Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Luku 2

Kaduilla sain Quichen kanssa paljon katseita. Eihän pokemonkouluttajat tai ihmiset pokemoniensa kanssa olleet mitenkään ihmeellinen näky, mutta monet huomasivat jo päältäpäin, että olin vasta saanut oman pokemonini.

Jouduin monesti pysähtymään, kun joku halusi rupatella kanssani, lapset halusivat silittää Quichea tai joku pokemon kävi uteliaaksi Quichea kohtaan ja halusi leikkiä sen kanssa. Tunsin oloni pakostikin suosituksi.
- Aria! kuulin tutun äänen ja suureksi yllätyksekseni huomasin lyhythiuksisen tytön vain muutaman metrin päässä minusta. Muistin tytön hyvin, sillä olimme käyneet samaa koulua.
- Riika! huudahdin innoissani. Quiche leikki juuri erään pojan Vulpixin kanssa, jolloin otin muutaman askeleen tyttöä vastaan ja halasin häntä tiukasti. - Ihana nähdä pitkästä aikaa!
- Samoin, Riika myönsi ja irrottautuessani hänestä, huomasin tytön vierellä kulkevan pokemonin. Muistin Riikan valinneen omaksi startterikseen Mudkipin, jolloin tuon pokemonin täytyi olla se sama, mutta se oli kehittynyt. Otin pokedexini esiin ja kohta se paljasti pokemonin olevan epäilyksieni mukaisesti Marshtomp.
- Vau! Pokemonisi on kasvanut tässä ajassa jo isoksi.
- Muffini on pärjännyt kanssani oikein mainiosti, Riika kertoi ylpeänä ja silitti pokemoninsa päätä. - Eikä hän ole enää ainoa pokemonini. Minulla on kolme muutakin.
En keskittynyt tytön puheisiin, sillä olin niin keskittynyt paijailemaan Muffinia. Jo pelkästään sen nimi sai minut pitämään sitä söpönä. Jos olisin valinnut startterikseni vesityypin pokemonin, olisin valinnut Mudkipin.
- Haluaisitko nähdä muutkin pokemonini? Riika kysyi päätään kallistaen kuin pikkulapselta.
- Tietenkin! huudahdin innoissani.
- Saamasi pitää, Riika hymähti tyytyväisenä ja nappasi vyöstään roikkuvasta, neliskanttisesta rasiasta kolme pokepalloa, jotka hän heitti ilmaan. _ Tulkaahan esittäytymään kaikki!
Katsoin hämmästyneenä, kuinka eteeni ilmestyi kolme minulle uutta pokemonia. Otin pokedexini taas esiin ja kohta olin selvillä siitä, mitä pokemoneja juuri näin.
Pieni, keltainen pokemon oli Joltik, suurempi, keltainen pokemon oli Numel ja vihreävalkoinen, pieni, jollain tavalla ihmismäinen pokemon oli Kirilia.
Kavahdin hieman taaemmas. Minulla oli outo pelko pokemoneja kohtaan, joissa oli liikaa ihmismäisiä piirteitä.
- Pokemonisi ovat todella upeita! henkäisin kaikesta huolimatta. Olihan Kirliakin silti mielestäni todella vaikuttava näky.
- Kiitos, Riika vastasi tyytyväisenä ja hänen äänestään paistoi selvä ylpeys. - Oletko sinä saanut jo oman pokemonisi?
- Itse asiassa... aloitin ja tunsin juuri silloin kosketuksen nilkkaani vasten. Laskin katseeni alas ja huomasin Quichen tulleen kuikuilemaan vierelleni juuri ilmestyneitä pokemoneja. Nappasin pokemonini syliini. - Hain juuri startterini. Tervehdi uutta ystävääni, Quichea.
- Otit tulityypin pokemonin startteriksesi! Riika henkäisi yllättyneenä, mutta samalla ihaillen. Hän silitti heti innoissaan sylissäni olevaa pokemonia ja Quiche äänteli tyytyväisenä takaisin. - Onko se Cyndaquil? Ja hetkinen... nimesit sen Quicheksi!?
