Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Osa 13

 

 

– Minua pelottaa palata, myönsin Blairelle, kun olimme jo kotiovella.

– Miksi ihmeessä? tyttö kysyi, ja pysähtyi kanssani hetkeksi keskustelemaan. – Sinulla ei ole mitään hätää. Sinua ei enää satuteta, jos sitä pelkäät. Olet nyt Serine Fueno, jolloin tutkimus on ohitse. Me teimme sen, onnistuimme siinä.

– Mutta oliko se kaikki tämän arvoista? Minusta tuli hirviö. Satutan vain muita ja saan aikaan tuhoa.

– Kuinka monesti minun täytyy tämä sinulle selittää, Blaire sanoi, ja hänen äänestään paistoi kärsimättömyys. – Et ole hirviö. Sinua voisi pikemminkin kutsua erikoislaatuisimmaksi olennoksi, joka on mahdollisesti voimakkaampi kuin kukaan Soiran maasta. Me opetamme sinua hallitsemaan voimiasi, ja silloin kaikki on hyvin. Emme koskaan hylkää tai satuta sinua.

– Jos olen niin voimakas, en pysty millään hallitsemaan voimiani! huudahdin epätoivoisena. Otin muutaman askeleen taaksepäin epäröiden. – Entäs jos poltan koko talon? Tapan teidät kaikki silloin.

Blaire astui epäröimättä luokseni ja halasi minua lujasti. Katsoin toimettomana, miten reagoida. En uskaltanut kietoa käsiäni tytön ympärille, sillä nämä samat kädet olivat juuri tänään satuttaneet häntä pahasti. En halunnut niin tapahtuvan enää uudelleen.

Tyttö irrottautui hetken päästä minusta ja katsoi minua rohkaisevasti.

– Tule nyt, muut ovat varmasti huolissaan.

Minulla ei tuntunut olevan vaihtoehtoja. Seurasin Blairea sisälle taloon, joka ei ollut muuttunut tippaakaan vajaan päivän aikana. En ymmärtänyt, miksi se olisikaan.

– Blaire! Johnin ääni kutsui työhuoneestaan. Kohta mies ilmestyi aulaan huolestuneena. Hänen yllättynyt katseensa sai minut jostain syystä alistuneen oloiseksi. Hivuttauduin varoen Blairen taakse suojaan, vaikkei mitään hätää olisi kuulunut olla. – Te palasitte viimein.

– Tuli hieman mutkia matkaan, Blaire vastasi huolettomana. – Tule Serine, olet varmasti nälkäinen.

Seurasin tyttöä kuin arka koiranpentu. John jäi katsomaan peräämme hymyillen tyytyväisenä.

– Mitä haluaisit syödä? Blaire kysyi kohteliaasti ja alkoi jo valmiiksi tonkia kaapeista ruoka-aineksia esille.

– Minulle käy mikä vain, vastasin hiljaisella, lähes kuulumattomalla äänellä.

– Teen siinä tapauksessa jotain erikoista, tyttö hihkaisi ja alkoi innoissaan häärätä keittiössä kuin ammattilainen. Blaire oli minua nuorempi, mutta silti hän osasi olla niin uskomaton ja aikuismainen.

Seurasin Blairen ruuanlaittopuuhia, kunnes selässäni tuntui jonkinlainen pistävä tunne. Silmissäni tuntui samaan aikaan sykähtävän. Aivan kuin jokin ylimääräinen aisti, joka kertoi jonkun katselevan minua. Siltä se ainakin minusta tuntui.

Käännyin ja huomasin ovenraossa Lilyn, joka selvästi säikähti huomatessaan minut. Tytön silmäkulmissa paistoi aluillaan olevat kyyneleet. Viimeksi kun tytön olin nähnyt, hän oli melkein samalla tavalla katsonut, kuinka minut oli poltettu elävältä.

– Lily, kuiskasin, ja tyttö näytti säikähtävän sitäkin. Enkeli kääntyi nopeasti kannoillaan ja juoksi pois. Pelkäsikö hän minua?

Käännyin takaisin Blaireen päin. Hän ei ollut huomannut Lilyä, eikä hän ilmeisesti ollut kuullut minun kuiskaavan tämän nimeä.

– Miten Lily pärjää tämän asian kanssa? kysyin, eikä Blaire ymmärtänyt ensin, mitä tarkoitin.

– Minkä asian?

– Hän näki minut verisesti viilleltynä, ja kuinka minut poltettiin elävältä. Ymmärtääkö hän, mitä on tapahtunut? Jääkö hänelle ikuiset traumat tästä?

– Tuskin hänelle traumoja jää, harmaasiipinen enkeli vastasi kuin ohimennen, sillä hän keskittyi niin toiseen puuhaansa.

Huokaisin huolestuneena. Lilyä kävi hieman sääliksi. Pieni tyttö oli varmasti ollut hyvin peloissaan. Olisin itsekin hänen tilanteessaan ollut, vaikka olin tyttöä usean vuoden vanhempi.

Lilyä miettiessäni muistin Filasin. Tyttö oli yrittänyt estää tapahtuneen. Hän oli yrittänyt tulla pelastamaan minut tulen keskeltä, ennen kuin Blaire oli lentänyt häntä päin, paiskaten molemmat maahan sivummalle.

