Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

25. En edes muistanut, milloin olisin viimeksi puhunut Aileenille, saati nähnyt häntä. Ennen olimme niin läheisiä, mutta nykyään emme tuntuneet enää olevan edes yhteyksissä. Oliko jotain sattunut tietämättäni välillämme?
– Onko kukaan nähnyt Aileenia? kysyin välitunnilla. – En ole nähnyt häntä pitkään aikaan.
– Aileenhan on tuolla, Amy sanoi yllättäen ja osoitti sivummalle, jossa tyttö kulki yksikseen. Hän oli jotenkin huomaamaton.
– No, menen nyt, huikkasin nopeasti muille. Lähdin ripeästi Aileenin perään ja tavoitin hänet. – Hei Aileen. Emme ole puhuneet pitkään aikaan. En ole tainnut edes nähdä sinua edes tunneilla.
– Olen nukkunut vähän huonosti Aileen vastasi hieman haikealla äänensävyllä. – Olen lintsannut useat tunnit ja ehkä olemme vain sattumalta käyneet eri tunneilla.
– Onko jokin hätänä? kysyin, kun näin Aileenin olevan allapäin.
– Ei mikään, Aileen vastasi ja heilautti sinertävänvihreät pitkät hiuksensa pois silmiltään. – Nukuin vain huonosti.
– Entä eilen? ihmettelin.
– Oli miettimistä, hän vastasi kohauttaen olkapäitään.
Olisin voinut jatkaa kyselyä vaikka kuinka kauan, menemällä ajassa vain aina päivän taaemmas. Päätin kuitenkin yrittää jotain muuta.
– Aileen, minäkin kerron sinulle, mitä minulle kuuluu, sanoin. – Kerron sinulle oikeastaan melkein kaiken.
– Minä en olekaan sellaista avautuvaa tyyppiä, Aileen vastasi, mikä loukkasi minua.
– Hyvä on, sanoin. – En kerro sinulle, mitä näiden kahden päivän aikana on minulle sattunut. Se olisi ollut sinusta varmasti todella mielenkiintoista kuultavaa.
– Ei sinun ole pakko kertoa, Aileen sanoi ja lähti seuraavalle tunnille edeltä.
Minua kieltämättä suututti ja samaan aikaan suretti Aileenin käytös. Hän ei ikinä kertonut mitään minulle, eikä oletettavasti kellekään muullekaan. Hän saisi nyt ansionsa mukaan, enkä kertoisi hänelle mitään minusta ja Kevinistä. Ei Aileenia tuntunut edes kiinnostavankaan.
Menin Aileenin perässä tunnille, sillä meillä molemmilla oli yrttitietoa. Aileen oli kerennyt jo mennä istumaan yksikseen sivupulpetile ja seurasin heti häntä sinne. Tyttö ei näyttänyt piittaavan siitä, että istuin hänen viereensä, kuin olisin ollut ilmaa.
– Olenko sanonut jotain väärää tai tehnyt jotain? ihmettelin, sillä tytön käytös oli niin outoa. Aivan kuin syy siihen olisi ollut minussa.
– Et, Aileen vastasi. – Ei tämä johdu sinusta.
– Kenestä sitten? kysyin.
– En halua puhua siitä, Aileen sanoi.
Hilda Bruwe aloitti tuntia juuri sopivasti, jolloin jätin Aileenin omaan rauhaansa.
– Tänään pidämme vain kertaustunnin, Hilda Bruwe ilmoitti. Kaikki saavat kerrata vapaavalintaisesti, mitä haluavat, kunhan se liittyy tunnilla opiskelemiimme asioihin.
Aileen otti heti yrttitiedon kirjan ja alkoi lukemaan sitä. En ollut käynyt vielä itse ostamassa sitä, joten en ollut varma, mitä tekisin.
– Voidaanko lukea samasta kirjasta? kysyin varoen.
Aileen työnsi kirjaa hieman minuun päin, jotta pystyisin myös lukemaan sitä. Ilmapiiri tuntui olevan aika kireä.
– Jos sinua yhtään kiinnostaa se minun juttuni, aloitin kuiskaten. – Olen rakastunut yhteen poikaan.
Aileen nosti päätään kiinnostuneena.
– Kehen? hän kysyi myös kuiskaten, jottei kukaan ulkopuolinen kuulisi keskustelustamme sanaakaan.
– En kerro, vastasin. – Ethän sinäkään kerro minulle mitään.
Aileen uokaisi. Hänen toinen kätensä nousi hieromaan varoen ohimoaan.
– Tätä on vain niin vaikea selittää, hän aloitti. – Olen vain sekaisin kaikista ajatuksistani.
– Mitä sinä oikein mietit? utelin huolestuneena. Aileen ei yleensä näyttänyt heikkouttaan ja nyt näytti siltä, ettei kaikki ollut kunnossa.
– Aivan kaikkea, Aileen vastasi. – Velvollisuuksiani, perhettäni, sinua...
– Minua? ihmettelin. Olisin halunnut kysyä tytöltä myös hänen perheestään, josta hän ei ollut koskaan maininnut minulle sanaakaan, mutta se olisi ollut liian tungettelevaa. – Miksi sinä minua ajattelet?
– Siitähän on jo melko kauan, kun sain tietää sinusta ja toisesta persoonastasi, Aileen muistutti ja puristin vaistomaisesti kaulassani roikkuvaa korua. – En tainnut kertoa sinulle, mutta minusta se on mahdotonta. Olin aivan varma, että olet jotain muuta... Luulin sinun olleen keiju. En tiedä, miten sinä siinä tapauksessa...
– Miksei se ole sinusta mahdollista, että olen puoliksi... jätin lauseeni kesken, sillä inhosin myöntää olevani puoliksi enkeli. Pelkkä tuon lajin ääneen mainitseminen tuntui vastenmieliseltä.
– En voi sanoa sitä, jos et olekaan se, keneksi sinua luulen, Aileen sanoi salamyhkäisesti ja katsoi minua suoraan silmiin. – Se, että saat minut lohikäärmemuotooni ja sydämessäsi välillä tuntuva kipu viittaisivat siihen, mutta... olet risteymä. Se on mahdotonta.
– Aileen ja Venus voisi keskittyä lukemaan, eikä juttelemaan, Hilda Bruwe sanoi korottaen ääntään.
Hiljenimme heti ja jatkoimme lukemista.