- Yllätin kaikki todenteolla, naurahdin huvittuneena ja pyörähdin paikallani Quiche sylissäni. - Mutta pahoittelen, että joudun nyt jo lähtemään. Lupasin palata kotiin mahdollisimman pian esittelemään startterini vanhemmilleni. Paluumatkaani kotiin on jo viivytetty tarpeeksi.
- Hetkinen! Riika huudahti ennen kuin ehdin lähteä. - Etkö voisi otella kanssani ensin?
- Enpä tiedä... epäröin. - Ottelisin mielelläni, mutta se olisi ensimmäinen otteluni ja sinä olet paljon kokeneempi.
- Älä huoli. Joltik on uusi joukossamme. En ole koskaan otellut sillä ja se ei ole vielä siksi kovin vahva.
Joltik äännähti heti loukkaantuneena ja osoitti paheksuvan katseen kouluttajaansa. Riika näytti välittömästi nolostuneelta.
- En tarkoittanut sitä pahalla, tyttö yritti lepytellä pokemoniaan. - Tarkoitan pikemminkin, ettet ole saanut otella yhtä paljon kuin muut.
Quiche kiipesi olkapäälleni ja se alkoi juttelemaan innokkaana Marshtompin kanssa. Tuntui ikävältä, että joutuisin viemään Quichen pois uusien tuttavuuksiensa luota. Varsinkin kun itselläni ei ollut vielä muita pokemoneja, joista Quiche olisi saanut seuraa.
- Tule edes käymään kanssani ostoksilla, kun olet ensin käynyt kotonasi, Riika ehdotti. - Saatat tarvita matkallasi vielä jotain. Seuraavalle kaupungille on kuitenkin melkoinen matka.
- Eiköhän se sitten käy, vastasin. - Nähdäänkö sitten vaikka Poke Marketilla?
- Sopii hyvin, Riika vastasi. - Menen sinne odottamaan sinua.
- Tulen mahdollisimman nopeasti! huudahdin, kun lähdin juoksemaan Quiche olkapäälläni istuen. Pokemon joutui pitelemään tiukasti kiinni, ettei olisi pudonnut.
Kun joku vastaantulija yritti sanoa minulle jotain, juoksin vain ohitse ja heilautin mennessäni kättäni. Tuntuihan se vähän julmalta, mutta minulla ei ollut paljoa ylimääräistä aikaa. Halusin tänään päästä hyvissä ajoin aloittamaan matkani.
Kotiovelleni vihdoin saapuessa varmistin, että Quiche näytti varmasti edustavalta, vaikkei siitä toisaalta ollut pelkoa. Quiche oli niin suloinen, että se varmasti sulattaisi ilman liekkejäkin äitini sydämen.
Sisälle astuessani äitiä ei näkynyt. Suuntasin keittiöön ja en ehtinyt kuin oviaukolle, kun minut yllätettiin.
- Saavuithan sinä viimein! äiti huudahti selkäni takaa niin, että säikähdin kuvainnollisesti puolikuoliaaksi. Olkapäälläni oleva pokemon säikähti myös niin, että sen selkä syttyi tuleen.
- Äiti! huusin hermostuneena ja yritin pitää päätäni kauempana Quichesta, ettei se polttaisi minua. - Älä säikäyttele tuolla tavalla!
- Anteeksi, se ei ollut tarkoitukseni.
Äiti asteli ohitsemme keittiöön ja yritti peitellä käsi suun edessä nauruansa. Lopulta keittiön paremmassa valaistuksessa hän alkoi tarkastella pokemonia, jonka selkä oli yhä liekeissä.
- Vai että tulityypin pokemon, hän sanoi ja silitti varoen Quichea leuan alta. - Tulityypeistä olisin sinun luullut valitsevan Charmanderin.
- Sanoinhan, etten halunnut startteriani ensimmäisestä generaatiosta, muistutin. Pokemonini rauhoittui viimein ja sen liekit katosivat. Se äänteli kimeällä äänellään tyytyväisenä. - Tämä on Cyndaquil. Nimesin sen kyllä Quicheksi.
- Quiche? äiti ihmetteli ja hetken pystyin kuvittelemaan huutomerkkien pyörivän hänen päänsä ympärillä. - Nimesit sen Quicheksi!? Ranskalaisen piirakan mukaan!
