Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Osa 10.

 

Matka rituaalialttarille tuntui paljon pidemmältä kuin eilen. Se saattoi johtua siitä, että nyt kukaan ei juossut innoissaan jonon kärjessä hoputtaen muita. Kaikki kulkivat hitaasti, pää riipuksissa. Filas, Lily ja Blaire, jotka kulkivat Johnin takana seuraten askeliaan, kuin peläten astuvansa maata hipovan kaavun helman päälle.

Jokainen heistä kantoi käsissään palavaa soihtua. Aurinko oli laskenut ja siksi soihdut toivat valoa pimeälle taipaleelle. Johnkin kantoi toisella kädellään soihtua ja varjot loivat karmivia kuvia ympärillemme.

Blaire kantoi myös kaapunsa alla olevassa toisessa kädessään kankaista kassia, jossa oli luultavasti vereni, jota minusta oli otettu veripusseihin. Rituaalialttariin tekemämme kaiverrukset kuului täyttää verelläni.

– Filas, yritin kuiskata anellen takanamme tulevalle tytölle, mutta suutani peittävä huivi sai sanani kuulostamaan vain merkityksettömältä mutinalta. Tyttö ei vieläkään nostanut katsettaan. Hän oli kuin lumottu tai sitten hän halusi vältellä katsettani. Filas oli pettänyt minut. Luulin hänen olleen minun puolellani, mutta nyt kun tarvitsin häntä avukseni, hän ei tehnyt mitään. Tästäkö Blaire oli varoittanut?

Verenvuotoni oli tyrehtynyt, mutta silti tunsin otsaltani vielä vuotavan verta nenänvarttani pitkin. Verenhaju kuvotti minua.

Puut harvenivat ympäriltämme ja huomasin meidän olevan rituaalialttarin mäellä. Pian se koittaisi. Mitä ikinä minulle tehtiinkään, se ei voisi olla enää mitään hyvää, jos kehoni oli jo viillelty täyteen vertavuotavia haavoja.

John asteli keskelle rituaalialttaria ja laski minut maahan. Hän riisui kaavun päältäni, että olin taas vähäpukeisena ja kaikki minulle tehdyt viillot paljastuivat.

Nostin katseeni Filasiin, joka ensimmäistä kertaa matkan aikana katsoi minua. Hänen katseensa oli järkyttynyt, pahoitteleva ja pettynyt. Tyttö ei silti vieläkään tehnyt mitään. Hän käänsi katseensa pois kuin pyyhkien kätensä kaikesta.

John sitoi käsiäni lumottuihin nauhoihin. Hän vei nauhojen toiset päät rituaalialttarin reunoilla oleviin melkein raunioituneisiin pylväisiin. Vasta silloin huomasin jotain erikoista. Nauhat olivat punaiset. Verenhaju tulvi jälleen nenääni ja tiesin nauhojen olevan verellä valeltuja.

Blaire oli valuttamassa pusseista verta kaivertamiimme kuvioihin. Veri levittyi kuin juosten, kun sitä valutti vain toisessa päässä. Hetkessä olin vereni ympäröimänä.

John sai laitettua veriset nauhat ranteisiini ja teki saman nilkoilleni. Kahdet lumotut nauhat jokaiseen kohtaan, ja istuin keskellä rituaalialttaria vain heikkojen käsivarsieni varaan nojaten. Lily katsoi minua täristen alttarin reunalta. Pieni enkeli oli peloissaan niin kuin minäkin.

Kun kaikki näytti olevan valmista, Blaire tuli taakseni ja avasi suutani peittävän huivin solmun. Pääsin vihdoin puhumaan.

– Blaire, sanoin anellen, mutten voinut peittää pientä vihaa tyttöä kohtaan. – Minä en halua tätä. Päästä minut menemään.

Tahrittu enkeli ei sanonut mitään, vaan lähti huivin kanssa takaisin alttarin reunalle. Hän käväisi Filasin luona ja kuiskasi tälle jotain. Huomasin, kuinka Filas nielaisi ja nyökkäsi.

Kaikki asettuivat neljään eri ilmansuuntaan seisomaan soihtu kädessään. John seisoi edessäni, Blaire oikealla puolellani ja Lily vasemmalla. Filas oli takanani.

En kyennyt sanomaan mitään. Mieleni olisi tehnyt huutaa apua, mutta sanat olivat jääneet kiinni kurkkuuni. En voinut kuin haukkoa peloissani henkeä ja odottaa silmät kyynelisinä, mitä tulisi tapahtumaan.

– On aika kutsua Serine Fueno esiin, John sanoi kuuluvalla äänellä ja nyökkäsi. Silloin he laskivat samanaikaisesti soihtujaan alttarille, että liekit koskettivat reunassa kulkevaa verivanaa.

Silloin tapahtui jotain järkyttävää. Veri syttyi tuleen! Liekit nostivat korkeuttaan ja lähtivät etenemään verivanoja pitkin.

– Tämä ei voi olla totta! huusin kauhuissani. – Tehkää jotain! Auttakaa!

