Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

21. Laitoin koulupukuni ylleni, mutta ennen kuin laitoin noitahatun, otin yöpöydältä vaaleansinisen pisaran muotoisen kaulakorun ja pujotin sen kaulaani. Koru merkitsi minulle paljon, sillä olihan se isältäni ja liittyi siihen paljon muutakin. Muistot ja mustat enkelin siivet.
Laitoin noitahatun päähäni ja vilkaisin itseäni pikaisesti peilistä. Lähdin äkkiä tunnille, sillä olin taas tapani mukaan myöhässä. Kaarsin käytäviä pitkin, kunnes tulin rohdosten ja taikakalujen luokan eteen. Ovelta huomasin, ettei Edgar O'Nagor ollut vielä saapunut luokkaan, joten menin rauhassa sisälle. Aileen oli pitänyt ikkunan viereisellä pulpetilla minulle paikkaa, tai ainakin luulin niin ja menin tytön viereen istumaan.
Aileen tuntui pitävän minulle mykkäkoulua, sillä hän ei vilkaissutkaan minua, kun istuin hänen vierelleen. Hän vain katsoi ikkunasta ulos, kuin minua ei olisikaan.
– Oletko vihainen minulle? kysyin saamatta vastausta. – Säästin alkuperäisen persoonani hengen.
Aileen hätkähti sanoistani ja katsoi minua varmistaakseen, puhuinko totta.
– Kuinka? tyttö kysyi kummastellen. – Luulin, että halusit eroon siivistä ja kaikkeen niihin liittyvästä.
– Niin halusinkin ja toisaalta haluaisin edelleen, kerroin. – Mutta minun on kyllä lopulta hyväksyttävä itseni, kuten sanoit. Enkä voi tappaa alkuperäistä persoonaani, sillä sitä isäni ei haluaisi minun tekevän. Alkuperäinen persoonani on nyt turvassa korussani, siltä varalta, että meistä tulisi vielä joskus yhtä.
– Mitä tarkoitat ”tulla yhtä” Aileen ihmetteli ja katsoi minua uteliaana.
– Kaksi toisistaan erotettua persoonaa voi vielä yhdistyä, selitin matalammalla äänensävyllä, jotteivat ulkopuoliset kuulisi. – Meistä tulisi siis vain yksi persoona. Vaikka siivet työntyisivät esiin, persoona pysyisi samana. Muistot olisivat yhden saman persoonan, eikä olisi enää kahden persoonan taistoa kehosta. Minusta tulisi osa alkuperäistä persoonaa.
– Se on varmasti kaikkien kannalta parasta, Aileen myönsi ja hymyili. Hän ei ollut enää vihainen minulle. Olin selvästi tehnyt oikean ratkaisun.

– Tuletko Venus? Aileen kysyi tuntien loputtua. Tänään oli ollut kolme kokonaista tuntia rohdoksia ja taikakaluja, jolloin olin lopen uupunut. – Menen ostamaan kirjoja. Tuletko mukaan?
– Taidan jäädä tänne, vastasin pahoittelevasti. – Noiden tuntien jälkeen haluan vain mennä lepäämään hetkeksi. Olen nukkunut öisinkin melko huonosti.
– Ymmärrän, Aileen sanoi hymyillen ja lähti omille teilleen.
Huomasin Amyn ja Reinan, joten liityin nopeasti heidän seuraansa. Vaikka molemmat olivatkin vielä ykkösuokalla ja minä Gallantin ainoa kakkosluokkalainen, halusin olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon tekemisissä kuin ennenkin.
Menimme samaa matkaa Gallantin oleskeluhuoneeseen, jossa Miley odotteli lättänä paketti käsissään.
– Venus! Miley huudahti nähdessään minut. – Olet saanut paketin.
Miley ojensi paketin minulle ja tunsin sen olevan pehmeä.
– Keneltä se on? Reina uteli. – Onko se vanhemmiltasi?
– Ei! Amy huudahti. – Se on varmasti joltakin pojalta!
Silmäilin pakettia, mutten nähnyt missään lähettäjän nimeä.
Paketti ei voisi olla Selma-tädiltä, sillä Selma oli ihminen, joka ei tiennyt tästä maailmasta. Voisiko paketti sitten olla Reinan epäilysten mukaan vanhemmiltani? Tai siis isältäni? Äitinihän katosi jo minun ollessani 8-vuotias. Mutta mistä isäni tietäisi minun käyvän Vardock Collegen noitakoulua? Isäni ei varmastikaan tiennyt edes minun olevan elossa.