- Onko se paha asia? ihmettelin enkä voinut olla nauramatta. Quiche oli selvästi hämillään tilanteesta.
- Sinun päähäsi ei muuta mahdu kuin herkut, äiti sanoi ja tökkäsi minua sormellaan ohimoon. - Mistä puheen ollen olen kerännyt sinulle hieman evästä.
Silmäni suurenivat heti. Mietin vain kaikkia niitä leivonnaisia, mitä äiti on saattanut tehdä. Olin todella perso makealle. Herkuttelu oli paha tapani, mutta silti olin pysynyt hoikkana liikunnan avulla. Olin hyvässä kunnossa.
Äiti kaivoi keittiön kaapista eväsrasioita, joissa huomasin olevan keksejä ja muuta naposteltavaa. Jääkaapista hän otti yhden rasian, jossa oli valmiiksi täytettyjä leipiä.
- Toivottavasti jaksat kantaa kaiken mukanasi.
- Tietenkin, kun ruuasta on kyse! hihkaisin ja vilkaisin pokemoniani. - Tai sitten laitan Quichen kantamaan osan.
Pokemon vinkaisi järkyttyneenä. Se pudisti päätään kieltävästi lujaa vauhtia, jolloin sen tasapaino järkkyi ja se tippui olkapäältäni. Nappasin onneksi Quichen kevyesti ilmasta.
- Kunhan vitsailin, rauhoittelin sitä.
- Saitko tuon laukun professori Oakilta? äiti kysyi huomatessaan ruskean olkalaukun, jota minulla ei kotoa lähtiessäni.
- Kyllä. Sain myös neljä ylimääräistä pokepalloa ja pokedexin.
- Ne tulevat varmasti olemaan hyödyksi, äiti myönsi. - Mutta eikös sinun pitäisi olla jo pakkaamassa, jos aiot tänään lähteä?
- Aivan! huudahdin ja säntäsin Quiche sylissäni huoneeseeni.
Aloin pakata laukkuuni eilen valitsemiani vaihtovaatteita. Oikeastaan muuta en tuntunut edes tarvitsevan. Sitten muistin pyyhkeen, hammasharjan ja -tahnan. Kävin nopeasti hakemassa ne kylpyhuoneesta, mutta huoneeseeni palatessa huomasin, ettää Quiche oli kadonnut.
- Quiche? Minne sinä menit? Tule esiin.
Aloin tonkimaan juuri pakkaamaani laukkua, mutta pokemon ei ollut siellä. Katsoin peiton alta, sängyn alta ja kaapeista.
- Cyndaquil, Quichen kimeä ääni kantautui jostain. Nostettuani katsettani huomasin sen kirjahyllyn päällä.
- Kuinka ihmeessä sinä sinne pääsit? ihmettelin ja ojensin käteni ottaakseni kopin.
Quiche hyppäsi varoen syliini. Onneksi se oli kevyt. Pokemon jäi tuttuun tapaansa olkapäälleni seuraamaan, kun pakkasin tavarani ja menimme keittiöön.
Järjestelin eväsrasiat laukkuun ja olin huolissani siitä, saisinko kaiken mahtumaan. Quiche seurasi keittiön pöydältä jokaista liikettäni.
Äitiä ei näkynyt ja kuultuani ulko-oven käyvän, ajattelin hänen käyneen ulkona. Yllätyksekseni huomasin kuitenkin kohta keittiön oviaukolla isän.
- Sinä ehdit! huudahdin ja hyppäsin halaamaan isää. Olin saanut juuri kaiken pakattua ja olisin ehtkenä minä hyvänsä lähtenyt matkalleni tietämättä, milloin ensi kerran näkisin vanhempani.
- Tottakai minä saavun töistä katsomaan tytärtäni ja hänen startteriaan ennen kuin hän ehtii karata käsistäni tuntemattomaan, vaaralliseen maailmaan! isä huudahti rutistaessaan minua lujaa.
Yhtäkkiä hänen otteensa heltyi. En tiennyt, mistä se johtui. Kohta isä erkani minusta aavemaisen hitaasti. Hänen katseensa näytti lasittuneelta, kun hän tuijotti jotain. Silloin tajusin hänen nähneen Quichen, joka katseli pää kallellaan outoa miestä.
