Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

28. – Miten teillä menee Kevinin kanssa? Miley kysyi, kun olimme menossa hänen ja Andrean kanssa Gallantin oleskeluaulalle. Tunti oli vasta loppunut ja oppilaat parveilivat kuka minnekin.
– Hyvin, vastasin hieman punastellen. – Olemme seurustelleet jo yli viikon.
– Nuori rakkaus kukoistaa, Miley sanoi hymyillen. Andrea puolestaan oli vakavoitunut, eikä osoittanut minkäänlaista huomiota meihin. Aivan kuin hän olisi ollut vihainen meille.
Oloni oli kieltämättä hieman kiusallinen. En halunnut pahaa kellekään, mutta silti olin tehnyt jotain, että poika käyttäytyi noin.
– Kappas, Miley huudahti ja nosti kätensä päälaelleen. – Unohdin hattuni luokkaan. Käyn hakemassa sen pikaisesti, niin tulen perässä.
Enempää sanomatta tyttö kiiruhti takaisin tulosuuntaamme. Andrea lähti minua hieman edempänä jatkamaan matkaa. Hän ei vieläkään huomioinut minua.
– Andrea, sanoin hiljaa ja toivoin pojan kuulevan. – Olenko tehnyt jotain väärää?
Velho pysähtyi paikoilleen ja kääntyi hitaasti minua kohti. Olimme kahden nurkalla, joka johti Gallantin oleskeluaulalle.
– Mistä päättelet noin? poika kysyi puoliksi ihmetellen, puoliksi vihaisenoloisena.
– Käytöksestäsi, vastasin. – Et puhu minulle enää melkein koskaan ja tunnut välttelevän minua. Olen sinulle kuin ilmaa. Aileenkaan ei ole puhunut minulle viikkoon, enkä edes tiedä syytä.
– Anteeksi, jos olen käyttäytynyt huonosti, Andrea pahoitteli ja huokaisi. – Suoraan sanoen minun on vaikea ymmärtää sinun ja sen vipershiläisen tilannetta. Olisi vain parempi, jos jättäisit hänet ennen kuin sinua todella sattuu.
– Mutta minä olen onnellinen Kevinin kanssa, huomautin. – Vaikka sinä ajattelet meistä mitä...
– Minä ajatteln pahaa vain siitä nilviäisestä, Andrea keskeytti.
– Ajattele hänestä, mitä haluat, jatkoin. – Mutta se ei tule vaikuttamaan meihin millään tavalla.
Siirryin varoen lähemmäs Andreaa, jotta voisin siten osoittaa sanani syvemmin hänelle.
– Minä olen nyt onnellinen. En halua, että onneni maksaa minulle ystäviäni. Haluaisin sinun vain hyväksyvän onneni, oli se millaista tahansa.
Poika katsoi minua hetken ilmeellä, jota en osannut tulkita. Se sisälsi epätoivoa, surua ja vihaa.
– Minä yritän, velho vastasi lopulta ja lähti kävelemään jälleen. Otin nopeasti muutaman ripeän askeleen, jotta tavoittaisin hänet.
Ennen oleskeluaulan oven avaamista, kuulimme jo, että joku oli pahalla tuulella.
– Siitä ei ole mitään hyötyä! huuto kantautui paksunkin oven takaa. Huutoa seurasi paiskaisu.
Andrea ryntäsi äkkiä sisälle. Saattoi olla hätätapaus kyseessä kuten silloin, kun Pamela menetti Amyn takia malttinsa. Pamelalla oli toisaalta nykyään rauhoittava lääkitys. Kaikki oli silti mahdollista.
Molempien yllätykseksi huutaja oli ollut Jadet. Tyttö puuskutti vihasta hampaitaan yhteen purren. Amy ja Reina katsoivat Jadetia pahoittelevasti ja peloissaan.
– Mitä täällä tapahtuu? Andrea kysyi ja asteli hitaasti lähemmäs Jadetia. Seurasin pojan selnä takana kuin suojaa etsien, mutta sitten huomasin lattialla jotain, joka herätti kiinnostukseni syvemmin kuin Jadetin vihan aihe.