– Avaa se jo! Reina hermostui.
– Taidan mennä avaamaan tämän rauhassa omaan huoneeseeni, sanoin pahoittelevasti. – Paketti saattaa sisältää jotakin henkilökohtaista.
– Hyvä on, Amy sanoi. – Mutta tule näyttämään ja kertomaan meille, jos se on joltakin pojalta.
Menin omaan huoneeseeni ja istuin sängylleni paketti käsissäni. Paketti oli pehmeä, littana ja se oli kokoluokaltaan... hankala arvioida. Paketti oli sen kokoinen, että sinne olisi mahtunut 4 kirjaa, siis pientä sellaista.
Repäisin paketin paperit yhdellä kertaa, jolloin näin, mitä paketti sisälsi. Paketissa oli jokin valkoinen vaate, tai jotain muuta kankaista. Otin sen käsiini ja huomasin sen olevan valkoinen paita. Paidan paksut olkaimet menivät sivuille käsivarsille, joten paita oli hyvin avoin. Minua epäilytti hieman ja silloin huomasin lapun paketin papereissa. Otin kaksinkerroin taitetun lapun ja luin, mitä siinä luki.
"Tavataan kirjastossa klo 4:00 hämärän aikaa. T:Kevin". Hämärän aika tarkoitti iltaa auringon laskemista pimeyteen. Holyossa vuorokauden aika jaettiin neljään vyöhykkeeseen, jotka olivat valkeuden, valon, hämärän ja pimeyden aika. Valon sekä pimeyden aikaa oli kuusi tuntia vuorokaudessa, kun taas valkeuden ja hämärän aikaa oli viisi tuntia molempia. Holyon vuorokaudessa oli vain 22 tuntia ja jokaisen aikavyöhykkeen vaihduttua, alkoi aika jälleen ykkösestä. Siksi loppuun kuului aina lisätä, minkä vyöhykkeen aika oli kyseessä.
Kevin? Se vipershiläinen, joka oli ollut kanssani jälki-istunnossa ja sai kylmänväreet kulkemaan selkääni pitkin. Pyysikö poika minua treffeille? Minua? En voinut uskoa tätä. Olin täysin häkeltynyt.
Ja miksi poika oli lähettänyt minulle paidan? Halusiko hän minun pukeutuvan siihen treffeille tullessani, jos edes ylipäätään olin tulossa? Mitä tämä tarkoitti?
Menin poissaolevasti oleskeluaulaan, jossa muut tuntuivat odottavankin minua.
– Mitä siinä oli? Reina uteli heti ja näytti hieman huolestuneelta ilmeeni johdosta. – Keneltä se oli?
Näytin heille paitaa, jonka olin paketista saanut.
– Sain sen Keviniltä, kerroin.
– Kuka Kevin? Ginny kysyi. – Onko hän poikaystäväsi?
– No ei todellakaan, sanoin nopeasti. – Hän on vipershiläinen.
– Ai, se Kevin, Andrea sanoi puuttuen keskusteluun.
– Tunnetko sinä hänet? kysyin.
– No, en, Andrea vastasi. – Mutta olen kuullut huhuja hänestä.
– Minkälaisia? utelin heti.
– Hän kuuluu vipershiläisten ”pahisjoukkoon'” Andrea kertoi. – Ja hän on risteymä.
– Tiedätkö, mitä lajia Kevin on puoliksi? kysyin.
– Sitä en tiedä, Andrea vastasi.
– Miksi hän sinulle paidan lähetti? Miley ihmetteli.
Ojensin Mileylle viestin, jonka olin paketin mukana saanut. Muutkin menivät Mileyn luokse lukemaan lyhyen viestin.
– Hän pyytää sinua selvästi treffeille! Amy innostui.
– Mutta hän on vipershiläinen, sanoin tuskastuneena. – Vipershiläiset ovat... ilkeitä.
– Se on vain ennakkoluulo, Miley sanoi.
– Kyllähän minäkin tykkään Vipershin Rafaelista, Reina huomautti. – Hän ei ole paha.
