Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

7. Minulla tulisi olemaan tänään aikamoinen päivä. Tähän mennessä olin nimittäin käynyt yhdellä oppitunnilla yhden päivän aikana. Tänään aloittaisin kunnon opiskelutahdin, eli vähintään kolme oppituntia päivässä. Tästä ei oman aavistukseni mukaan seuraisi mitään hyvää.

Puin koulupukuni ja menin gallantiin kuuluvien oleskelutilaan, jossa oli tällä hetkellä vain kolme muuta oppilasta. En ollut vielä oikein tutustunut kehenkään kovin hyvin. Tiesin kuitenkin kaikkien nimet ja pystyin kysymään heiltä tarvittaessa neuvoa. Se oli jo hyvä alku, varsinkin kun oli menossa vasta neljäs koulupäivämme.
– Mitä meillä on ensimmäisellä tunnilla? kysyin.
– Meillä on ensiksi fantasiaeläinten tuntemusta, Jadet vastasi, sillä olihan hän minun kanssani samalla luokalla ja aina perillä tunneista sekä muista kouluun liittyvistä asioista.
Jadet oli silmälasipäinen minua nuorempi tyttö, joka piti ruskeita hiuksiaan yleensä letillä. Hänellä oli siniset silmät ja hän oli minua lyhyempi. Arvioltani hän taisi olla 13-vuotias. Jadetista olin kuullut puhuttavan, ettei hänellä oikeasti ollut noitien voimia, sillä hän oli vereltään tahriintunut. Hänen sukuunsa oli siis jossakin vaiheessa sekoittunut toisen lajin edustajan verta, luultavasti ihmisen, jolloin suku ei ollut täysin puhdasverinen. Tästä syystä joskus saattoi käydä niin, että joku suvun edustaja sai geeneihinsä sattumalta tätä tahriintunutta verta, jolloin Jadetin tapauksessa hänellä ei ollut noitien voimia, kuten ei ihmisilläkään. Hän kävi silti koulua ja opetteli vain kaikkea, mihin ei tarvinnut taikavoimia.
Ajatus fantasiaeläinten tuntemus tunnista kuulosti mielenkiintoiselta. Minä nimittäin suorastaan rakastin erilaisia eläimiä! Kaiken lisäksi tulin hyvin toimeen eläinten kanssa ja ymmärsin niitä hyvin.
Fantasiaeläinten tuntemus tunti pidettiin sisällä tällä kertaa, vaikka jotkut tunnit pidettiin kuulemma ulkonakin. Tunnille sai kuulemma tuoda omia lemmikkejäkin näytille, kunhan siitä sopi etukäteen opettajan kanssa. Jadet oli ottanut kaikesta perinpohjaisesti selvää, kun hän kertoi asioita minulle.
Jadet suuntasi heti etupulpetille. Hän oli tunnollinen ja ahkera oppilas, joka halusi aina etupulpettiin. Välillä ihmettelin, miksei hän kuulunut finesseen.
– Voinko istua viereesi? kysyin Jadetilta, kun hän istahti etummaiseen pulpettiin.
– Juu, toki, Jadet vastasi nopeasti ja kaivoi laukustaan kirjan.
Istui Jadetin viereen. Olisin halunnut jutella hänen kanssaan ja ystävystyä hänen kanssaan, mutta Jadet alkoi lukemaan, enkä halunnut häiritä häntä.
– Olen Rebecca Allon ja opetan teille fantasiaeläinten tuntemusta, opettajamme kertoi heti, kun tuli luokkaan.
Hän oli blondi, jolla oli pitkät suorat hiukset. Rebecca oli nuorekas ja pukeutuikin sen mukaisesti. Tälläkin hetkellä hänellä oli yllään pitkä hame, jonka päälle oli kiedottu lanteille huivi. Rebeccan tummansiniset silmät erottuivat edukseen.
– Tänään käsittelemme lohikäärmerotuja, hän ilmoitti. – Jokainen tekee joko yksin tai parin kanssa esitelmän haluamastaan lohikäärmerodusta, jonka voi vapaasti valita.
Vilkaisin Jadetia kysyvästi, mutta hän ei tuntunut huomaavankaan minua. Hän kuunteli niin tarkkaavaisesti Rebeccaa, ettei hän vilkaissutkaan muualle.
– Voidaanko me tehdä kaksistaan se esitelmä? kysyin Jadetilta, kun hän viimein kiinnitti huomiotaan muualle.
Jadet katsoi minua epäilevästi, päästä varpaisiin.
– Sori, taidan tehdä yksin, Jadet vastasi ja viittasi valitakseen esitelmänsä lohikäärmerodun.