Kaikki pysyivät paikallaan ja katsoivat joko minua tai jonnekin muualle.

Olin paniikissa. Yritin riuhtoa itseäni irti lumotuista nauhoista, mutta se oli toivoton yritys. Nauhat imivät voimaani, enkä voinut liikkua kunnolla. Räpytin siipiäni, mutta nekin tuntuivat puutuneilta.

Liekit raivasivat tietään yhä lähemmäs jokaisesta suunnasta. Jos en saisi vapautettua itseäni tai sammutettua liekkejä, niin pian palaisin liekeissä.

– Ei! kuulin takaani tytön huudon. – Minä en voi hyväksyä tätä!

Käänsin päätäni ja huomasin Filasin heittäneen kaapunsa päältään. Hän oli noussut siivilleen ja lennähti yläpuolelleni.

– Raksha, minä pelastan sinut! tyttö huusi. – Anteeksi, että annoin kaiken tämän tapahtua sinulle!

– Filas! huudahdin ja kyyneleet vuosivat silmistäni pelon ja onnen sekaisina.

Enkeli oli juuri laskeutumassa kädet ojennettuina melkein kosketusetäisyydelle minusta, kun Blaire lennähti nopeaan häntä päin. Tytöt putosivat alttarin ohitse maahan ja Blaire yritti pidellä Filasia aisoissa. John ryntäsi nopeasti auttamaan tätä.

Minun alkoi tulla kuuma. Liekit lähestyivät kaikkialta. Vedin siipeni suppuun, jotteivat ne vahingossa osuisi liekkeihin.

– Raksha! Filas huusi ja huomasin Johnin pitelevän häntä otteessa, josta ei tytöllä olisi pakenemista.

Peli oli menetetty. Kukaan ei voisi enää tässä vaiheessa pelastaa minua.

Katsoin eteeni ja huomasin liekkien takana Lilyn. Pieni tyttö katsoi silmät suurina minua ja kyyneleet vuosivat hänen silmistään valtoimenaan.

– Lily, älä katso! huusin anellen. En halunnut enkelille jäävän tästä elinikäisiä traumoja. Tyttö ei kuitenkaan kääntänyt päätään, eikä hänen katseensa siirtynyt yhtään. – Peittäkää joku Lilyn silmät! Minä pyydän!

Blaire ryntäsi oitis pikkutytön luo ja halasi tyttöä niin, että tämän kasvot olivat painautuneet hänen rintakehäänsä vasten. Blaire katsoi minua puristaen huuliaan yhteen.

Huomasin liekkien tarttuneen jo lumottuihin nauhoihin, jotka oli sidottu nilkkoihini ja ranteisiini. Ne levisivät kevyesti kulkien verisiä nauhoja pitkin kuin veri olisi toiminut sytytysnesteenä. Ehkä se oli tarkoituskin.

Kuumuus tuntui jo polttavan ja liekit lähestulkoon hipoivat minua.

– Raksha! Filas huusi ja hänen huutonsa tuntui kantautuvan kaukaisuudessa.

Tunsin siipiäni polttavan. Vilkaistessani olkani yli, huomasin liekkien tavoittaneen ne jo. Sulat rätisivät liekkien aiheuttamasta reaktiosta ja katkun savu tunkeutui hajuaistiini.

Liekit melkein hipoivat minua. Ne tuntuivat jo koskettavan minua polttaen ja huusin kivusta.

Suljin silmäni, sillä savu kirveli niitä. Pystyin tuntemaan, kuinka liekit nuolivat jalkojani, pyrkien yhä ylemmäs. Siivistäni liekit tuntuivat leviävän hiuksiini. Nauhoja pitkin liekit olivat päässeet jo käsiinikin. Minä paloin. Tunsin sen. Minusta tuntui samalta kuin ihoani olisi revitty riekaleiksi. Kipu viilsi joka paikkaa ja vaatteeni syttyivät tuleen. Se oli sietämätöntä kipua.

Huusin kaikin voimin apua. En kuullut tulen pauhulta ja omalta huudoltani enää Filasta. Olin yksin ja tuhoon tuomittu. Kukaan ei voisi enää pelastaa minua. En selviäisi hengissä. Se oli varmaa siinä vaiheessa, kun tunsin kauttailtani palavan.

Oman lihani palanut haju oli kuvottavaa. Olisin varmasti oksentanut, mutta olin liian tuskissani ja pian en kyennyt enää edes huutamaan. Liekit tuntuivat kuristavan kurkkuani niin lujaa, etten saanut enää ollenkaan henkeä. Tai ehkä se johtui savusta, johon olin juuri tukehtumassa.

Verenhaju voimistui ja tuntui kuin ihostani ei olisi ollut enää mitään jäljellä. En kestänyt tätä kipua. Tuli poltti minua kivuliaammin kuin mikään muu koko elämäni aikana. Tänään kokemani koko kehon viivoja täyteen viiltäminen ei ollut mitään tähän kipuun verrattuna.

Järjen, tajuttomuuden ja kuoleman rajalla aistini hiljenivät. Sitten kipu lakkasi. Ei enää sattunut...

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com