Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

23. – Koululla ei saa pitää lemmikkejä, mutta mistä kaikki tuovat nämä lemmikkinsä tunnille? ihmettelin, kun fantasiaeläinten tunnilla eräs oppilas toi muille näytille lohikäärmeensä. Se oli lajiltaan vuorijuoksija ja siksi se oli melko pienikokoinen ja tukevarakenteinen. Väriltään se oli harmaa, jonka suomujen päät olivat punaiset. Se näytti aivan upealta!
– Jos et tiennyt, niin urheilukentän takana, kun kulkee onkin matkaa, on vanha talli, Amy kertoi. – Monet pitävät siellä lemmikkejään kuten lohikäärmeitä, pegasoksia ja yksisarvisia. Heillä on lupakin siihen rehtorilta.
Katsoin uudelleen upeaa ilmestystä. Lohikäärmeet olivat mielestäni uskomattomia olentoja. Ne olivat vahvoja, kestäviä, sulajalinjaisia ja kauniita. Ei ihme, että ne olivat niin arvokkaita. Yksi lohikäärme saattoi parhaillaan maksaa jopa 10 000 000 genzerua. Paljon enemmän kuin mustat enkelin siivet, vaikka nekin hyvin arvokkaita ja harvinaisia olivatkin.
– Onko teillä kellään kotona lemmikkejä? Miley kysyi tunnin päätyttyä, kun olimme vallanneet aulan portaiden alapäästä paikan ryhmällemme.
– Minä sain jo pienenä hevosen, jolla olen ratsastanut koko ikäni, Reina kertoi heti matalalla äänellä. – Minua harmittaa hieman, etteivät vanhempani ostaneet pegasosta tai yksisarvista.
– Minulla on kotona lemmikkilintu, Rebecca sanoi ujosti.
– Kukaan ei koskaan usko, mikä meillä on lemmikkinä, Andrea naurahti ja sai välittömästi meidän huomiomme. – Ihka aito aarnikotka!
– Et voi olla tosissasi! Amy hätkähti hieman hämmästyksestä ja näytti siltä kuin ei olisi uskonut silmiään. Oikeastaan meillä kaikilla oli juuri sellainen ilme.
– Meillä on aarnikotka vain vartioimassa taloa, poika selitti välittömästi. – Niitähän käytetään yleensä sodissa ja ne ovat hyvin aggressiivisia. Meidän aarnikotkamme on kuitenkin hyvin koulutettu ja se on kelpo vartija kartanollemme.
– Ainii, sinä olitkin rikkaasta perheestä, Ginny muisti. – Eihän kenelläkään tavallisella rahvaalla olisi varaa aarnikotkaan. Sitä paitsi niitä luovutetaan vain luvan saaneille. Ne ovat niin arvaamattomia ja vaarallisia.
Keskustelu siirtyi korvissani vain taustasorinaksi, sillä näin portaiden yläpäässä jotain, mikä sai huomioni välittömästi omakseen. Kevin nojasi Alenoran kanssa yläkaiteeseen ja he olivat painautuneet toisiinsa kiinni. He eivät katsoneetkaan suuntaani, mutta silti en voinut olla katsomatta heitä.
Sydäntäni pisti. Toisin kuin muut tuntemani sydänkivut, tämä oli täysin toisenlaista.
Vaikka Alenora ja Kevin olivat tätä aiemminki varmasti olleet tuolla tavalla julkisesti, en silti ollut aiemmin kiinnittänyt heihin minkäänlaista huomiota. Nyt nuo kaksi henkilöä merkitsivät minulle jotain, Kevin paljon enemmän kuin uskoikaan.
– Nyt riitti, kuulin Andrean sanovan ärtyneenä taustalla, mutta huomioni kiinnittyi siihen, kuinka Kevin ja Alenora sattuivat juuri suutelemaan. Kunpa olisin voinut olla tuon tytön paikalla!
Yhtäkkiä Andrea sysäsi minut sivuun. Olin kaatua Rebecan päälle, mutta sain korjattua tasapainoni juuri ja juuri.
– Andrea! Miley huudahti toruvasti, mutta samaan aikaan huolestuneena.
– Tuo niljake saa nyt kuulla kunniansa! Andrea ärähti ja lähti portaille päin. Pystyin näkemään, kuinka hän tuijotti murhaavasti Keviniä.
– Odota! huusin ja juoksin äkkiä pojan perään. – Älä tee sitä!
Sain tarrattua Andrean kaavusta, kun hän oli ottanut vasta muutaman askelman portaille.
– Lopeta, minä pyydän! anelin ja poika ei voinut muuta kuin pysähtyä ja kääntyä ympäri.