Vilkuilin ympäri luokkaa, mutta en löytänyt ketään, joka olisi voinut olla parini. Joutuisin siis tekemään yksin ja se harmitti, sillä tunsin muutenkin itseni ulkopuoliseksi. Olisin sitä paitsi halunnut samalla tutustua toisiin paremmin.
Viittasin valitakseni lohikäärmerodun. Olisin halunnut kultakehrääjän, mutta se meni jo heti ensimmäisten joukossa. Tulihumisijakin olisi ollut hyvä vaihtoehto tai kuutanssija. Sain valita lohikäärmerodun viimeisimpinä, jolloin jäljellä ei ollut enää mitään kovin mielenkiintoisia. Valitsin ruohohyppy -lohikäärmeen tai oikeastaan paremmin tunnetun ruohohyppijän.
– Nyt kaikilla on mahdollisuus mennä kirjastoon etsimään tietoa lohikäärmeroduista, Rebecca ilmoitti, eikä hetkeäkään, kun kaikki ryntäsivät äkkiä ulos luokasta. Varmaan kukaan ei halunnut jäädä luokkaan, missä opettaja valvoisi tekemisiä tiukasti.
Minäkin halusin mennä kirjastoon, sillä en ollut vielä käynyt siellä. Esitelmäni tekoon en kuitenkaan tarvinnut mitään kirjoja, sillä tiesin jo aivan tarpeeksi ruohohyppijöistä. Niitä oli nimittäin asustellut kotimme takapihan metsässä.
Seurasin oppilastulvaa kirjastolle. Kirjasto sijaitsi samassa rakennuksessa kuin koulu. Sinne mentiin aulan kautta alaviistoon suuntaamaa käytävää pitkin. Kaartuvan käytävän päässä oli pähkinänruskeat suuret ovet, jotka olivat aivan auki.
Kirjasto oli uskomattoman upea ja hienosti valaistu. Se oli korkeakattoinen, mistä ymmärsin, minkä takia tänne johtava käytävä oli joutunut kaartumaan alaviistoon. Runsaat kirjahyllyt ylsivät myös korkeuksiin. Sitä varten niiden edessä olivat rullattavat pitkät tikapuut, joiden avulla oli helppo hakea kirja vaikka ylimmältä hyllyltä.
Halusin ensin tutustua kirjastoon, ennen kuin aloittaisin esitelmäni tekemisen. Lähdin kulkemaan hyllyrivistöjen välejä ja selasin sormenpäälläni hyllyjä, lukien samalla satunnaisten kirjojen nimiä. Olisi ihanaa päästä lukemaan näitä kirjoja. Luin niin harvoin, sillä en usein saanut kirjoja käsiini. Yleensä olin lukenut tietokirjoja sivistyksen puolesta, kun en kerta koskaan tätä ennen ollut saanut käydä koulua.
Tietysti menin katsomaan uskomuksiin ja kirouksiin liittyvien kirjojen osastolle. Siellä ei ollut ketään, minkä ymmärsin hyvin. Liu’utin sormeani hyllyn reunaa pitkin ja silmiini osui kirja kirouksista. Tunsin hengitykseni tihentyvän. En tiennyt miksi, mutta toisaalta taas tiesin.
Otin kirjan ja selasin sitä, kunnes huomasin aukeaman otsikon olevan "Mustat enkelin siivet". Aloin lukemaan aiheesta heti, vaikka tiesin, ettei minun pitäisi tehdä sitä virhettä.
"Mustat enkelin siivet enteilevät tuskaisaa kirousta. Mustien enkelin siipien kantaja joutuu kärsimään ja hänelle tulee paljon vastoinkäymisiä. Kirouksen voi poistaa ainoastaan, jos siivet saadaan poistettua, mutta silloin yleensä siipien kantaja kuolee verenhukkaan. Niin käy yleensä kaikille mustien enkelin siipien kantajalle, sillä mustat enkelin siivet ovat harvinaisia ja arvokkaita. Niistä saa jopa 10 000 genzerua. Hyvin monet havittelevat niitä juuri niiden rahallisen arvon ansiosta...".
Enempää en voinut lukea, sillä kyyneleet sumensivat näköäni. Suljin kirjan ja laitoin sen takaisin hyllyyn. Olisi pitänyt jättää lukematta.
– Venus? kuului takaani.
Käännyin ja huomasin Reinan, toisen gallantilaisen takanani.
