Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Osa 5
 

”Oletko Lime koskaan miettinyt, kuinka moni koulumme oppilaista voi oikeasti olla kaltaisiamme?” kysyin maatessani sängylläni ja pidellessäni jalkojani ilmassa niin, että veri pakeni niistä. Ne alkoivat mennä tunnottomiksi ja samalla niitä riivaava kipu hellitti. Lime oli puolestaan keksinyt laittaa itselleen jalkakylvyn. Viileää vettä astiassa, jossa hän jalkojaan kevyesti liotti.

”Pakostikin”, siskoni myönsi. ”Kaltaisemme sulautuvat täydellisesti ihmisten joukkoon.”

”Sinä epäilet yhä Kelvinin olevan myös yksi meistä?” varmistin, enkä edes vilkaissutkaan siskoani.

”Todella vahvasti”, Lime vastasi. ”Ymmärrämme toisiamme liiankin hyvin ja hän on jotenkin erilainen kuin muut. En vain voi kysyä häneltä suoraan tai kertoa itseni olevan merenneito. Muuttuisin oitis meren vaahdoksi.”

”Mutta miten aiot ottaa asiasta selvää?”

”Keksin kyllä jotain”, Lime sanoi salamyhkäisesti ja katsoin häntä kysyvästi. Katseeni ei saanut vastausta.

Äitimme tuli sisälle läimäisten oven kovaa auki. Pomppasimme molemmat ilmaan säikähtäen.

”Ulkona on niin kaunis ilma ja te kaksi lojutte sisällä!” hän huusi esittäen kauhistunutta. ”Toinen saa luvan tulla auttamaan minua mattojen viemisessä ulos ja toinen menee kauppaan ostamaan ruokaa.”

”Minä voin auttaa mattojen kanssa!” huikkasin heti, sillä kauppaan meneminen tiesi enemmän kävelyä.

”Turha toivo Lume”, Lime tokaisi. ”Minä autan mattojen kanssa. Olet niin pienikokoinen, ettet edes jaksaisi nostaa sellaista tai tarpeeksi pitkä saadaksesi sen mattotelineelle heitettyä.”

Näytin kieltä isosiskolleni. En olisi halunnut olla näin lyhyt ja lapsekas kuin nyt olin.

”Lume menee kauppaan”, äiti päätti ja ojensi minulle rahaa. ”Yritä ottaa puolella rahoista jotain syötäväksi kelpaavaa. Lopuilla voit ostaa jotain mukavaa itsellesi.”

Edes äitimme ei pitänyt maanpäällisestä ruuasta ja kutsuikin sitä vain syötäväksi kelpaavaksi.

Otin huokaisten rahat ja nousin sängyltä. Laitoin sukat jalkaani ja puin ripeästi kengät.

”Tulen ennen iltaa takaisin”, huikkasin vielä ovella ennen kuin lähdin ulos. Vilkaisin rannekelloani ja juoksin äkkiä pysäkille, jotta ehtisin bussiin. En joutuisi siinä tapauksessa kävelemään ja sitähän välttäisin mahdollisimman paljon.

Ehdin juuri ja juuri bussiin. Istuuduin penkille mahdollisimman lähelle keskiovea. Keskustan kauppakadulle oli hieman pidempi matka kuin kouluun. Katsoin ohi lipuvaa koulua, jonka pihalla pelattiin koripalloa. Kipu valtasi jalkani, kun vain ajattelin koripallon pelaamista. Jos kävely sattui veitsen viiltojen lailla jalkapohjiini, koripallossa olennainen juokseminen ja hyppiminen vasta sattuisivatkin.

Jäätyäni kauppakadun pysäkille, suuntasin heti kulmalla olevalle marketille, jonka valikoiman tiesin olevan melko suppea. Muutaman kulman takana olisi ollut suuri kauppatalo, josta olisi löytynyt paljon erilaista syömisvaihtoehtoa, mutta siellä olisi saanut kävellä paljon vain löytääkseen säilykeosaston.

Otin marketista ostoskorin ja suuntasin säilykeosastolle. Olin perso eräälle ihmisruualle, nimittäin purkitetuille ananaksille. Olin sattunut ottamaan niitä joskus aivan vahingossa, mutta olinkin pitänyt niistä.

”Kappas!” hihkaisin ottaessani useita ananaspurkkeja. ”Täällä on purkitettuja persikoita. Ovatkohan ne yhtä hyviä?”

Tarkastelin purkkia paremmin. Se ei eronnut paljoa ananaspurkeista, joten arvelin sen maistuvan suunnilleen samalle. Otin muutaman persikkapurkinkin.