– Venus, minä näen, kuinka sinuun sattuu nähdä heidät, Andrea sanoi rauhallisella äänellä, josta kuitenkin paistoi kiihtymys.
– Mutta ei se silti ole oikein mennä huutamaan tai tekemään jotain muuta, selitin. – Heillä on oikeus olla yhdessä, enkä minä voi estää sitä, vaikka se kuinka sattuisi. He saavat olla onnellisia.
Andrea vilkaisi ylös Keviniin ja Alenoraan. Hetken emmittyään hän huokaisi kuin luovuttamisen merkiksi.
– En välillä suoraan sanottuna ymmärrä sinua, Andrea sanoi päätään pudistaen. – Olet liian hyväsydäminen ja enkelimäinen.
Hätkähdin jälkimmäistä kuvausta. Vihasin sitä, että joku kutsui minua enkeliksi. Enkeli-äitini oli hylännyt minut lapsena, en halunnut minua kutsuttavan sellaisen henkilön lajilla. Vaikka äidilläni olisi ollut hyvä syy, hänen olisi kuulunut jättää edes viesti. Isäni oli rakastanut minua ja ollut aina luonani. Olin keiju kuten hän, en enkeli.
Välitunti teki loppujaan ja huomasin, kuinka Kevin ja Alenora lähtivät muutaman muun Vipershin oppilaan kanssa portaita alas.
Jostain syystä pysyttelimme Andrean kanssa paikallamme. Hän katsoi uhoavasti Keviniä, joka ei tuntunut huomaavankaan Andreaa. Hetken aikaa tunnuin vaistoavan jotain tapahtuvan ja tarrasin poikaa äkkiä käsivarresta molemmin käsin.
– Aika alhaista sinunkaltaiseltasi, Andrea tokaisi kovaan ääneen Kevinille, kun tämä asteli Alenoran kanssa kohdallemme. Kevin pysähtyi välittömästi ja katsoi kysyvästi poikaa, joka oli tätä vain hieman lyhyempi.
– Andrea, anna olla! huusin anellen.
– Leikitellä nyt tyttöjen tunteilla, Andrea jatkoi nälvivällä äänensävyllä. – Seurustelet ja silti pyydät toista tyttöä treffeille!
Alenora Kevinin vierellä näytti järkyttyneeltä ja katsoi vuoroin Andreaa, vuoroin Keviniä. Kevin näytti ärsyyntyneeltä, mutta pysyi tyynenä.
– Ja mitä hänestä edes halusit? Andrea jatkoi. Hän kuitenkin pysyi otteessani, eikä yrittänyt käydä käsiksi Keviniin.
Muutama oppilas oli jäänyt seuraamaan tilannetta. Gallantin joukkomme oli lähtenyt jo tunnille. Opettajaa ei näkynyt missään ja pelkäsin tästä koituvan jotain pahempaa.
– Minua ei kiinnosta puhua minkään Gallantin rääpäleen kanssa, Kevin tokaisi ja oli lähdössä. Alenora kuitenkin katsoi vielä Andreaa paikallaan.
– Tällä niin kutsutulla rääpäleellä on nimikin ja se on Andrea, poika lisäsi ytimekkäästi.
– Aina parempi, Kevin naurahti. – Jos et tiennyt, Andrea on oikeasti tytön nimi.
Andrea puri huultaan ja tiesin Kevinin kyllä olevan oikeassa, vaikken ollut pojan nimeä ennen sillä tavalla miettinyt. Olihan kaikesta huolimatta oma äitinikin ollut Gabriel, vaikka se oli pojan nimi.
– Sinuna opettelisin pitämään suuni kiinni, Kevin sanoi ja käänsi katseensa pois meistä. Alenora ei kuitenkaan antanut hänen vielä mennä.
– Kevin, pyysitkö sinä todella toista tyttöä treffeille? Alenora kysyi vihaisena, mutta hänen äänestään kuulsi lievästi suru.
– Alenora, älä aloita tätä nyt, poika pyysi tyttöystävältään
– Itse asiassa kyllä, Andrea vastasi Kevinin puolesta ja sai pojalta murhaavan katseen. – Hän pyysi Venusta treffeille kirjastoon ja suutelikin tätä.
Alenoran silmät rävähtivät suuriksi. Minä olin puolestani muuttunut varmasti täysin punaiseksi. En olisi uskonut Andrean sanovan kaikkien kuullen sen. Jokainen läsnäolia varmasti katsoi minua.
– Kevinhän on pelimies! joku poika huusi portaiden yläpäästä viheltäen.
