Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

4.

Suurikokoiset siniset silmäni tihrustivat tutkivasti kuvaa, joka esitti pegasosta. Pegasos oli kuvattu sivultapäin ja se oli yhtä valkoinen kuin Kiitävä Tähti. Tietysti kuvan pegasos oli täysikasvuinen, toisin kuin hoitamani pegasos, joka oli oikeastaan vielä vasta varsa.
Kuvan pegasokseen oli osoitettu nuolia ja nuolien toisissa päissä luki, mikä ruumiinosa oli kyseessä. Termit kuulostivat aika oudoilta ja vain muutaman olin kuullut ennestään.
-Lautaset, ihmettelin ääneen.
Nuoli osoitti takajalkojen yläpuolella olevaa tasaista aluetta. Ehkä se saattoikin hieman muistuttaa lautasta, josta se oli saanut omituisen nimityksensä.
Olin alkanut lukemaan kirjaa "Oma pegasos", joka kertoi kaiken pegasoksista ja niiden hoidoista. Kirja oli todella paksu, sivuja oli melkeimpä 400 ja se painoikin aikalailla. En millään uskonut pystyväni lukemaan sitä alusta loppuun.
Olin vasta sivulla 7, jossa käsiteltiin pegasoksen ruumiinosien nimiä. Olin yrittänyt opetella niitä ulkoa, mutta huonolla tuloksella.
Uskoin siihen, että jos opettelisin pegasoksista kaikenlaista mahdollista, niin saisin pitää Kiitävän Tähden, ilman että jollakulla olisi jotain sitä vastaan. Silloin voisin mahdollisesti ratsastaakin pegasoksella. Se oli unelmani, josta aioin pitää kiinni.
Vilkaisin kelloa ja huomasin hädäkseni sen olevan jo 11. Minun olisi pitänyt olla jo Kiitävän Tähden luona tai ylipäätään talleilla, jotta voisin olla avuksi ja siten todistaa vastuuntuntoisuuteni. Casy varsinkin vaati, että auttaisin talleilla, kun kerta minulla oli Kiitävä Tähti huolenani.
Nousin kirjoituspöydän tuolilta ja otin lukemani kirjan. Laitoin kirjan piiloon kirjoituspöydän laatikkoon, jotta kukaan ei saisi mitään vihiä siitä, että olin lukenut sitä. Sehän oli aika typerää ja halusin kaikkien luulevan minun oppineen kaiken Casylta ja Telmalta.
Kiirehdin keittiöön ja nappasin punaposkisen omenan käsiini. Haukkasin siitä paloja, samalla kun lähdin ulos talleille.
Pegasokset ja yksisarviset olitiin laitettu kaikki laitumelle, sillä oli mitä mainioin sää olla pihalla. Aurinko oli kavunnut jo korkealle ja ruoho oli vielä aamukasteesta märkää, jolloin se maittoi hyvin näille upeille eläimille.
Aqualoupissa aamuinen auringon paiste oli toisenlaista, kuin kotiulottuvuudessani. Täällä aamu saapui aikaisemmin ja kaikki värit olivat niin erilaisia. Auringon paisteesta saattoi erottaa vihreää valoa, se oli kuin muuten niin keltaiseen valoon olisi sekoitettu sinistä sävyä, sitä monipuolistamaan.
Menin heti lankkuaidalle ja pujahdin sen väliköstä aitaukseen. Tunnistin jo kaukaa hieman pienemmän, valkoisen pegasoksen, joka leikki vinhasti toisen yhtä pienen pegasoksen kanssa. Toinen pegasos oli erikoiselta väritykseltään vihreä. Se oli melkein Kiitävän Tähden kokoinen, mutta silti pikkuisen pienempi säkäkorkeudeltaan ja muutenkin.
Kiitävä Tähti ei oikeastaan ollutkaan niin pieni, kuin olin osannut odottaa. Täällähän oli muutama sitä nuorempi yksilö. Yksi varsoista oli kauniin ruskea, mustaharjainen pegasos, joka oli todella pieni. Se kulki ahkerasti emänsä vierellä, mutta loikki välillä kauemmas leikkimään toisten kanssa. Se oli luultavasti kaikista pienin varsa, joka täällä asusti.
Tullessani lähemmäs, valkoinen pegasos huomasi minut. Kiitävä Tähti hirnahti iloisesti ja ravasi kevyesti luokseni. Ennen kuin se pääsi aivan lähelleni, se pysähtyi. Kiitävä Tähti nosti takapäätään ylöspäin, laski ylävartaloaan alaspäin kumaraan ja heilutteli vinhasti häntäänsä.
Olin ollut tekemisissä koirien kanssa, joten tiesin kyllä, mitä tämä merkitsi. Kiitävä Tähti oli leikkisällä tuulella ja haastoi minut nyt leikkiinsä mukaan. Se alkoi pitämään minusta kovasti.
Nielaisin suussani olevan palan omenasta ja hyppäsin sen jälkeen kevyesti eteenpäin leveään haara-asentoon. Nojasin käsilläni reisiini ja yritin olla suunnilleen samanlailla, kuin leikkisä pegasos.
Kiitävä Tähti hyppelehti edes takaisin sivulle, mikä oli veikeä näky. Melkein pystyin näkemään onnellisen hymyn pegasoksen kasvoilla.