Olin juuri lähdössä etsimään jotain muuta mahdollista ruokaa, mutta pysähdyinkin katsomaan kaikkia säilykepurkkeja. Hetken mielijohteesta nappasin kappaleen jokaista purkkia, jonka ulkoasu oli kirjava tai muuten houkutteleva. Mielestäni kauppaostokset oli parasta hoitaa helpoimmalla tavalla.

Kassalla sain pitkiä katseita kaikilta läsnä olevilta. Oliko se paha asia, että osti paljon ruokaa kerralla? Olin nähnyt ihmisiä kantamassa useitakin ruokakasseja kerralla. Omat ostokseni mahtuivat vain yhteen kassiin. Joskus ihmisiä oli vaikea ymmärtää.

Astuttuani myymälästä ulos, mietin mihin käyttää loppu raha. Äiti oli luvannut, että saisin käyttää sen mihin halusin. Vilkaisin samalla kadulla olevia myymälöitä. Kadulla oli kolme vaateliikettä, joissa olin halunnut käydä, joten päätin ottaa selvää, jos niistä löytyisi jotain mukavaa ostettavaa.

Ensimmäinen myymälä oli selvästi nuorten suosiossa, sillä paikka tuntui melkeinpä kuhisevan nuorisosta. Vaateliike oli muutenkin niin pieni, ettei sinne mahtunut paljoa väkeä. Käännyin heti ovella jo kannoillani, ja väistin liikkeestä juuri poistuvaa pitkää tyttöä, joka osoitti pienen hymyn minulle vihreät silmät säihkyen. Hän näytti hieman tutulta.

Tyttö suuntasi toiseen vaatekauppaan, johon olin itsekin menossa, jolloin kuljin hänen perässään. Hänellä oli uskomattoman pitkät hiukset. Ne ylsivät lanteille asti. Väritykseltään ne olivat vaaleanruskeat, melkeinpä kullansävyiset auringon valon heijastuessa niistä.

Pudistin päätäni saadakseni mieleen, ketä tyttö saattoi muistuttaa tai kuka hän saattoi olla. Mieleeni ei tullut ketään, ja ennen kuin huomasinkaan, tyttö oli kadonnut näköpiiristäni. Oli paras antaa asian olla.

Toisessa liikkeessä huomasin melko pian sinisen mekon, jossa oli kellohelma, kangaskaitalehihat ja koristeellinen etuosa. Hivelin mekkoa sormillani. Se oli todella kaunis, eikä hintalappu näyttänyt lainkaan pahalta.

Huomatessani kuitenkin, että mallinukke, jonka päällä mekko oli, sattui olemaan uhkeamuotoinen, aloin pakosti epäröidä, miltä se näyttäisi päälläni. Osoitin vieressä olevan kokovartalopeilin kautta katseen muodottomaan vartalooni. Minulla ei ollut kehittyneitä lanteita ja rintanikin olivat pienet. Lisäksi olin ikäisiäni lyhyempi. Ei ihme, että minua luultiin monesti ala-asteikäiseksi. Tuollainen mekko oli varmasti tarkoitettu jollekin aikuismaisemmalle.

Lähdin liikkeestä enempää empimättä. Kerrankin kun olisin löytänyt jotain hienoa, huomaan, etten ole sen arvoinen.

Menin kolmanteen kadulla olevaan vaatekauppaan. Mieleeni juolahti toisia mekkoja katsellessa, että ehkä edellisen myymälän mekko olisi ollut Limelle sopiva. Hän oli naisellisen muodokas. Mekko olisi pukenut häntä varmasti. Olisin voinut ostaa mekon hänelle lahjaksi. Vielä ei kuitenkaan ollut liian myöhäistä.

Lähdin ulos myymälästä, ja silloin aiemmin näkemä tyttöni kulki ohitseni samalle suunnalle kuin minäkin. Hän kääntyi ympäri ja katsoi minua oudoksuen.

”Seuraatko minua?” hän kysyi hieman ärtyneenä. Hän pysähtyi ja jäi odottamaan minulta vastausta, jota en osannut antaa.

”Casy!” huuto vavahdutti tytön. Hän vilkaisi vielä kerran minua ja lähti sitten häntä huutaneen henkilön luokse.

Tyttö oli siis Casy. En ollut koskaan kuullut kenestäkään sen nimisestä. Oli siis ollut aivan sattumaa, että hän vain muistutti jotakuta minulle tuttua henkilöä.

Juuri kun olin astumassa takaisin myymälään, josta olin aikeissa ostaa ihailemani mekon siskolleni, satuin huomaamaan, kuka Casy nimistä tyttöä oli huutanut.

He seisoivat kadun toisella puolella. Kasvot olivat identtiset, samoin kuin vihreät silmät. Casy oli vain hieman toista tyttöä pidempi. Se toinen tyttö oli Medi.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com