Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

3.

<<Kiitävä Tähti kääntää päätään minua kohti ja heilauttaa sitä kutsuvasti. Kävelen askel askeleelta lähemmäs, kunnes olen pegasoksen vierellä. Yhtäkkiä tuuli tarttuu minuun ja heittää minut kevyesti pegasoksen selkään. Istun siinä, Kiitävän Tähden siipien takana sen selässä. Raskaat ja suuret siivet alkavat liikkua nopeasti ylös ja alas. Ilmavirta saa kyyneleet valumaan silmistäni.

Ennen kuin yksikään kavio ehti nousta maasta, tömähdys herätti minut.
Olin aivan hädissäni, missä oikein olin. Ympärilläni oli valkoisella lankkuaidalla aidattua suurta tasaista nurmikkoaluetta.
Istuin puun alla, joka varjosti kuumalta kesäpäivältä.
Pegasoksia ja yksisarvisia oli aitauksen samalla puolella kuin minäkin.
Laskin katsettani ja näin Kiitävän Tähden makaamassa vierelläni. Sen pää oli sylissäni, eikä se edes painanut. Toisaalta, saattoi johtua siitä, että jalkani olivat liian puutuneet tuntemaan mitään.
Laskin käteni pegasoksen kaulalle ja silitin sitä hennosti. Kiitävän Tähden karva oli sileää ja todella lyhyttä. Vastakarvaan silitettynä se tuntui hieman pistelevältä ja karhealta.
Pegasoksen hengitys tuntui muuttuvan, kun aloin silittämään sitä. Kiitävä Tähti alkoi hengittämään hieman tiuhemmin.
Muut Kiitävän Tähden lajitoverit hirnuivat toisilleen, kutsuen toisiaan, keskustellen ja vain kaivatessaan toisten huomiota. Kiitävän Tähden korvat heilahtelivat ääniä kohti, sillä sitä tietysti kiinnosti, mitä sen lajitoverit keskustelivat keskenään, vaikka se yrittikin nukkua.
Nojauduin rennommin puuta vasten ja jatkoi yhä pegasokseni silittämistä. Välillä rapsutin hieman sen harjan tyveä.
Olin jälleen nähnyt unta siitä, kuinka pääsisin ensimmäistä kertaa lentämään Kiitävällä Tähdellä. Pelkkä lentäminenkin tuntui unelmalta, mutta vieläpä pegasoksella, ja ennen kaikkea Kiitävällä Tähdellä.
Minun ei kuitenkaan annettu lentää, saati ratsastaa hänellä. Se oli kuulemma liian vaarallista, kun Kiitävän Tähden koulutus oli kesken. Nuorella pegasoksella ei oltu edes koskaan ratsastettu, mikä lisäsi syitä, etten saanut ratsastaa sillä. Jos olisin ollut kokenut ja vanhempi, niin varmaan nytkin lentäisin Kiitävän Tähden selässä.
Kiitävä Tähti nousi yllättäen pystyyn, mikä pelästytti minut. Pegasos höristeli korviaan ja kuulosteli toisen pegasoksen hirnuntaa.
Kiitävä Tähti kyllästyi pian kuuntelemaan ja kääntyi minun päin. Nousin ylös ja pegasoksen kaulassa olevaan köyteen.
En ollut osannut laittaa riimuja, joten olin ottanut köyden, jonka olin vain pujottanut pegasoksen kaulaan.
Olin ajatellut mennä Kiitävän Tähden kanssa jonnekin kävelemään, jolloin saisimme vain viettää aikaa toistemme kanssa. Päivä päivältä siteemme tuntui vahvistuvan. En voisi ikinä enää erota tästä kauniista ja ihanasta olennosta.
Tunsin yllättäen huonoa omatuntoa.
Vanhempani eivät tienneet, missä olin. He etsisivät minua varmasti omassa ulottuvuudessani.
Äitini itkisi varmaankin tälläkin hetkellä. Olin aina ollut molemmille niin rakas ja nyt olin yllättäen poissa.
En kuitenkaan katunut päätöstäni. Tämä pegasos piteli minua täällä.
Lähdin kävelemään ja Kiitävä Tähti seurasi samaa tahtia vierelläni.
Pegasosta ei tarvinnut turhaa kiskoa perässään, sillä nytkin se seurasi minua aivan automaattisesti.
Ihan kuin sekään ei olisi halunnut joutua eroon minusta.
Yltämme vilahti varjo. Kiitävä Tähti ei tuntunut edes huomaavan sitä tai sitten sitä ei kiinnostanut. Minun katseeni sinkoutui heti ylös ja huomasin yltämme lentäneen pegasos, jonka selässä ratsasti joku. Pegasos lensi niin sulavasti ja kauniisti, että mieleni valtasi pettymys.
Kaikki muut saivat ratsastaa pegasoksillaan tai yksisarvisillaan. Olin ainoa poikkeus.
Pääsimme Kiitävän Tähden kanssa laitumen laidalle, jonka toisella puolella oli metsää. Muistin Telman kertoneen siellä olevan parin kilometrin päässä järvi. Jos vaikka menisimme Kiitävän Tähden kanssa käymään siellä.
Pujahdin aidan väliköstä ja irrotin otteeni Kiitävän Tähden kaulassa roikkuvasta köydestä.
Siirryin kauemmas aidasta ja käännyin pegasosta kohti.
-Tule Kiitävä Tähti! yritin houkutella häntä.