Reina oli minua selvästi lyhyempi ja vasta 11-vuotias. Hänellä oli melkein puoliselkään yltävä jännällä tavalla vaalea ja tuuhea tukka, jonka jakaus meni oikealla puolella. Kadehdin hänen hiuksiaan, vaikka yleensä kadehdin vain pitkiä hiuksia, sillä hiukset olivat minusta kauniimmat, mitä pidemmät ne olivat. Reinan hiukset olivat siksi aikamoinen poikkeus. Reinan silmät olivat kauniin siniset ja tyttö pursui yleensä energiaa.
– Venus, mikä sinun on? hän kysyi.
En vastannut mitään, vaan koetin äkkiä pyyhkiä kyyneliäni. Ei Reina voisi ymmärtää, vaikka selittäisin hänelle. Ja vaikka ymmärtäisi, niin... Voisi tapahtua vaikka mitä. Ei, en voisi kertoa Reinalle. En voisi kertoa kenellekään.
– Minä vain luin surullista juttua, selitin.
– Kirouksista? Reina varmisti. – Mitä siinä kerrottiin?
– Kaikenlaista kamalaa, vastasin, mikä kyllä piti paikkansa. – Taidan nyt mennä tekemään esitelmääni.
Menin Reinan ohitse, eikä hän häirinnyt minua sen enempää. Joistakin asioista ei vain voinut puhua.
Etsin lukusalista tyhjän pöydän, jolle menin tekemään esitelmääni.
Koetin olla muistelematta äskettäin lukemaani juttua mustista enkelin siivistä. Koetin vain muistaa kaiken tietämäni ruohohyppy -lohikäärmeistä.
– Ruohohyppijät ovat kääpiölohikäärmeitä. Niiden säkäkorkeus on vain 30cm ja aikuinen yksilö painaa vain 1-5 kilogrammaa, muistelin ja kirjoitin sitä mukaan. – Niillä on pitkä kapea vartalo ja isokokoinen suippo pää. Ruohohyppijöillä ei ole ollenkaan korvia ja siksi niitä sanotaan kaljuiksi lohikäärmeiksi. Ruohohyppijät ovat väritykseltään sellaisia, että niiden väritys pystyy toimimaan suojavärinä ruohikossa kulkien. Ne ovat siis useimmiten vihreitä, mutta ruskeaakin sävyä niissä saattaa olla. Ruohohyppijöillä on neljä ohutta jalkaa, jotka ovat yllättävän vahvat. Jalkojensa avulla ruohohyppijät hyppivät todella korkeita hyppyjä, joista ne saavat pitempiä, käyttämällä siipiään. Ruohohyppijöiden siivet ovat pyöreät ja melko ohuet. Ne sijaitsevat keskellä selkää, eivätkä sovellu siksi kovin hyvin lentämiseen. Ruohohyppijät eivät tästä syystä lennä paljoa, mutta sopivasti tuulisella säällä ne liitävät. Yleisimmin ruohohyppijät kuitenkin hyppivät nimensä mukaisesti. Ruohohyppijät munivat 1-7 munaa, joista kuoriutuu 2 viikon aikana pieniä poikasia, jotka ovat jo alle viikon ikäisinä lentokykyisiä. Ruohohyppijät ovat oivallisia seura- ja näyttelylemmikkejä. Ne voivat toimia myös vahteina ja pyydystämään haitallisia otuksia kodista mm. Rottia. Luonteeltaan Ruohohyppijät ovat eloisia ja oppivaisia, eivätkä ne kiinny omistajaansa liikaa, ellei yksilö ole elänyt kyseisen omistajan kanssa jo pienestä pitäen.
Kirjoitin tietoa vaikka kuinka paljon vielä. Lopulta siitä kuitenkin tuli valmis ja palautin sen opettajallemme. Menin ruokailuun yksin syömään.

Seuraava tunti oli taian monimuotoisuutta. Se kuulosti hyvältä, sillä olihan hyvä osata kiinteyttää taikaansa, kun se muuten oli kuin hentoa ilmassa leijailevaa hilettä. Tietysti olisi myös hienoa oppia hallitsemaan taikansa kokoa.
Istuin sivupulpetille, sillä sekä etu- ja takapulpetit olivat täynnä.
Suojautumisloitsujen tunnin meille piti nuori naisopettaja, jolla oli pitkät vaaleanruskeat kiharaiset hiukset ja vihertävän siniset silmät.
– Olen opettajanne Bonita Carewell ja tämä on taian monimuotoisuuden tunti, opettajamme kertoi heti alkuun. – Tänään opetellaan yksinkertainen, aloittelijoillekin sopivan asian. Se on, kuinka taika kiinteytetään valopalloksi. Ensin kuitenkin teemme muistiinpanoja ylipäätään siitä, mitä tunneilla tulemme käsittelemään ja mitä tämä aihe merkitsee.