– Missä Filas on? kysyin, ja silloin Blaire pysähtyi oitis. Hän pysyi vaiti, eikä kääntänytkään katsettaan minuun. – Kysyin, missä Filas on.

– Miksi sinä Filasta kaipaat nyt? Blaire kysyi mahdollisimman viattomankuuloisesti.

– Missä Filas on? toistin jälleen. – Haluan tietää, mitä hänelle on tapahtunut.

Blaire epäröi hetken, mutta astui sitten muutaman askeleen lähemmäs. Hän kumartui minua kohti ja kuiskasi:

– Hän on kellarissa.

Katsoin tyttöä epäuskoisena, mutta hänen kasvoiltaan huomasin, ettei hän valehdellut. Saattoiko asia olla kuten luulin?

– Onko... aiotaanko... yritin etsiä sanoja, mutten kyennyt sanomaan sitä, mitä halusin.

– Kyllä, Blaire vastasi. Hän ymmärsi, mitä olin aikonut kysyä. – Filasista tulee Serine Ulesko.

– Aiotaanko hänetkin polttaa elävältä? kysyin kauhuissani. Kokemani tuskan muistaessani purin hampaitani yhteen.

– Älä huoli, ei tietenkään, tyttö vastasi. – Tämä koe menee aivan toisella tavalla. Tuli ei liity kokeeseen mitenkään.

– Mikä sitten? kysyin, enkä saanut vastausta. – Haluan mennä katsomaan Filasta.

– En suosittele, Blaire kielsi. – Hän on hieman poissa tolaltaan. Hän voisi yrittää jopa paeta.

– Haluan puhua hänelle, jatkoin. – Minä pyydän. Anna minun mennä tapaamaan häntä.

– Hyvä on, tyttö myöntyi ja kääntyi jälleen minuun päin. – Mutta lupaakin, ettet vahingossakaan päästä häntä vapaaksi, etkä usko hänen hourailevia sanojaan.

– Voit luottaa minuun, huikkasin ja lähdin kellarin ovelle.

Rappusia alas astellessani muistin viime illan, kuinka minua oli kannettu tästä yltä päältä verisenä. Tunsin yhä verenhajun sieraimissani, ja huomasin jopa hyytyneitä veritahroja osassa rappusista.

Pieni kylpyhuone, jossa vertani oli imetty, ja jossa minut oli viillelty lähes henkihieveriin, oli puhdistettu. Verta ei ollut enää lattialla, eikä myöskään lumotuissa nauhoissa. Veripussit olivat ilmestyneet taas telineisiin, ja ne olivat täynnä verta. Se oli Filasin verta.

Avasin oven lukon, jotta pääsisin kellarihuoneeseen. Filas makasi voimattomana keskellä lattiaa olevalla patjalla, jolla minä olin ensimmäiset yöni täällä ollessa viettänyt. Tyttö nosti ensin päätään, mutta huomatessaan sen olevan minä, hän nousi nopeasti käsiensä varassa pystyyn istumaan.

– Kuka sinä olet? hän huudahti peloissaan. – Pysy kaukana.

Silloin muistin, ettei Filas välttämättä tiennyt uudesta olomuodostani. En ollut selvillä siitä, mitä kuolemanhetkilläni ja sen jälkeen uudelleen syntyessäni oli tapahtunut. Olin kuitenkin Filasille täysin tuntematon henkilö.

– Se olen minä Raksha.

Filas tuijotti minua uskomatta silmiään. Hän tarkasteli minua päästä varpaisiin epäuskoisena.

– Raksha? tyttö sanoi hämmentyneenä. – Miten... ethän sinä... Sinä olet elossa! Miten se on mahdollista ja miksi näytät tuolta?

– Se on hankala selittää, vastasin. – Synnyin uudelleen jonain täysin uudenlaisena olentona. Minä... kykenen sytyttämään tulipaloja ja aiheuttamaan kosketuksellani palovammoja muille. Kaikki on heidän tekemänsä kokeen johdosta.

– Miten sinä puhut kuin hyväksyisit tapahtuneen? Filas ihmetteli selvästi itkua pidätellen. – He viiltelivät kehosi täyteen merkkejä ja polttivat sen jälkeen elävältä! Sinua sattui! Heitä ei edes kaduttanut!

Filas itki päätään pudistellen. Hän ei ollut ainoa, jolle oli jäänyt kokemuksesta traumoja.

– Minä olen heidän kokeissaan seuraava pelinappula, Filas kertoi. – Hyväksytkö sen? He tekevät minulle saman kuin sinulle. Imemät ensin vertani talteen, viiltelevät kehoni täyteen erilaisia merkkejä ja lopulta polttavat elävältä kuten sinutkin.

– Sinua ei polteta elävältä, sanoin päätäni pudistellen värittömällä äänellä.

– Mitä minulle sitten tehdään...? Filas kysyi peloissaan minua tuijottaen. Laskin katseeni maahan, sillä en osannut vastata. Käännyin kannoillani ja olin aikeissa lähteä. – Raksha!

– En ole enää Raksha, huomautin. – Raksha kuoli tulen nielemänä. Minä olen nyt Serine Fueno.

– Raksha! Filas huusi perääni. – Et voi jättää minua tänne! He tappavat minutkin!

 tiesin kyllä, en rauhallisesti. Minä tiesin kyllä, kuinka tytölle lopulta kävisi.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com