Kiitävää Tähteä ei paljoa pitänyt pyytää. Se alkoi hirnumaan ja juoksemaan edes takaisin. Pian se kuitenkin vaihtoi juoksusuuntansa minuun päin. Pegasos hyppäsi aidan yli kevyesti ja jäin sekunniksi haaveilemaan, miltä olisi tuntunut olla hyppyhetkellä sen selässä.
Kiitävä Tähti tuli vierelleni ja se puski minua turvallaan. Silitin sitä turvalta ja otin toisella kädelläni köyden.
Lähdimme taas jatkamaan matkaa eteenpäin.
Metsä ei ollut edes tiheä. Se oli harvaa ja valo tulvi sinne, missä satuimmekin liikkumaan.
Lintuja lensi vähää väliä hyvinkin läheltä ja ne kaikki lauloivat suurena kuorona mitä ihmeellisimpiä lauluja, joita en ollut koskaan kuullutkaan. Jotkut linnut näyttivätkin hyvin erikoisilta, uusilta ja ihmeellisiltä.
Antaisin mitä vain, jos voisin viedä tämän ihmeellisen paikan kotiini. Antaisin mitä vain, jos vanhempani ja kaikki läheiseni voisivat saada nauttia tästä ihmeellisestä väriloistosta ja luonnon äänien kauneudesta.
Tämä oli oikeastaan niin uskomatonta, että sitä oli hyvin vaikea kuvailla.
Kaikki uusi tuntui aina niin kummalta, kunnes niille tuli järkevä selitys, ne oppi tuntemaan tai niihin tottui.
Tätä uutuuden hetkeä en saisi koskaan takaisin. Suljin sen sydämmeni kätköihin, missä voisin aina tuntea sen.
Kuulin puron solinaa. Se tuntui aivan normaalilta, mutta tarkkakorvaisena siinä kuuli selvän eron. Edes viaton pieni puro ei voinut olla samanlainen kuin kotiulottuvuudessani.
Uudet asiat, joihin törmäsin jatkuvasti, tuntuivat vuoroin haikeilta ja vuoroin iloisilta, täynnä onnea kokea jotain ennen kokematonta.
En voisi ikinä tottua tähän. Tai jos sattuisinkin tottumaan, niin unohtaisinko sitten kaiken muun?
Unohtaisinko vanhan kotiulottuvuuteni? Perheeni ja kaiken menneen? Jäisinkö vangiksi nykyiseen olinpaikkaani?
Eteemme tuli este. Se pieni soliseva puro, jonka olin kuullut, oli nyt edessämme ja katkaisi tien.
Metsä oli valoisimmillaan puron kohdalla ja sen varrella kasvoikin kasveja, joille metsä olisi muuten ollut liian hämärää.
Nämä kyseiset kukat olivat vaaleanpunaisia ja niiden lehdet olivat vahvan näköiset. Mitään ei kuitenkaan pitänyt arvostella ulkonäön perusteella. Nämä kukat olivat ulkonäöstään huolimatta heikkoja, eivätkä kestäisi hetkellistä auringon puutetta. Pilvisen päivän valottomuus tappaisi ne kuin hennot kuurankukat kesäyönä.
Niin lyhyt ja arvaamaton tämä elämä oli. Koska tahansa saattaisi tulla minunkin kohdalleni se pilvinen päivä, jolloin aurinko ei riittäisi minulle.
Kiitävä Tähti ojensi kaulaansa alas juodakseen. Löyhäsin köyttä ja menin sen jälkeen istumaan kivelle juovan pegasoksen viereen.
Katselin pegasoksen juomista ja kiinnitin siitä syystä huomioni veteen, joka virtasi hitaasti purossa. Se ei ollut normaalin väristä. Se ehkä näytti normaalilta, mutta kun sitä katsoi tarkemmin, erotti ne monet kirjavat värit. Ne välkehtivät kauniisti ja yltyivät leikkiin toistensa kanssa. Kerrankin niillä oli katsoja. Niiden piti näyttää koko kauneutensa. Jonkun piti saada nähdä ne, tai ne voisivat joutua täysin unholaan, jolloin ei olisi väliä, olivatko ne oikeasti olemassa vai ei.
Värit tuntuivat hypnotisoivan minua. En pystynyt irrottamaan silmiäni niistä. En edes pystynyt räpäyttämään silmiäni. Jos olisin niin tehnyt, tämä väriloisto olisi voinut kadota.
Silmiäni alkoi kirvellä, kun ne alkoivat kuivua. Se alkoi sattumaan, enkä siltikään voinut räpäyttääkään niitä.
Kiitävä Tähti nousi hirnahtaen takakavioilleen ja pamautti etukavionsa voimalla puroon.
Vesi roiskui päälleni ja silloin toivuin hypnoosista. Vilkaisin puroa ja huomasin värien olevan poissa.
Olinko todella ollut vaarassa vai oliko tämä vain omaa kuvitelmaani?
Silmiäni sattui yhä, vaikka räpyttelinkin niitä nyt ahkerasti, yrittäen saada ne kosteammiksi.
Kiitävä Tähti meni maahan makoilemaan ja se ihmetteli selvästi, mikä minulla oli, kun räpyttelin silmiäni tiuhaan ja yritin rutistaa vaatteistani vettä pois.
Siirryin Kiitävän Tähden vierelle istumaan, kun tajusin taktiikkani olevan hyödytöntä.
Nojasin päälläni pegasokseen ja suljin silmäni. Tunsin auringon säteiden kuivattavan vaatteitani. Silmänikin kostuivat niiden ollessa kiinni. Niihin ei enää sattunut.
Lämmin aurinko sai minut uniseksi. Aloin taas näkemään sitä samaa haaveunta. Siinä minä lensin jälleen Kiitävällä Tähdellä.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com