- Isä, tässä on startterini, esittelin. - Se on Cyndaquil, mutta nimesin sen Quicheksi.
- Se on niin söpö! isä huudahti ja ennen kuin ehdin tajuta, hän nappasi pokemonin syliinsä ja halasi sitä innokkaasti. Quiche näytti yllättyneeltä, mutta onneksi sen selkä ei syttynyt taas liekkeihin. Isällä olisi muuten kuumat paikat. - Arvasin, että valitset söpön startterin!
Isäni oli muuten vakava liikemies, mutta silti hänellä oli jonkinlainen kompleksi söpöihin asioihin. Olin onnekas siitä, etten ollut kovin tyttömäinen ja pukeutunut söpösti. Pienenä olin saanut kestää aivan tarpeeksi isän vuoksi. Ehkäpä se oli osasyy siihen, miksi minusta tuli lopulta tällainen poikatyttö.
- Isä, irti! komensin, kun Quiche näytti siltä, ettei se kestäisi enempää tuota valtavaa hellyyden määrää.
- Hyvä on, hyvä on, isä sanoi äänellä, joka toi mieleen lapsen, joka joutui luopumaan lempilelustaan pesun ajaksi. Hän ojensi Quichen minulle ja pokemon kiipesi olkapäälleni.
- Minun on kuitenkin jo lähdettävä, kun sain kaiken juuri pakatuksi, sanoin ja nostin laukkuni hihnan toiselle olalleni.
- Ymmärrän hyvin, isä sanoi haikeasti hymyillen. - Minulla on kuitenkin vielä jotain annettavaa sinulle.
Isä tonki laukkuansa ja kohta hän ojensi minulle melko paksulta näyttävän kirjekuoren. Avasin sen välittömästi, kun sitä ei oltu laitettu liimapinnalla kiinni. Järkytyin sitä setelimäärää, jota kirjekuori kantoi sisällään.
- Näin paljon rahaa! huusin järkyttyneenä. Quiche pelästyi jälleen ja sen selkä syttyi liekkeihin. - Isä, enhän minä tällaisia summia voi sinulta ottaa!
- Älä huoli, hän rauhoitteli. - Onhan meillä äitisi kanssa nyt selvästi vähemmän kuluja, kun lähdet. Sitä paitsi sinun pitää saada ostettua ruokaa sun muuta elääksesi. Ethän sinä ilman rahaa pärjää. Muista kuitenkin elää tuolla rahalla todella säästeliäästi.
- Minä lupaan, sanoin ja halasin isää. Quichella oli vaikeuksia pysyä olkapäälläni halatessamme, mutta se sai roikuttua liivissäni. Liekit olivat kadonneet pokemonin selästä, kun se oli rauhoittunut.
Äiti ilmestyi omasta makuuhuoneestaan tyytyväinen ilme kasvoillaan. Hän tuli sanaakaan sanomatta halaamaan minua ja ymmärsin sen johtuvan siitä, että hänellä oli kova työ pidätellä itkuaan.
- Minä varmaan tästä sitten lähden, sanoin epäröiden, sillä en halunnut itkettää äitiä sanomalla mitään koskettavaa. - Eiköhän aika mene nopeasti poissaollessani.
- Toivotaan ainakin niin, isä sanoi ja otti äitin kainaloonsa. - Toivottavasti sinullakin on hauskaa, nappaat paljon pokemoneja ja voitat salimerkkejä. Ja palatessasi takaisin toivon näkevän Quichen kehittyneenä.
- Cyndaquil! Quiche huudahti kuin olisi luvannut niin käyvän.
- Me molemmat lupaamme sen, sanoin ja silitin pokemoniani leuan alta. - Hei sitten!
Jopa minulla oli vaikeuksia pidätellä kyyneliäni, kun suljin ulko-oven perässäni. Minun tulisi varmasti ikävä vanhempiani. Minun tulisi ikävää koko Aqua townia. Kävisin vain ensin Riikan kanssa Poke Marketissa ja sitten matkani virallisesti alkaisi.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com