En ehtinyt tajuta, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä huutanutta poikaa päin lensi punainen energiapallo, joka kaatoi tämän kumoon seinää päin. Katsoessani jälleen Keviniä ja Alenoraa, huomasin tytön kädessä sauvan, jonka luona vielä leijaili kevyesti punaista hilettä muistuttavaa taikaa. Hän katsoi uhoten minua, ja pelkäsin olevani seuraava uhri.
– Alenora rauhoitu, Kevin sanoi, muttei koskenut tai katsonutkaan tyttöön. Hän katsoi Andreaa tiukasti. – Tämä on kaikki väärinkäsitystä. Voin selittää sinulle kyllä kaiken.
– Väärinkäsitystä? Andrea toisti. – Mitä valheita aiot sepustaa omalle tyttöystävällesi?
Kevin vetäisi salamannopeasti sauvansa esiin ja Andrea teki samoin. Kumpikin oli valmiusasemissa ja osoitti sauvansa kärjellä toista. Kummallakin oli taikaa vapautettuna, sillä molemmilla leijaili punaisen väristä taikaa sauvansa lähettyvillä. Kevinin taiassa oli lisäksi sinistä sävyä voimakkaasti.
– Lopettakaa! huusin ja asetuin kädet levällään heidän väliinsä. Puristin silmiäni kiinni pelosta, että kohta minua sattuisi. Mitään ei onneksi tapahtunut, sillä kuulin tutun miehen äänen.
– Nyt saa riittää! Kevin, Alenora ja Andrea, heti rehtorin huoneeseen!
Katsoessani portaiden yläpäähän, huomasin Dragomir Elementhin. Hän oli koulumme salamyhkäisin ja pelottavin opettaja. Dragomir oli ensinnäkin hyvin pitkä mies, jolla oli pitkä musta letitetty tukka ja hyvin pieni kolmionmuotoinen parta. Hän piti sekalaisia tunteja aina välillä, mutta minä en ollut koskaan päässyt hänen tunneilleen. Dragomir pitikin paljon kuria koulussa ja toimi kuulemma rehtori Violetten oikeasa kätenä vararehtorina.
Kevin ja Andrea katsoivat toisiaan pikaisesti, mutta laskivat aseensa. Alenora puri huultaan ja tuijotti lattiaa. En itse uskaltanut vieläkään laskea käsiäni ja asettua sivuun.
– Te muut voitte häipyä tunneille kuin olisitte jo! Dragomir tiuskaisi jatapahtumaa seuranneet oppilaat kaikkosivat yllättävän nopeasti. Alenoran tyrmäämä poikakin lähti päätään pidellen.
Dragomir asteli luoksemme ja tarttui Keviniä käsivarresta rajulla otteella.
– Rehtorin puheille siitä! hän komensi. Kevin totteli ja lähti Alenora perässään seuraten portaita ylös. Andrea odotti hieman ja lähti heidän jäljessään.
Katsoin orvosti, kuinka he lähtivät. Dragomir jäi lähettyvilleni ja katsoi minua tuimasti.
– Sinäkin menet Venus rehtorin puheille, Dragomir komensi hieman rauhellisemmin kuin muita. Mietin, miten hän tiesi nimeni, kun astelin ripeästi hänen ohitseen. Andrea ojensi kättään, ja tartuin hänen ranteestaan kiinni.
Kevin asteli ensimmäisenä tottuneenoloisena rehtorin huoneeseen. Hän istui Violetten työpöydän edessä olevalle tuolille rennosti ja nosti jalat rehtorin työpöydälle. Dragomir tuli takaamme ja tönäisi yhdellä kädellä pojan jalat alas. Kevin korjasi asentoaan ja vetäisi sitten Alenoran syliinsä istumaan. Tyttö ei estellyt, mutta silti näytti siltä kuin hän ei olisi halunnut juuri nyt istua poikaystävänsä sylissä.
Jäimme Andrean kanssa sivummalle. Minua jännitti ja tunsin täriseväni. Andrea irrotti otteeni ranteestaan ja otti itse minua kädestä kiinni.
Violette tuli hetken päästä takahuoneesta ja katsoi ensimmäisenä Vipershin parivaljakkoa kuin tämä ei olisi hänelle mitenkään uutta. Meitä katsoessaan Violette näytti hieman yllättyneeltä.
– Mitä on tapahtunut? Violette kysyi Dragomiriltä, joka asteli rehtorin pöydän vierelle.
– Pojat olivat sauvat valmiina toisiaan vastassa, mies kertoi. Hän ei ollut ilmeisesti huomannut Alenoran tyrmänneen erään oppilaan.
– Selvä, Violette sanoi ja katsoi sen jälkeen keskittyneenä jokaista meistä. – Mitä tapahtui?
