Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

27. Tunsin yhä huulillani Kevinin ihanan pitkän suudelman. Olin niin onnellinen. Olimme viimein saaneet toisemme. Voisimme viimein olla yhdessä huolettomasti.
Edellisenä iltana oli tapahtunut myös muutakin. Kaksi persoonaani olivat jälleen yhtä ja olo oli kieltämättä erikoinen. Tuntui kuin olisin nyt toinen henkilö. Kahdet ajatukset olivat liittyneet päähäni yhdeksi. Muistin sekä alkuperäisen persoonan että toisen persoonan muistot yhtenä kokonaisuutena kuin olisin ollut kumpikin. Tunsin silti samalla tavalla kuin ennenkin. Rakastin Keviniä ja ystäväni olivat minulle yhä ystäviä. Mikään sellainen ei ollut muuttunut.
Mustat enkelinsiipeni pystyin vetämään piiloon selkääni, eikä silti minua vallannut toinen persoona. Kukaan ei voinut myöskään pakottaa siipiäni esiin ja ottaa valtaa kehostani. Olimme yhtä, vaikka mitä tapahtuisi, eikä sitä voisi estää. Pystyin myös työnätämään siipeni samalla tavalla esille. Nyt olisi vain ongelmanana, että siipeni saattaisivat putkahtaa esille joskus omastakin toimesta, jos vaikka putoaisin. Sellaisia tilanteita pitäisi ehdottomasti varoa, jos halusin pitää mustat enkelinsiipeni muilta salassa.
Gallantilaisten oleskeluaulaan päästyäni, kaikki tuntuivat aavistavan onnellisesta ilmeestäni jotain. Punastuin pakostikin.
– Näitkö hyvää unta vai mistä tuo onnea pursuava ilme johtuu? Miley kysyi hymyillen.
– Se oli parempaa kuin unta, vastasin yhä hymyillen. – Me olemme Kevinin kanssa nyt yhdessä.
– Mahtavaa! Amy riemuitsi, ja sain muiltakin onnitteluja.
Andrea hymyili vaisusti sivummalla. Ymmärsin, että hän inhosi Keviniä. Se ei kuitenkaan saanut olla este omalle onnelleni. Olin sitä paitsi varma, että Andrea oppisi sietämään Keviniä edes minun takiani.
– Mutta milloin näin kävi? Reina kysyi ihmetellen.
– Tapasimme vielä eilen, minua nolotti kertoa, sillä olin rikkonut koulun sääntöjä. Se ei kuitenkaan haitannut minua. Istuisin jälki-istunnossa vaikka joka päivä, kunhan minä ja Kevin olisimme yhdessä.