– Et ole siinä tapauksessa nähnyt, kun hän on piessyt muita oppilaita, Andrea lisäsi nopeasti ja Reina jäi tuijottamaan häntä epäuskoisena.
– Mistä sinä aina kuulet noita huhuja? Miley ihmetteli ja katsoi Andreaa pitkään.
– Olen tarkkakorvainen ja seuraan muiden tekemisiä, Andrea vastasi olkiaan kohauttaen ja tiesimme sanomattakin hänen salaavan jotain.
– Kuitenkin, sanoin. – Minua hieman pelottaa. En ole koskaan joutunut tällaiseen tilanteeseen.. En edes tunne Keviniä.
– Eihän kukaan tunne toista alussa, Rebecca huomautti. – Nythän te voitte tutustua.
– Minusta sinun pitäisi mennä, Ginny sanoi rohkaisevasti. – Edes Kevinin mieliksi.
– Niinpä kai, puoliksi myönnyin jo, mutta epäilin yhä tätä juttua.

– Tuo hame sopii hienosti paitasi kanssa, Amy sanoi, kun tulin illemmalla huoneestani.
Olin laittanut ylleni Keviniltä saamani paidan ja pitkän, lattiaa hipovan hameen. En todellakaan kuvitellut laittavani yhtään lyhyempää hametta, kun kerta minulla oli jo niin avoin paita. Oloni oli siinä jo hieman epämukava, mutta olin päättänyt laittaa paidan silti. Kevin oli lähettänyt mitä ilmeisimmin siksi, että pukisin sen treffeillemme.
– Paljonko kello on? kysyin hermostuneena.
– Se on jo melkein neljä hämärän aikaa, Reina vastasi. – Pitäisikö sinun jo mennä?
– Luultavasti, sanoin epäröiden, sillä olisin halunnut vain jäädä huoneeseeni.
– Eikös kirjasto ole jo suljettu? Miley ihmetteli. – Siellä ei ole tähän aikaan enää ketään.
Silmäni laajenivat kauhusta.
– Entäs jos jotain tapahtuu? kysyin kauhuissani. – Jos Kevin yrittää tehdä minulle jotain?
– Mitä hän sinulle tekisi? Amy ihmetteli.
Kohautin taidan mennä sitten, sanoin hiljaa ja lähdin huoneesta.
– Onnea Venus! Miley huusi vielä perääni.
Koulun käytävillä oli vielä himmeät valot, vaikka olikin jo aika hiljentyä. Silti oppilaita ei kielletty kulkemasta käytävillä, mutta ulos lähteminen oli kielletty. Ketään ei näkynyt käytävillä, joita pitkin kuljin kohti kirjastoa. Ei edes valvovia opettajia, jotka kävisivät tarkistamassa, että kaikki olisi kunnossa.
Minua jännitti kamalasti, kun menin kirjaston suurelle ovelle. Raotin ovea ja huomasin, ettei siellä näkynyt ketään, ei edes Keviniä. Kirjastossa paloi vain yksi valo, eikä sekään valaissut koko suurta huonetta ja hyllyjen välejä, vain pienen osan. Menin valon lähettyville ja nojasin hieman sen luona olevaa pöytää. En tiennyt, kauanko joutuisin vielä odottamaan.
Kuulin jotakin hyllyjen luota ja huomasin hämärässä hahmon, se oli Kevin. Poika käveli varjoista minua kohti, hitain askelin. Hänen kasvoillaan oli pieni, lempeä hymy. Kevinin silmät näyttivät jälleen hieman punaisimmilta, kuin ne normaalisti olivat. Se johtui varmasti valaistuksesta, sillä olihan täällä hämärää.
Sydämeni hakkasi uskomatonta vauhtia. Minua pelotti pojan aavemainen saapuminen.
Kevin tuli luokseni, sanomatta sanaakaan. Poika tuli hyvin lähelle minua, jolloin huomasin hänen olevan minua melkein päätä pidempi, ja hän laittoi kätensä selkäni taakse. Katsoin Keviniä epäilevästi ja samaan aikaan peloissani. Pysyttelin aivan hiljaa.
Tunsin, kuinka Kevin taivutti minua taaksepäin. Laitoin käteni pojan harteille, sillä muuten olisin varmasti kaatunut. En tiennyt ollenkaan, mitä poika aikoi ja se pelotti minua. Vaikka minua pelotti ja vaistoni huusivat pääni sisällä "juokse!", olin kuin lumottu enkä laittanut vastaan.