Me kaikki pysyttelimme vaiti. Kukaan ei joko haluanut tai uskaltanut sanoa mitään.
– Alenora, Violette sanoi pyytäen. Tyttö piteli katsettaan tiukasti maassa ja puri jälleen huultaan. Kevin hiveli hänen hiuksiaan, ja sisälläni kirpaisi.
– Kerroin Alenoralle, että hänen poikaystävänsä oli pyytänyt Venusta treffeille ja suudellut tätä, Andrea kertoi yllättäen ja kaikki, paitsi Alenora kääntyivät katsomaan häntä. Tunsin jälleen punastuvani.
– Voi teitä nuoria, Violette sanoi hiljaisen tauon jälkeen päätään pudistaen. – Minua ei teidän parisuhdeongelmanne kiinnosta. Teidän kuitenkin pitäisi tietää, ettei riitoja ja ongelmia ratkaista kuin puhumalla. Kaksintaistelut ovat kiellettyjä koulussa ja koulun alueella.
Violette piti pienen tauon ja katsoi meitä kuin varmistaakseen, että sääntö pysyisi mielessä. Hän otti sulkakynän ja paksun kovakantisen vihon esiin.
– Mitään ei kuitenkaan ehtinyt onneksi tapahtua, rehtorimme jatkoi ja kirjasi jotain vihkoon. – Andrea ja Kevin saavat kuitenkin varoituksen. Nyt takaisin tunnille.
Andrea veti minut perässään pois huoneesta. Kevin ja Alenora seurasivat meitä, eikä Alenora näyttänyt lainkaan piristyneen. Hän puri yhä huultaan kuin pidättäen huutoa.
Heti, kun rehtorin huoneen ovi sulkeutui, kaikkien paineet tuntuivat purkautuvan.
– Kevin, petätkö sinä minua? Alenora tivasi.
– En petä, Kevin sanoi ja otti tyttöystävänsä syleilyynsä. – Niin kuin sanoin, tämä on vain väärinkäsitys.
– Mikä väärinkäsitys se voi olla, että olet kutsunut toisen tytön treffeille ja suudellut häntä? Andrea puuttui keskusteluun ja kiedoin jälleen molemmat käteni hänen käsivartensa ympärille estävästi.
– Lopeta jo, anelin, mutta Andrea oli liian kiivastunut kuunnellakseen.
– Anteeksi, en tiennyt hänen olevan jo sinun tyttöystäväsi, Kevin tokaisi ärtyneenä pojalle.
– En minä ole Andrean tyttöystävä! huudahdin nolostuneena. – Andrea, mennään jo!
Vedin Andreaa käsivarresta portaille päin. Poika seurasi minua vain pari askelta, eikä päästänyt katsettaan irti Kevinistä.
– En voi ymmärtää kaltaisiasi, jotka vain leikkivät tyttöjen tunteilla, Andrea sanoi vihaisella äänensävyllä. – En ymmärrä, miten Venus voi olla rakastunut sinuun.
Hätkähdin välittömästi, kun kuulin nimeni sanottavan. Hetken aikaa tuijotin paikallani Andreaa miettien, mitä hän juuri oli sanonut. Keviniin päin katsoessani huomasin, kuinka hänkin näytti järkyttyneen, enkä pystynyt väistämään hänen hämmentynyttä tuijotustaan. Alenoralle tieto oli myös tullut yllätyksenä, mutta hän näytti jälleen surulliselta ja vihaiselta samanaikaisesti.
Kevin sai tietää! En meinannut saada henkeä ja yrittäessä sanoa jotain, sanat juuttuivat kurkkuuni.
Irrotin Andrean kädestä ja juoksin Gallantin oleskeluaulalle. En voinut uskoa sitä, että Andrea oli juuri paljastanut Kevinille ja Alenoralle, että olin rakastunut Keviniin. Tämä ei voinut olla totta!
Jatkoin suoraan omaan huoneeseeni. Tämä oli niin tuttua, että juoksin hätääntyneenä tai itkien omaan huoneeseeni turvaan.
– Kevin tietää! kiljuin mielessäni heti suljettuani huoneeni oven. – Ja Alenora... Olen tainnut pilata kaiken.
Vasta nyt ajattelin tilanteen toista hämäräpuolta. Kevin oli luvannut selittää Alenoralle kaiken. Se tarkoittaisi sitä, että hän kertoisi Alenoralle, etten ole noita.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Annika

12.07.2012 20:50
aawwww, alkaa käydä jo ihanaksi :3 aawww... tuleeko venuksesta andrean tyttöystävä? :3 jotenki tuntuu, et joo (;

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com