Kevinin näkeminen loitsutunnilla oli... erikoisen tuntuista. Tunsin kutkuttavaa tunnetta sisälläni, kun hän vain katsoikin minuun päin tervehtien. Minun olisi tehnyt mieli hypätä hänen luokseen ja suudella häntä. En kuitenkaan voinut, sillä olin päättänyt jo mielessäni, etten suoraan sanoen olisi missään tekemisissä Kevinin kanssa tunneilla. Välitunnit ja vapaa-aika olivat meille tarkoitettuja. Sitä paitsi en voisi keskittyä tunneilla, jos Kevin edes istuisi vieressäni.
Aileen tuli istumaan viereeni, jossa oli tyhjä paikka. Hän näytti olevan tyytyväinen, vaikka mieleeni muistui toissapäiväinen välikohtaus.
– Arvaa, kuka pääsi viimein kolmannelle luokalle, Aileen kertoi iloisesti.
– Hienoa! onnittelin. – Mutta käytkö silti samoilla tunneilla?
– Lupaan ainakin, Aileen aloitti ja vilkaisi tuntikorttiaan, jossa lueteltiin kolmasluokkalaisten valittavissa olevia tunteja. – Mutta siitä en voi kuitenkaan olla täysin varma.
– Hiljaisuutta nyt! opettaja Johnsson huusi hermostuneena. Opettajamme näytti heränneen väärällä jalalla, kun oli tuollainen. Yleensä hän oli varsin ymmärtäväinen ja reilu.
– Minulla on kaksi ilmoitusta nyt, ennen kuin aloitamme, Mark sanoi kuuluvalla äänellä. – Ensinnäkin, kaksintaistelut ovat edelleenkin kiellettyjä täällä.
Tunsin kouraisun vatsanpohjassani, sillä olinhan itse ollut osallisena kaksintaistelussa. Toivottavasti kukaan ei olisi saanut selville sitä.
– Siitä on huomautettu teitä jo monta kertaa, eikä se vieläkään tunnu menemään jakeluun, opettaja jatkoi. – Seuraavat henkilöt, joiden nimen mainitsen, saavat tämän säännön rikkomisesta jälki-istuntoa.
Mark Johnsson rykäisi, mikä enteili pitkää litaniaa nimiä.
– Ajita, Alenora, Anton, Carlos, Celisy, John, Kevin, Lisbeth, Napoleon, Rex, Vivian ja Wecky, Mark Johnsson luetteli kaikki. – Jälki-istunto on tänään koulun päätyttyä eli viideltä, valon aikaa. Jälki-istunto kestää kaksi tuntia. Jälki-istunnossa olijat pääsevät siis poistumaan vasta hämärän ajan alettua.
Listalla oli ollut monia tietämiäni henkilöitä. Kaikki kyseiset olivat vipershiläisiä, mikä ei ollut ihme eilisen jälkeen.
– Seuraava asia on, Mark Johnsson aloitti. – Tästä lähtien neljännestä luokasta ylöspäin kuuluvat oppilaat, alkavat opiskella loitsujen tunneilla loitsimista ilman sauvoja, joten teidän tuntinne pidetään muusta porukasta erillään.
Jostain kuului riemuikkaita huutoja ja sen ymmärsi. Minäkin halusin opetella loitsuja ilman sauvaa, kuten keijujen ja enkeleiden kuuluikin. Tietysti sauvalla loitsiminen oli helpompaa, mutta olin jo joutunut pari kertaa tilanteeseen, jossa minulla ei ollut sauvaa mukana, ja olisi tarvinnut osata loitsia ilman sitä.
– Tänään kuitenkin opetellaan toisenlaisia loitsuja, Mark Johnsson vaihtoi puheenaihetta. Keskittymiseni herpaantui, kun kuulin Kevinin kuiskivan tovereilleen jotain. Pitäisi varmaankin käydä jatkossa jopa eri tunneilla kuin Kevin, jos hän saisi pelkällä läsnäolollaan keskittymiseni herrpaantumaan.

Välitunnilla menin Aileenin kanssa pääaulaan ja seisoskelimme juttelemassa rappusten alapäässä. Hän kertoi minulle kolmosluokan haasteista ja intoili siitä, että oli viimein läpäissyt toisen luokan.
Huomasin Kevinin tulevan myöhemmin luokasta ja hän tuli hymyillen luokseni. Otin koulupukuuni kuuluvan noitahatun päästäni ja painauduin Kevinin kainalon suojaan. Poika kietoi molemmat kätensä ympärilleni. Aileen seisoi vieressä ja katsoi hämmästyneenä meitä.
– Älä vain Venus sano, että tämä on totta, Aileen sanoi hämmästyneellä äänensävyllä, josta kuulsi viha.
– Ai mikä? sanoin kuin en olisi ymmäränyt. – Sekö että olemme nyt Kevinin kanssa yhdessä? Se nimittäin on totta.
Aileen näytti tyrmistyneeltä.
– Et voi olla tosissasi, Aileen sanoi uhmaavasti, kuin hän ei olisi ollut tyytyväinen asiasta.
– Mikä sinulla Aileen on meitä vastaan? Kevin kysyi yhä pidellen minua. Pojan äänensävy tuntui kieltämättä hieman pilkkaavalta. Mahtoikohan hän tehdä sen tahallaan?
– Ei minulla ole mitään teitä vastaan, Aileen vastasi Kevinille. – Vaan sinua vastaan!
– Aileen, sanoin loukkaantuneena. – Se mitä tapahtui, ei oikeuta sinua kantamaan kaunaa.
– Kyllä oikeuttaa, Aileen vakuutti. – Tuo tyyppi ei halua rakkautta vaan verta.
– Minä en usko niin, aloitin. – Kevin on todistanut itse minulle, ettei asia ole näin. Puolivampyyrikin voi rakastaa. Ja vaikka sinä sanoisit mitä, se ei muuta tilannettamme.
Aileen oli hetken aikaa hiljaa ja katsoi meitä molempia vihaisena.
– Omapahan on asiasi, Aileen vastasi viimein ja poistui paikalta. – Minä sitten varoitin sinua.
– Anna Aileenin mennä rauhassa, Kevin komensi, kun olin melkein jo lähdössä ystäväni perään. –Et sinä saa hänen päätään käännettyä.
Jäin haikeana katsomaan ystäväni loittonevaa selkää. Aivan kuin joutuisin valitsemaan ystävän ja rakkauden väliltä.
Kevin käänsi päätäni Aileenista itseensä antaakseen minulle suudelman. Suuteleminen ei jostain syystä tuntunut lainkaan hyvältä.