Lattialle oli paiskattu puolikovakantinen kirja, jonka vaalea pinta oli nuhruinen ja mustunut lähes pilalle. Sivut olivat repeytyneet ja hyönteiset olivat syöneet puolet kokonaisuudesta.
Ympäröivä maailma tuntui haipuvan ympäriltäni. Näin vain tuon kirjan. Kun tartuin siihen, siitä tarttui mustaa nokea käsiini. Jotenkin tiesin, mikä se oli, ennen kuin avasin etukannen ja näin sisälle kirjoitetun tutun nimen. Tämä ei voinut olla totta.
– Tämähän... aloitin hämmästellen. – Tämä on Vanilla Gallantin päiväkirja.
Andrea kääntyi oitis katsomaan minua ja käsissäni olevaa kirjaa. Hänkään ei näyttänyt uskovan silmiään. Kääntelin sivuja, ja merkintöjen avulla totetin osuneeni oikeaan.
– Minä löysin sen takan hormissa olevasta salaluukusta, Jadet kertoi, eikä hänen vihainen ilmeensä hellittänyt. – Se kirja on kuitenkin hyödytön. Suurin osa sivuista on pilalla ja monet aukeamat on revitty irti.
– Mutta siitä voi löytyä vielä jotakin vihjettä aarteesta! Reina huomautti. – Toivoa ei ole vielä menetetty.
– Ainoa asia, mitä aarteesta löysin, oli lyhyt kappale... Jadet aloitti ja asteli luokseni. Hän nappasi päiväkirjan käsistäni säälimättä sen haurasta olomuotoa. Hän selasi etsimänsä kohdan ja alkoi lukea. – ”Ken tämän päiväkirjan löytää lopulta, tulee kärsimään etsimänsä vuoksi. Kenties hän tulee hulluksi etsinnöistä tai joku eliminoi hänet saadakseen itse päiväkirjan haltuunsa. En halua ajatella tulevaa. Gallantin on nyt tärkeintä saada lisää oppilaita. Minun kaltaiseni pärjäävät tässä maailmassa. Heidän on vain löydettävä itsensä. Piilotan aarteen tänään. Säästän osan itselleni, jotta voisin täyttää hartaan toiveeni, kunhan unelmani on ensin käynyt toteen. Minä tiedän, mitä täällä tulee käymään. Olen nähnyt sen. Verta, huutoja, murhia... En voi estää sitä. Aarre tuokoon epätoivoiselle edes hipun toivoa paremmasta. Aarre tulee muuttamaan löytäjänsä kohtalon. Leikin selvästi jumalaa. Onko se lopulta niin väärin?”
Jadet päästi kätensä veltoksi. Päiväkirja oli tippua hänen otteestaan.
– Kuulitteko? Siitä ei ole minkäänlaista hyötyä. Loput sivut on revitty pois. Myös useita sivuja puuttuu väleistä. Tämän avulla ei löydä aarretta.
Kaikki olivat hiljaa. Andrea ja minä emme vieläkään pystyneet uskomaan, että tuo legendaarinen päiväkirja oli viimein löytynyt.
– Anna minun katsoa sitä, Andrea pyysi ja Jadet ojensi hänelle kirjan. Poika selasi kirjaa kiinnostuneena. – Vaikkei tässä olisikaan mitään aarteesta, tästä voi löytyä muuta kiinnostavaa.
– Minä en halua muuta tietoa! Jadet huusi. Reina peitti korvansa ja painoi päänsä Amyn olkapäätä vasten. – Minä haluan vain sen aarteen.
– Aivan kuin sinulla olisi pakkomielle siihen, Amy huomautti. – Käyttäydyt nytkin todella aggressiivisesti. Ymmärrän kyllä, jos sinua harmittaa, ettei aarretta mahdollisesti löydykään päiväkirjan avulla, mutta tuo menee jo liiallisuuksiin.
Amyn sanoissa oli perää. Jadet käänsi katseensa oitis, mikä paljasti hänet.
– Miksi haluat sen aarteen niin kovasti? Amy kyseli. – Emmehän me kukaan edes tiedä, mikä se aarre on.
