Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

10.

Minun olisi tehnyt vain mieli nousta Kiitävän Tähden selkään ja ratsastaa loppumatka. Matka oli nimittäin todella pitkä, emmekä olleet vielä päässeet edes puoliväliin asti. Jalkani olivat aivan poikki, enkä olisi jaksanut enää kävellä.
Ehkäpä Telma oli ollut alunperin oikeassa siitä, että olisin liian pieni lähtemään yksin Keiju saarille. Olisin halunnut vain palata takaisin Popkornilaaksoon.
Olimme päässeet metsäpolulle, jonne aurinko paistoi puiden harvojen oksien välistä porottavasti. Niskani oli aivan hikinen ja Kiitävä Tähtikin tuntui kärsivän kuumuudesta. Sen suu oli auki ja kieli työntyi hengästyneenä aina välillä ulos. Minusta oli surkeaa katsoa pegasosta, jolla ei ollut asiat kunnossa.
-Ptruu, sanoin Kiitävälle Tähdelle, jotta se pysähtyisi.
Menin tonkimaan satulalaukkua, jossa pidin eväitämme. Otin esille juomapulloni ja otin kulauksen itselleni.
-Ota sinäkin hieman, kannustin pegasosta ja vein pullon sen suulle.
Kallistin Kiitävän Tähden päätä samalla, jotta se sai jotenkin juotua ihmiselle tarkoitetusta pullosta. Pegasos joikin ahnaasti, ja pelkäsin, ettei minulle jäisi yhtään jäljelle.
Suljin korkin ja laitoin pullon takaisin satulalaukkuun, mistä olinkin sen alunperin ottanut. Juotavamme ei mitenkään riittäisi loppumatkaa, joten joutuisimme hieman kärsimään janoa. Pegasokselle se voisi olla helppoa, mutta nuorena tyttönä tarvitsin paljon nestettä. Sitä paitsi, minulle tuli helposti nestehukka.
-On vain kestettävä, huokaisin ja otin Kiitävän Tähden suitset käsiini.
Jatkoimme matkaa hieman ripeämmin, kun olimme saaneet hieman virkistystä vedestä. Virkeä olo ei kuitenkaan viipyisi pitkään.