Melkeinpä kaikki huokaisivat yhteen ääneen. Muistiinpanojen tekeminen ei ollut kovin kivaa puuhaa
Bonita kertoi, mitä kaikkea tulisimme opettelemaan ja mielenkiintoni todella heräsi, kun hän puhui, että oman taikansa pystyy laittamaan eläimenkin muotoon ja että jokaisella oli ainoastaan yksi eläin, joksi kykeni taikansa muuttamaan.
– Jokainen tulkooon vuorollaan tekemään tämän luokan eteen, Bonita sanoi. Hän ei edes näyttänyt esimerkkiä, vaan hän oletti jokaisen osaavan sen jo pelkästään seuraamalla hänen antamiaan ohjeita.
Katsoin muiden suorituksia. Sauvaa ei pitänyt heilauttaa ollenkaan. Piti vain keskittyä keräämään ympärillä oleva irroitettu taika sen päähän kiinteäksi valopalloksi. Se vaati keskittymiskykyä, mitä olin harjoitellut ainoaa osaamaani taikaa tehdessä.
Viimein tuli minun vuoroni. Jokainen minua ennen yrittänyt oli onnistunut vähintään neljännellä kerralla, lukuun ottamatta Jadetia, joka ei edes yrittänyt. Eihän hänellä ollut taikavoimia, joilla loitsia.
Menin luokan eteen, mikä oli minulle aina yhtä kauhea kokemus. Pelkäsin katseita, joita sain muilta osakseni.
Bonita selosti vielä minulle, mitä minun piti tehdä.
Valmistauduin pikaisesti henkisellä tasolla. Muun luokan katsellessa suoritustani, se ei tuntunut helpolta. Kohotin sauvani ja suljin silmäni. Keskityin ja yritin ajatuksen voimallani  saada taikaani kerääntymään sauvan päähän. Jatkoin keskittymistä, mutten tuntenut mitään tapahtuvan. Raotin silmiäni ja huomasin, ettei minkäänlaista valopalloa ollut ilmennyt lähimaillekaan.
– Voit nytkäistä sauvaasi ensin alakautta, jotta saisit taikaa liikkelle, Bonita neuvoi ja näytti esimerkkiä.
Yritin ohjeistuksen mukaisesti nytkäyttää sauvaani alakautta kevyesti. Yritin uudelleen saada valopalloa muodostumaan sauvani päähän, mutta se ei ollut niin helppoa kuin olin kuvitellut. Tunsin kyllä kämmeneni seudulla liikkuvan taian, mutten saanut siitä ajatuksen voimalla minkäänlaista otetta.
Bonita tuli luokseni, kun pari itsenäistä yritystäni eivät tuottaneet tulosta. Hän tarttui käteeni, jossa sauvaani pitelin ja ohjasi käteni liikettä. Mutta vaikka kuinka yritin, se ei onnistunut. Yritin ja yritin, jolloin minun teki mieli itkeä, kun en onnistunut.
– Edgar O'Nagor kehui eilen, kun olit onnistunut erinomaisesti rohdosten ja taikakalujen tunnilla, Bonita huomautti hieman pettyneellä äänen sävyllä.
– Voinko mennä paikalleni, kun tämä ei onnistu? pyysin, sillä en halunnut nöyryyttää itseäni luokan edessä yhtään enempää.
Bonita nyökkäsi ja menin istumaan. Kaikki muut onnistuivat tehtävässä. Minä olin ainoa, joka oli epäonnistunut.

Seuraava tunti olisi ollut lentämistä, mutten halunnut mennä tunnille. Olin tarpeeksi masentunut, kun en onnistunut tekemään taian monimuotoisuuden tunnilla aloittelijoillekin sopivaa temppua.. Lisäksi lentäminen luudalla tuntui yhtä vastenmieliseltä kuin loitsiminen sauvan kanssa. Sitä paitsi pelkäsin, että jotakin tapahtuisi ja tippuisin ja... En edes halunnut ajatella sitä.
Koettaisin vältellä lentämistuntia mahdollisimman paljon. Harmi vain, että se olisi ensimmäinen tunti huomenna, enkä voisi olla poissa, sillä muut gallantilaiset pitivät yleensä huolen, että kaikki tulivat tunnille. Meillä pelasi sellainen yhteishenki.
– Huomenna sitten, mietin ääneen huoneessani.
Huominen todella jännitti minua ja myös pelotti.

 

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com