– Joku on sitä paitsi voinut viedä sen jo, Andrea huomautti. – Jos ette muista, niin meille kerrottiin jo ensimmäisenä koulupäivänä historian tunnilla, että yksi oppilas on aiemmin löytänyt tämän päiväkirjan, ja löytynyt sen jälkeen kuolleena. Joku tappoi hänet päiväkirjan vuoksi, joten ehkä murhaaja myös etsi aarteen ja tuhosi todistusaineistot.
– Haluan silti uskoa, että se on vielä löydettävissä, Jadet vastasi huultaan purren. – Tiedän aarteesta enemmän kuin kukaan. Haluan uskoa, että se kykenee muuttamaan elämäni.
– Mitä sinä sitten tiedät siitä? Reina hämmästeli. – Tiedätkö, mikä aarre on?
Järkytykseksemme Jadet nyökkäsi myöntävästi. Katsoimme kaikki häntä jännittyneinä.
– En tiedä tarkalleen, mutta tiedän sen olevan hyvin voimakasta rohtoa. Uskon, että se voi antaa minulle maagiset voimat, jotta voisin olla tavallinen noita kuten muutkin. Vanilla Gallant kertoi aarteen olleen tarkoitus muuttaa tulevaisuutta, jonka oli nähnyt olleen julma. Hän oli nähnyt tulevaisuuteen. Siksi hän loi ja piilotti aarteeksi rohdon, joka voi muuttaa tapahtumia suuntaan tai toiseen.
– Miten sinä tiedät noin paljon? Andrea ihmetteli suu hämmennyksestä raollaan.
– Koska... Jadet aloitti syvään henkeä vetäen. – Minä olen Vanilla Gallantin jälkeläinen, Jadet Gallant.
Jos oleskeluaulassa vallitsevaa järkytystä olisi pystynyt mittaamaan, se olisi ollut katossa. En ollut aiemmin tiennyt Jadetin sukunimeä, mutta sen kuuleminen nyt, oli suuri yllätys. Päiväkirjan piilottaneen, Vardock Collegen yhden alkuperäisen perustajan, Vanilla Gallantin jälkeläinen? Ei ollut siis lainkaan ihme, miksi Jadet tiesi niin paljon, ja että miksi hän oli oppilasryhmistä valinnut juuri Gallantin, vaikka olisi sopinut mielestäni kaikkein parhaiten Finesseen.
– Mutta ei sillä mitään väliä, Jadet jatkoi. – Tuosta päiväkirjasta ei ole minkäänlaista apua. Laskin kaiken toivoni sille, ja nyt se kaikki on hukkaan heitetty.
Jadet kääntyi kannoillaan ja harppoi huoneeseensa. Päiväkirja jäi Andrean käsiin, ja poika katsoi sitä mietteliäänä.
– Tämä kannattaa kaikesta huolimatta pitää salaisuutena, Andrea huomautti sivuja selatessaan. – Ehkä täältä löytyykin jotain. Tai sitten historia voi toistaa itseään ja joku kuolee tämän takia.
– Kuka sitä sitten säilyttää? Reina pelästyi. – Minä en ainakaan halua olla lähelläkään sitä, jos henkeni voi sen takia olla uhattuna!
– En minäkään, Amy sanoi päätään pudistaen. – Minua kyllä kiinnostaa, mitä Vanilla on siihen kirjoittanut, mutta henkeni on silti minulle kallis.
– Entä sinä, Venus? Andrea varmisti.
– Olen samaa mieltä Amyn kanssa, vastasin. – Haluan kyllä lukea sitä, mutta en halua olla sen säilyttäjänä.
– Siinä tapauksessa se jää minun vastuulleni, Andrea myöntyi. – Voitte kyllä pyytää sitä lainaan minulta, jos haluatte lukea. Älkää kertoko kuitenkaan siitä edes kellekään meihin Gallantiin kuuluvalle.
Vanilla Gallantin päiväkirja oli löytynyt. Jadet oli paljastunut hänen jälkeläisekseen. Andrea saattaisi olla hengenvaarassa säilyttäessään päiväkirjaa. Tästä ei saanut kertoa kellekään. Nämä olivat lähtöainekset tapatumaketjulle, jossa välttämättä kukaan ei olisi turvassa.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com