Koulun jälkeen menin heti Aileenin puheille. Kevin oli jäänyt jälki-istuntoon ja nyt minulla oli aikaa puhua Aileenille. Hän oli vältellyt minua koko päivän ja minun mielestäni tämä asia piti selvittää. En halunnut menettää Aileenia. Tartuin tyttöä olkapäästä ja käänsin hänet ympäri, kasvot minuun päin.
– Mikä siinä on niin vaikea uskoa? tivasin heti, ja Aileen kyllä tiesi varmasti, mistä puhuin.
– Ylipäätään se, että hän on vampyyri, Aileen vastasi. – He ovat tappajia.
– Puolivampyyri, korjasin. – Se ei tee hänestä samanlaista raakalaista.
– Silti, Aileen sanoi. – Näit, mitä hän oli lähellä tehdä minullekin!
Hiljenin hetkeksi. Aileen oli osittain oikeassa. Kevin oli käynyt Aileenin kimppuun, aikeinaan tosissaan imeä Aileenin verta tappaen tytön.
– Hän ei tee sitä enää, sanoin hiljaa. – Silloin hän ei tiennyt sinun olevan ystäväni.
– Silleinkö asia on? Aileen sanoi ärsyyntyneenä nostaen toista kulmaansa epäuskoisena. – Kaikki jotka ovat sinun ystäviäsi, eivät ole hänen saaliitaan? Entäs ne monet muut, jotka kuolevat hänen verenhimonsa takia? Mieti, millaista tuskaa se on, kun joku menettää perheenjäsenensä tai ystävänsä, jopa rakastettunsa!
Tunsin huonoa omatuntoa sisimmässäni. Paha olo kiiri pinnalle asti ja tunsin olevani heikko.
Yhtäkkiä tunsin outoa kutinaa yläselässäni. Tiesin tuon tunteen. Siipeni aikoivat työntyä esille.
– Venus... Aileen sanoi silmät suurina kuin pelästyen, ja juuri silloin kumarruin eteenpäin selässäni johtuvasta kivusta. Yleensä siipien esille tuleminen ei ollut kivuliasta, mutta nyt se tuntui siltä kuin joku olisi repinyt siipeni väkisin esiin.
Vilkuilin hätääntyneenä joka puolelle. Jos siipeni tulisivat esiin nyt...
– Anteeksi, Aileen sanoi yllättäen rauhallisesti. Tunne selässäni kaikkosi oitis. Suoristin selkäni ja odotin, palaisiko kipu takaisin tai työntyisivätkö siipeni sittenkin esille. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
– Mitä tuo äskeinen oli? ihmettelin hämilläni.
– Se johtui minusta, Aileen vastasi lyhyesti. Hänen äänensä kuulosti hieman epävarmalta. – En tiedä, miksi minä voin saada sinut todelliseen muotoosi, ja miksi sinä kykenet tekemään minulle saman. Sen pitäisi olla mahdotonta.
– Mitä tarkoitat? ihmettelin.
– Äh, en mitään, Aileen sanoi ja kääntyi lähteäkseen. – Pidä hieman etäisyyttä minuun sen vampyyrirakastettusi kanssa. Minä tarvitsen aikaa totutella ajatukseen.
Jäin katsomaan Aileenin loittonevaa selkää. Tyttö tuntui salaavan jotakin. Mitä oli tekeillä?

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Annika

11.09.2012 16:34
oisko jossain vaiheessa tulossa seuraava ;3 aww, ei voi muuta sanoa kuin että rakastan oikeesti tätä :3

Vastaus:

Kiitoksia ^^ Lisään nyt heti 2 seuraavaa lukua!! =3

-Melek

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com