En ehtinyt koulupäivän jälkeen olla Aileenin kanssa, kuin hetken, sillä hän halusi mennä oman huoneensa rauhaan. Mietin yhä, muistutinko jotakuta Aileenin tuntemaa henkilöä. Mutta vieläkään en ymmärtänyt, miksi sain Aileenin muuntautumaan lohikäärmemuotoonsa.
– Onko Venus kaikki hyvin? Amy kysyi, sillä näytin varmasti mietteliäänä huolestuttavalta.
– Ei mitää, vastasin. – Kunhan mietin vain yhtä juttua.
– Keviniäkö? Reina uteli.
Kohautin olkapäitäni, sillä en jaksanut selittää toisille asioitani.
– Ei koko elämäni pyöri vain Kevinin ympärillä, vastasin.
– Onko Kevinistä kuulunut muuten mitään uutta? Miley kysyi hieman arasti. Olinhan eilen saanut kovan tunteenpurkauksen pojan sanojen takia.
– En ole puhunut hänen kanssaan eilisen jälkeen, myönsin. – Annan hänen rauhassa miettiä asioita.
– Toivottavasti kaikki päätyisi kuitenkin parhain päin, Ginny sanoi kannustavasti.
Kohautin jälleen olkapäitäni, yrittäen hymyillä hieman ja menin omaan huoneeseeni. Venyttelin oikein makeasti ja avasin ikkunan.
Ulkona oli raikas syksyinen ilma, vaikka talvi olikin jo hyvin lähellä. Puut olivat kauniin ruskan peitossa, mikä oli mielestäni aina upea näky. Kotisaarellani Heimaey-saarella ei tunnettu syksyä. Puut olivat aina vihreinä. Siellä ei ollut myöskään koskaan talveakaan. Oli liian lämmintä lumelle. Ei ollut kevättäkään. Kaikki kukat kukkivat ympäri vuoden, jotkut yksilöt välillä kuihtuen pois. Heymaey-saarella vallitsi ainainen kesä. Ainoa säätekiä, josta tiesi vuoden kulun, oli sadekaudet. Joskus vettä saattoi sataa monta viikkoa lakkaamatta.
Kyynel vierähti poskeltani ja tippui ikkunalaudalle. Kaipasin kotiin Heymaey-saarelle. Minua vaivasi koti-ikävä.