Odotin hetken aikaa paikallaan ja hyppäsin kohti pegasosta. Kiitävä Tähti hätkähti sitä ja lähti juoksemaan kaaressa pakoon, kevyttä laukkaa.
Lähdin tietysti perään, tämähän kuului osana leikkiimme. Pegasos oli kuitenkin kova vastus 10-vuotiaalle pikkutytölle, jolloin jo hetken juoksemisesta luovutin ja lysähdin maahan kyljelleni. En piitannut, miten vaatteilleni kävi. Minua ei haittaisi, vaikka ne likaantuisivat. Muistin kuitenkin yhä, kuinka äiti oli aina suuttunut, kun olin leikeissäni liannut vaatteeni. Hänestä oli kamalaa aina pestä vaatteitani, eikä hän suostunut ymmärtämään minun olevan vasta lapsi, joka ei ajatellut vaatteitaan leikkiessään.
Makasin maassa hengästyneenä auringon paisteessa. Pian varjo kuitenkin laskeutui ylleni.
Kiitävä Tähti katsoi hieman huolestunein silmin minua. Se selvästikin halusi varmistaa, olinko kunnossa. Silitin sen turpaa merkiksi siitä, etten ollut loukkaantunut tai muutenkaan huonossa kunnossa.
Nousin istumaan. Huomasin hiuksieni sekä vaatteideni olevan oljissa ja muussa liassa. Aloin heti nyppimään pitkiä oljenpätkiä hiuksistani. Kiitävä Tähti kiinnostui myös oljista ja alkoi varoen napsimaan niitä suuhunsa.
-Hassu, sanoin leikkisästi ja nousin ylös.
Puistelin käsilläni vaatteistani suurimmat liat. Onneksi en ollut laittanut tänään lyhyttä hamettani. Minulla oli vain vaaleanpunainen toppi ja siniset shortsimaiset trikoot. Tietysti jalassani olivat ruskeat tennarini.
Kiitävä Tähti ei näyttänyt olleen menettäneen hänen leikkisää tuultansa. Se yhä otti askeleita edes takas ja yritti usuttaa minut leikkiin.
Kun ajattelin tuulta, hieman toisessa mielessä, tajusin täällä olevan peilityyntä. Yksikään puun oksa ei vavissut kuin ilmapyörteistä, jotka syntyivät jonkun juostessa ohitse. Muuten oksat ja kaikki eloton oli hievahtamatta.
Tämä ei vaikuttanut normaalilta. En ollut ikinä kokenut tälläistä.
Lähdin ripeästi kävellen talleille, sillä minun oli pakko kysyä tästä joltakulta, joka osaisi selittää. En jaksanut juosta, sillä olin yhä hengästynyt. Muuten olisin tietenkin mennyt talleille niin nopeasti kuin pystyisi. Tämä peilityyneys voisi olla vaikka jotain vaaraaennustavaa.
Kiitävä Tähti joutui jäämään laitumelle, kun itse kiirehdin talleille.
Talleilla huomasin ensimmäisenä henkilönä Telman, joka oli putsaamassa satuloita ja suitsia. Hän istui jakkaralla ja hänen edessään oli punainen vesiämpäri, johon hän kastoi varusteita.
-Telma! huudahdin ja äänestäni paljastui pelkoni.
-Mitä nyt? Telma kysyi huolestuneena. Onko Kiitävälle Tähdelle tapahtunut jotain?
-Ei ole, vastasin. Ulkona on täysin peilityyntä, enkä ole ollenkaan varma, onko se paha asia.
Telma hymy paljasti pelkoni turhaksi. Hän siirtyi hieman lähemmäs minua.
-Sinun ulottuvuudessasi ei ilmeisesti ole koskaan peilityyntä? Telma varmisti.
Pudistin päätäni, sillä en uskaltanut sanoa mitään. Telma ei kuitenkaan näyttänyt paheksuvan erehdystäni. Hän oli todella ymmärtäväinen.
-Peilityyneys kuitenkin kertoo tulevasta myrskystä, Telma kertoi. Tai se voi merkitä myös vain tuulista säätä.
-Tyyntä ennen myrskyä, sanoin hiljaa kuulemani sanonnan ja Telma nyökkäsi.
-Hyvä kuitenkin että tulit kysymään, Telma sanoi hymyillen. Jos jotain epänormaalia olisi todella ollut, niin voisimme olla kaikki vaarassa.
Nyökkäsin ja käännyin lähteäkseni. Telma ei kuitenkaan päästänyt minua vielä menemään.
-Alli, hän sanoi, jolloin jähmetyin paikalleni.
Kuulin Telman huokaisevan takanani, minkä takia en uskaltanut kääntyä katsomaan. Hän kuulosti huolestuneelta ja haikealta.
-Mene vain, Telma päätti lauseensa, vaikka tiesin hyvin, että hän oli aikeissa sanoa jotain muuta.
Lähdin ripeästi kävelemään takaisin ulos, missä Kiitävä Tähti odotti. Menin aidan vierelle ja nousin istumaan sen päälle. Pitelin Kiitävän Tähden päätä ja silitin sen turpaa.
Katsoin ylös peilityyntä taivasta ja mietin Telman sanoja. Oikeastaan en miettinyt hänen sanomiaan sanojaan, vaan niitä, jotka olivat jääneet sanomatta.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com