Olin ollut täysin oikeassa. Matka oli yhtä kidutusta! Minua mietitytti kamalasti, miten Kiitävä Tähti oikein parjäsi, kun se joutui kaiken lisäksi kantamaan selässään kuormaa.
Vesi oli loppu, eikä lähistöllä ollut kartankaan mukaan järveä tai edes lampea. Kaikkein pahinta oli, että puut tuntuivat vain harvenevan entisestään, kun kävelimme eteenpäin. Aurinko ei antanut ollenkaan armoa, eikä pilviä ollut näkyvissäkään peittämässä sitä.
Tunsin kurkkuni kuivavan. Minulla oli kamala jano ja olisin voinut juoda vaikka kuralätäkön vettä janooni. Mitä vain, etten joutuisi kärsimään tätä kamalaa tunnetta!
Meinasin kompastua puun juureen, joka törrötti maasta. En jaksanut nostaa jalkojani edes sen yli. Olin myös horjahtaa Kiitävää Tähteä päin.
Olin aivan uupunut ja janoissani. Silmäni tuntuivat näkevän jo värejäkin erilailla.
Muuten vihreät puut näyttivät violeteilta, hieman sinertäviltä. Rungot olivat oranssihtavankeltaiset ja taivaskin näytti purppuralta. Oliko tämä illuusio vai tälläistäkö täällä Aqualoupissa oli?
Yhtäkkiä jalkani pettivät ja kaaduin kyljelleni maahan. Otteeni irtosi Kiitävän Tähden suitsista, jolloin en nykäissyt pegasosta mukanani maahan.
Kiitävä Tähti ojensi päätään minua kohti ja tarkasteli, olinko kunnossa. Olin kuitenkin kaikkea muuta.
Hengitin tiuhaan ja kuiva kurkkuni aiheutti hengitykseeni rohisevan äänen. En jaksanut nostaa edes kättäni lohduttavasti Kiitävän Tähden turvalle. Olin aivan voimaton.
Kiitävä Tähti hirnahti kannustavasti, jotta nousisin ylös ja jatkaisin matkaa. En kuitenkaan pystynyt mitenkään tekemään niin. En vain pystynyt, vaikka kovasti halusinkin.
Pegaos laskeutui vaivalloisesti raskaan kuorman kanssa makaamaan vierelleni. Sen varjo suojasi minua hieman auringolta ja tunsin heti oloni hieman paremmaksi, mutta silti heikoksi.
En tiennyt, kauanko olimme siinä makoilleet, mutta oloni ei kohentunut yhtään enempää. Olimme jumissa. Yksin metsässä, jossain kaukana kaikesta, eikä ketään ollut auttamassa meitä. En voinut antaa Kiitävän Tähdenkään menn' minnekään, ettei se karkaisi tai sille sattuisi jotain. Sitä paitsi, pegasos ei näyttänyt haluavan poistua luotani minnekään.
-Kiitis, kutsuin pegasosta sen lempinimellä ja yritin nostaa kättäni sen turvalle.
En yltänyt tai oikeastaan jaksanut nostaa kättäni tarpeeksi ylös, mutta pegasos laski turpaansa alemmas, jolloin ylsin siihen. Veltto käteni kuitenkin valui turvalta alas maahan.
<<Jos jotain tapahtuu, mitä tahansa, niin puhalla tuohon pilliin.
-Telma? sain kysyttyä, kun kuulin tutun äänen.
Aloin kuulemaan jo harhojakin. Tunsin itseni oikeaksi typerykseksi.
Silloin muistin Telman sanoneen nuo sanat minulle, ennen lähtöäni. Hänhän oli antanut minulle Casyn kanssa sen pillin.
Työnsin käteni taskuuni ja tunsin pillin siellä. Otin pillin esille. Jos jotain tapahtuisi? Mitä tahansa? Jos näin oli, niin nyt oli sen aika.
Vein pillin suulleni  ja Kiitävä Tähti katsoi heti uteliaana, mitä aioin. Se näytti valpaalta, nähdessään, mitä minulla oli kädessäni.
Vedin henkeä ja puhalsin pilliin. Siitä ei kuulunut mitään ääntä, joten puhalsin uudelleen. Ei taaskaan minkäänlaista ääntä. Pilli oli varmasti rikki tai muuten vain huijausta.
-Ei voi olla totta, huokaisin hiljaa ja ajatukseni pimenivät.