Kello oli vasta neljä, hämärän aikaa, kun päätin mennä jo nukkumaan. Aamuherätykset olivat aina minulle niin rankkoja, että ehkä olisi parasta mennä nukkumaan silloin kuin muutkin eli reilusti aikaisemmin kuin yleensä minulla oli tapana.
Olin jo riisumassa paitaa, jotta saisin laittaa yöpaitani päälle. Silloin päätäni alkoi särkeä kovasti, jolloin pysähdyin.
– Ahh! kuulin huudon, joka oli kaukainen, mutta tuntui kuuluvan pääni sisältä.
Päätäni vihloi kivuliaasti, sillä ääni oli luja. Äänessä oli kuitenkin jotain tuttua, kuin olisin joskus tuntenut tämän aiemminkin.
Silloin tajusin, että ääni oli Aileenin! Minähän olin kuullut joskus Aileenin ajatuksia. Nyt Aileen kuulosti kuitenkin hyvin hätääntyneeltä.
– Vampyyri! päässäni kaikuva ääni huusi.
Sydämeni alkoi hakkaamaan lujempaa. Pelko kouraisi kivuliaasti minua. En voinut uskoa sitä.
– Kevin, sanoin hiljaa.
Laitoin äkkiä paitani takaisin ylleni ja sujahdin nopeasti oleskeluaulan ohi ovelle.
Miley oli vielä Andrean kanssa aulassa ja molemmat katsoivat silmät suurina ryntäilyäni.
– Venus, mikä nyt on? Miley kysyi hätääntyneellä äänellä.
– Ei hätää! huusin vain ja juoksin käytävälle.
Kumpikaan ei onneksi lähtenyt perääni, joten jatkoin juoksemista pääaulan rappusia alas ja kohti kirjastoa. Kevin olisi oletettavasti kutsunut Aileenin samaan paikkaan, kuin minut.
Kirjaston ovet olivat kiinni ja yritin työntää ne auki. Ne olivat kuitenkin lukittu.
Hätäännyin automaattisesti. Oliko Aileen edes kirjastossa pulassa vai jossain muualla? Ja jos oli, miten pääsisin sisälle? En pystynyt paikantamaan häntä, vaikka tytön ajatuksia kuulinkin.
Huomasin silloin hentoa valoa kajastavan kirjaston oven alta. Aileen oli siis tuolla!
Olin unohtanut taikasauvani huoneeseeni. Se ei haitannut, sillä halusinkin opetella taikomista ilman sauvaa, kuten keijut yleensä tekivätkin.
Nostin käteni vaakasuoraan ja aloin pyöritellä niitä toistensa ympärillä. Valkoinen, hopeanhohtoinen taikani tuli esiin. Keskityin parhaani mukaan haluamaani taikaan. Vein käteni nopeasti ovien lukolle, mutta taikani levisi hileilevänä ympäriinsä. Se ei pysynyt lainkaan kasassa.
Paniikki valtasi minut. Jos en saisi ovea auki tarpeeksi ajoissa, Aileen saattaisi kuolla.
– Apuaah! Aileenin ääni huusi anellen ja kärsivänä pääni sisällä. En kestänyt kuulla sitä. Jos Aileen kuolisi nyt, syyttäisin siitä itseäni.
Kyynelien vuotaessa silmistäni, yritin taikaa kerran toisensa jälkeen. En kyennyt pitämään taikaani kasassa. Se muuttui merkityksettömäksi hileeksi ja levisi ympäriinsä, haihtuen samalla olemattomiin.
Löin turhautuneena nyrkilläni ovea. En kuullut enää Aileenin ajatuksia. Oliko jo liian myöhäistä?
Ei, en voinut luovuttaa, vaikka tilanne pahalta näyttikin. Nostin käteni ylös ja keskityin silmät kiinni.
– Suurin voima lähtee sydämestä, kuiskasin ja tunsin oudon tunteen sydämessäni. Aivan kuin siihen olisi osunut jotain sisälläpäin.
En tiennyt, mitä tapahtui, mutta pystyin jopa lyömään vetoa, että outo tunne sydämessäni tarkoitti, että olin saamassa sydämeni magiapisteen avattua. Keskityin parhaani mukaan ja koha tunsin pienen napsahduksen sydämeni kohdalla. Oliko taikaa juuri irronnut sydämeni magiapisteestä?
En epäröinyt viedä käsiäni nopeasti sydämeni kohdalta, napaten taikaa käsiini. Vein käteni sitten nopeasti oven lukolle tehden taian onnistuneesti. Lukko kilahti auki.
Säntäsin äkkiä sisälle, mutta pitkälle minun ei tarvinnut mennä, kun jo näin edessäni molemmat. Ensimmäisenä helpotuksen tunne valtasi minut, sillä Aileen oli yhä elossa, vaikka olin pelännyt jo pahinta.
Kevin piteli Aileenia taaksepäin taivutettuna, jolloin Aileen oli melkein vaakatasossa. Aileen yritti molemmin käsin työntää Keviniä kauemmas. Kevin oli suu auki, jolloin hänen terävät kulmahamlaansa näkyivät. Hän yritti iskeä hampaansa Aileenin kaulalle, mutta Aileenin vahva vastustaminen esti häntä.