Kevin hymyili yhä lempeästi ja hänen silmänsä näyttivät edelleenkin normaalia punaisemmilta. Hänen katseessaan oli jotakin... taianomaista.
Poika taivutti minut melkeimpä vaakatasoon ja hän tuli hetki hetkeltä yhä vain lähemmäs minua.
Suutelisiko Kevin minua kohta? En vieläkään pystynyt estelemään, vaikka Kevinin kasvot tulivat yhä vain lähemmäs.
Juuri kun luulin Kevinin suutelevan minua, hänen suunsa siirtyi alemmas, kaulalleni. Tunsin, kuinka Kevin suuteli kaulaani ja se tuntui pelottavalta, mutta ihanalta. Silloin tunsin jotakin. Jotakin kauheaa, joka sai minut lamaantumaan pelosta. Siihen kohtaan kaulassani, johon Kevin oli juuri suudellut, tuntui kaksi terävää... kulmahammasta.
Tuntui, kuin aika olisi hidastunut. Silmäni olivat aivan pyöreät kauhusta, enkä meinannut saada kunnolla henkeä, kun tajusin, mitä oli tekeillä. En pystynyt kauhuni lamaannuttamana tekemään mitään. Odotin vain, että kulmahampaat lävistäisivät ihoni, jolloin kuolisin. Hampaat olivat terävästi ihollani, mutta ne eivät työntyneet läpi.
Sitten aika tuntui taas kulkevan normaalisti. Kevin päästi yhtäkkiä otteensa irti, enkä edes tajunnut sitä ajoissa. Kaaduin maahan selälleni ja katsoin pelokkaana poikaa, joka oli kääntynyt kasvojaan peittäen poispäin minusta.
– Sinä... olet, huohotin, sillä en meinannut vieläkään saada henkeä kunnolla. – Vampyyri!
– Itse asiassa olen puoliksi velho, Kevin korjasi, kääntyen hetkeksi minuun päin.
– Sinä yritit tappaa minut! huusin syyttävästi. – Yritit imeä vereni!
– Sehän olisikin ollut nautinto, Kevin sanoi ja kuulsin himon hänen äänessään. – Enkelin ja keijun verta. En olekaan koskaan saanut maistaa sellaista.
– Miksi sinut on päästetty tänne kouluun, jos imet toisten verta? ihmettelin ja nousin istualteen. Jalkani olivat yhä huterat ja pääni sekaisin tapahtuneen johdosta.
– En juo noitien tai velhojen verta, sillä olen itsekin sellainen, Kevin kertoi ja katsoi minua viekkaasti. – Toisin sanottuna, miksi sinut on päästetty tänne kouluun, jos et edes ole noita?
Katsoin poikaa järkyttyneenä. Hän tiesi salaisuuteni! Minut saatettaisiin erottaa tästä koulusta nyt.
Nousin äkkiä ylös maasta ja lähdin äkkiä juoksemaan pois kirjastosta, vastaamatta Kevinin kysymykseen.
En kuullut juoksuaskelia takanani, joten poika ei luultavasti seurannut minua. Juoksin, minkä jaksoin, suoraan gallantilaisten oleskelu huoneeseen, jossa muutama gallantilainen oli vielä jalkeilla.
– Tulitpa sinä nopeasti! Amy huudahti.
– Venus, miten meni? Miley kysyi, kun juoksin hänen ohitseen omaan huoneeseeni.
En halunnut puhua asiasta. Jos kertoisin jollekin vampyyri-Kevinistä, joku voisi saada selville sen, etten ole noita, vaan enkeli-keiju. Se tietäisi sitä, että minut erotettaisiin koulusta ja joutuisin jälleen kadulle.
Huomasin yöpöydälle jättämäni korun ja otin sen käsiini. Puristin sitä tiukasti käsissäni.
– Mitä me nyt teemme? kysyin korulta.
Eihän koruni tai sen sisällä oleva alkuperäinen persoonani pystynyt vastaamaan, mutta jotenkin puhuminen, edes korulle tuntui parantavan oloani.
– Kyllä me selviämme, kuiskasin korulle ja kasvoilleni tuli pieni haikea hymy. – Toivotaan vain, ettei Kevin kerro kellekään.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com