi voimaa, sillä jaksoin juosta talleille asti.
Tallin seinustan luona oli Casy ja Telma. Molemmat katsoivat minua kohti ihmetellen.
-Kiitis... se... huohotin käheällä äänellä, josta oli varmasti vaikea saada selvää. Se tarvitsee apua ja pian!
-Mikä Kiitiksellä on? Telma hätääntyi ja Casy oli hänen takanaan valmiina juoksemaan, minne tarvitsisi.
-Sen kaviot eivät kanna, kerroin. Sillä on myös monia pieniä haavoja, joista ei kuitenkaan vuoda verta.
Casy pinkaisi äkkiä juoksemaan tallien taakse. Telma tuli aidan ylitse laitumen puolelle. Hän lähti äkkiä juoksemaan puiden varossa makaavien pegasosten luokse. Lähdin juoksemaan hänen peräänsä, mutta Telma nosti kätensä ylös merkiksi, etten tulisi.
-Mene sinä sisälle, Telma komensi. Et näytä kovin terveeltä. Huulesikin ovat sinertävät ja äänesi kamalan käheä. Me hoidamme Kiitiksen.
-Mutta ette tiedä, missä se on, intin käheällä äänelläni, joka todella kuulosti kamalalta.
-Tulit suorinta tietä tänne, joten tiedämme suunnilleen, missä Kiitis on, Telma huomautti ja lähti jatkamaan juoksemista.
-Kiitis on aidan vierellä! huusin vielä, vaikka se tuntui heti tekevän äänestäni entistä käheämmän.
Katsoin vielä juoksevan Telman perään haikeana. Takaani kuului kolinaa, jolloin käännyin heti katsomaan, mistä se tuli.
Casy raahasi matalaa ja yksinkertaista jonkinlaista kärryä laitumelle aidan alitse. Ymmärsin heti, että Kiitävä Tähti tuotaisiin tämän hetkiseltä olinpaikaltaan tuon avulla takaisin talleille.
-Mene Alli sisälle, kyllä me osaamme nämä hommat, Casy sanoi, kun hän juoksi kärryä vetäen ohitseni Telman perään.
Minun oli pakko toteltava. Uskoin kyllä, että he saisivat Kiitävän Tähden takaisin ja varmasti kuntoon, mutta olin silti huolissani. Kiitävä Tähti oli minun hoidossani oleva pegasos ja minun kuului olla sen lähellä, kun se minua tarvitsi.
Aloin itkemään ja juoksin äkkiä päärakennukselle. Pahinta kaikessa oli, että kaikki johtui minusta.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com