Aileen huomasi sivusilmästä minut. Väsynyt tyttö katsoi minua toiveikkaana, mutta ei sanonut mitään, sillä hän keskitti kaiken energiansa siihen, että saisi pidettyä Keviniä loitommalla.
Lähdin parivaljakkoa kohti ripeästi kävellen. Otin ohi mennen lehden pöydältä ja laitoin sen tiukalle rullalle.
– Kevin! huudahdin ankarasti, mutta poika tuntui olevan verenhimon kourissa, jolloin hän ei kuullut minua.
Kun olin aivan Kevinin vieressä, löin häntä lehtirullalla oikein kunnolla poskelle. Isku oli luja, jolloin Kevin irrotti otteensa Aileenista ja kaatui sivummalla. Aileen kaatui selälleen maahan ja konttasi taakseni suojaan pojalta.
– Auh, Kevin sanoi ja nousi istumaan.
– Venus, hän on vampyyri! Aileen hätäili. – Lähdetään äkkiä pois!
Aileen nousi lattialta ja tarttui minua kädestä.
– Kyllä minä tiedän hänen vampyyriuudestaan, sanoin ja irrotin Aileenin käden omasta kädestäni.
Aileen katsoi minua hieman oudoksuen, mutta hänellä oli yhä pelokas ilme.
– Kevin on se poika, jota rakastan, kerroin Aileenille. Tyttö tuijotti minua, kuin haamua.
– Venus, sinä et voi olla tosissasi, Aileen sanoi vakavalla äänellä. – Hän on vampyyri.
Kevin nousi lattialta ylös seisomaan, ja Aileen siirtyi jälleen taakseni suojaan.
– Mikä tämä juttu on, joka on meneillään? Aileen kysyi hieman hämmentyneenä.
– Samaa minäkin voisin kysyä, Kevin sanoi.
Katsoin molempia kummastellen.
– Mikä juttu? kysyin.
– Se että rakastat vampyyria, joka on vaarallinen peto, joka tappaisi sinut hetkessä, Aileen selitti lyhyesti ja ytimekkäästi.
– Kevin ei tekisi niin, sanoin hieman ärsyytyneenä mokomista syytöksistä. – Hänkin rakastaa minua.
– Kuka vain rakastaa hyvää ruokaa, tyttö tokaisi ja mulkaisi poikaa.
– Minä rakastan oikeasti Venusta, Kevin vakuutti. – En tekisi hänelle mitään pahaa.
Hymyilin Kevinille. Oli ihana kuulla hänen tunnustavansa rakkautensa minuun.
– Mutta mikä tämä juttu sitten on? Kevin ihmetteli ja viittoi kädellään meitä kahta. – Noitakoulu, jota käyvät enkeli-keiju ja muodonmuuttaja?
Olimme hetken aikaa hiljaa Aileenin kanssa. Molemmat tiesivät, ettei tämä ollut mitenkään normaalia. Oli sattumaa, että me molemmat olimme päätyneet tänne.
– Minulla on omat syyni siihen, Aileen vastasi.
– Ja minulla, säestin.
Kevin katsoi meitä molempia, odottaen pidempää selitystä.
– Minä häivyn täältä ja vähän äkkiä, Aileen sanoi ja tarttui jälleen minua kädestä.
– Minä jään tänne Kevinin kanssa, sanoin riuhtaisten käteni uudelleen irti Aileenin lujasta otteesta.
– Mene vain Venus Aileenin mukaan, Kevin sanoi. – Minäkin taidan mennä jo.
Aileen tuli varoen lähemmäs meitä ja otti minua taas kädestä. Lähdimme juoksemaan kuin peläten Kevinin muuten ottavan meidät kiinni.
Rappuset noustuamme ylös, Aileen pysähtyi ja katsoi minua huolestuneena.
– Venus, muista, että hän on vampyyri, Aileen muistutti. – Hän himoitsee verta, myös sinun, vaikkei rakastuneena siltä vaikuttaisi. Älä tee mitään typerää.
Menin pari askelta kauemmas Aileenista.
– Kevin ei ikinä tekisi minulle mitään pahaa, vakuutin. – Hän itse sanoi niin.
– Mutta hän voi tappaa sinut tai minut, Aileen intti.
– Kevin tapa kumpaakaan meistä, sanoin. – Sinun pitää vain luotaa häneen, niin kuin minä.
– Tämä jälkeenkö? Aileen ihmetteli. – Hän yritti jo tappaa minut, imemällä vereni!
– Hän ei tee sitä enää toista kertaa, kun tietää sinun olevan ystäväni, yritin saada Aileenin ymmärtämään. – Hän ei satuttaisi minua missään muodossa.
Käännyin ja lähdin nopeasti takaisin huoneelleni. En katsonut taakseni, mitä Aileen tekisi. Hänen olisi luotettava minuun ja Keviniin tai muuten ystävyytemme saattaisi olla ohi.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Annika

04.08.2012 15:50
awwwwwwsss......................
rakastan tätä :3 oot niin superhyvä kirjottamaan! (:

Vastaus:

Kiitoksia! ^^

-Melek

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com