Lintu lauloi jossain hyvin lähellä, kimeällä äänellä, joka sai pääni särkemään. Nostin käden ohimolleni ja pitelin siinä. Päänsärky tuntui helpottavan heti.
Liikutin toista kättäni vierelleni ja yritin etsiä sillä vieressäni makoilevaa pegasosta. Kiitävää Tähteä ei kuitenkaan ollut enää siinä.
-Kiitis! huusin peloissani ja nousin istumaan säikähsyksestä.
Silmäni pyöristyivät kauhusta. Emme olleet enää siinä porottavassa metsässä. Olin jossain tiheäkasvuisessa metsässä, jonne aurinko ei päässyt paistamaan. Vieressäni näkyi myös pieni lähde, josta alkoi pieni puro, joka leveni levenemistään joeksi.
Näin Kiitävän Tähden ravaavan joesta luokseni, kuullessaan minun kutsuvan sitä. Se näytti hyväkuntoiselta, vaikka olikin täydessä varustuksessa.
Tunsin oman tilanikin olevan kohtuullisen hyvä. En voinut uskoa, mitä oli tapahtunut. Miten olimme yhtäkkiä täällä? Ja mikä tämä täällä oli?
Huomasin kartan olevan auki vieressäni. Sen päällä oli valkoinen sulka, joka oli joen päällä. Olimmeko me tuolla joella? Ainakin tämä joki alkoi myös juuri, niin kuin kartallakin. Huomasin kartasta, että joki johti mereen ja merellä sijaitsi suuret Keiju saaret. Siellä lentonäytös pidettiin! Olimme päässeet yllättäen näin lähelle!
En vieläkään voinut uskoa tätä, mutta minulle tuli äkkiä kauhea ajatus siitä, kuinka paljon kello saattaisi olla. En tiennyt, kauanko olin ollut tajuttomana.
Otin äkkiä satulalaukusta vesipullon, jotta voisin täyttää sen. Pullo oli kuitenkin jo täynnä.
En ehtinyt jäädä enempää ihmettelemään tätä, sillä meillä oli kiire jatkaa matkaa. Otin Kiitävän Tähden suitset käsiini ja lähdimme äkkiä ravaamaan joen vartta.
Joki ei ollut kovin pitkä ja viimein olimmekin meren rannalla. Näin ensimmäistä kertaa meren ja se oli uskomaton näky. Vesi meressä oli väriltään vaaleaaturkoosia, jolloin mieleni teki vain mennä uimaan.
Kiitävä Tähti hirnahti, kuin muistuttaen kiirettämme. Lopetin heti haaveilun ja aloin ajattelemaan tilannetta. Kauempana merellä näkyi suuri saari, joka oli varmaankin yksi Keiju saarista. Ainakin kartta väitti niin.
-Miten me tuonne pääsemme? ihmettelin. Meri on välissä.
Silloin erotin sivummalla rannalla jonkinlaisen lautan, jolla erotin olevan ihmisiä ja jotain eläimiä. Ehkäpä hekin olivat menossa keijusaarille.
-Äkkiä Kiitis, ennen kuin he lähtevät! hoputin pegasosta ja lähdimme laukkaamaan lautalle.
Lautallaolijat huomasivat meidät ja yksi isokokoinen mies tuli minua vastaan.
-Keiju saarille vai? hän sanoi kysyvästi ja otti Kiitävän Tähden ohjat minulta, huomatessaan, kuinka uupunut olin.
-Kyllä kiitos, sanoin hengästyneenä.
Seurasin Kiitävää Tähteä taluttavaa miestä lautalle, joka oli todella suuri. Sen kyydissä silmiini pisti heti violetinhohtoinen lohikäärme. Näin lohikäärmeenkin ensimmiästä kertaa. Luulin, ettei lohikäärmeitä ollut olemassa edes täällä. Tämä oli kuitenkin ihka aito lohikäärme. Sillä oli pitkämäinen vartalo ja suuret supussa olevat siivet. Silläkin oli suitset ja sen päässä kasvoi kaksi pitkää kellertävää sarvea.
Lautalla oli myös 2 muuta pegasosta, joista kummatkin olivat myös valkoisia ja Kiitävää Tähteä isokokoisempia.
Yhdellä lauttalaisella oli suipot korvat ja erikoiset kasvot. Kasvot olivat erikoiset siitä, että hänellä oli terävä leuka ja hyvin pyöreät ja pehmoisen näköiset posket. Silmät olivat hänellä eläimelliset ja kiiluvat.
Kahdella huomasin selässä kasvavat perhosen siivet, mistä päättelin heidän olevan keijuja. Kukaan heistä ei näyttänyt normaalilta ihmiseltä, kuten minä. Tunsin oloni epämukavaksi, umtta muistin Telman muistuttaneen meitä hyväksymään erilaisuutta, jota kohtaisimme Keiju saarilla.
Ennen kuin huomasinkaan, olimme jo päässeet vastarannalle. Otin kiitävän Tähden suitset mieheltä ja kiitin häntä kyydistä.
Seurasin muita matkustajia rantakaistaleen läpi ja pian edessä olikin mieletön määrä lohikäärmeitä, pegasoksia ja aarnikotkiakin. Olimme lentonäytös paikalla ja täällä oli niin paljon väkeä, etten meinannut uskoa silmiäni. Kaikki oli niin uutta, enkä meinannut tietää, minne menisin. Tämä oli kuitenkin yksinkertaisesti sanottuna mahtavaa päästä kokemaan!

**********************************************************************************************************************************

©2019 Enkelin Siivet - suntuubi.com