Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

19. Whitney Osmet katsoi, kuinka menin hankalan testiradan luudalla lentäen. Tämä oli minulle kuin päättökoe, sillä jos läpäisisin sen, läpäisisin myös lentämisen kurssin ja sitä mukaa voisin päästä jo toiselle luokalle, mihin Aileenkin kuului.
Rata oli hankala, mutta onnistuin siinä mielestäni kohtuullisen hyvin. Olin kehittynyt lentämisessä Aileenin neuvojen ansiota sekä tietysti eilisen kilpailupäivän antaman haasteen voimalla. Toivottavasti Whitneykin huomaisi sen.
Laskeuduin radan mentyäni opettajani luokse ja nousin luutani kyydistä.
– Menikö hyvin? kysyin arvostelua.
– Sinulla todella on lahjoja lentämisen kannalta, Whitney aloitti selostuksensa. – Onnistuit hyvin tiukoissa käännöksissä ja muissa kohdissa, missä tarvittiin nopeita refleksejä ja tarkkaavaisuutta.
– Läpäisinkö minä? kysyin.
– Läpäisit, Whitney vastasi hymyillen ja tarkasteli papereitaan. – Pärjäsit myös erinomaisesti eilisessä kilpailussa sekä rohdosten että lentämisen kannalta. Olet todella kehittynyt. Selatessa muidenkin aineiden arvosanojasi näyttäisi siltä, että pääset pian toiselle luokalle. Puhun puolestasi muille opettajille.
– Kiitos. Olenkin jo odottanut toiselle luokalle pääsyä.
Kaikki pääsivät tunnilta sitä mukaan, kun olivat käyneet suorittamassa radan.
Menin päästyäni omaan huoneeseeni ja koitin olla vilkaisemattakaan peiliäni, josta peilin vanki odotti. En halunnut kiinnittää siihen minkäänlaista huomiota. Peilin vangin vapauttaminen olisi aiheuttanut vaikka mitä kamalaa, joten olin päättänyt antaa sen olla siellä ja odottaa, että se kuolisi. Julmaahan se oli, mutta se oli paras vaihtoehto. Minua hankaloitti vain se, että peilin vanki suorastaan kidutti minuamuistoillaan. Se yritti saada minut murtumaan, jotta päästäisin sen vapaaksi.
Menin yöpöytäni laatikolle ja otin sieltä paperia ja kynän. Aioin kirjoittaa Selma-tädilleni kirjeen, sillä olinhan kirjoittanut sellaisen hänelle joka viikko.
– Rakas Selma, aloitin. – Minulla on todella hyviä uutisia, läpäisin tänään yhden hyvin tärkeän testin ja pääsen jo toiselle luokalle. Se ei kuitenkaan ole varmaa, mutta uskoisin niin käyvän. Olen varma asiasta. Koulu sujuu minulta hyvin, vaikkakin olen jo kerran saanut jälki-istuntoa. Taisinkin kertoa siitä sinulle viime kirjeessä. Enää en aio lintsata tai saada jälki-istuntoa, paitsi jos on todella hyvä syy. En tiedä vielä, milloin pääsen käymään siellä, mutta luultavasti pian. Lupaan tulla varmasti käymään, vaikka sitten lintsaten, sillä sehän sentään olisi hyvä syy. Eipä tässä muuta. Nähdään pian! Rakkaudella Venus.
Käärin kirjepaperin rullalle ja menin ikkunaan. Tein tutun huhuilu äänen, jolloin kirjepöllö lensi piakkoin minua kohti. Nostin kirjeen ylös ja pöllö nappasi sen.
Jäin kaihoisasti katsomaan pöllöä, joka lähti viemään kirjettäni perille. Tahdoin mennä Selma-tädin luokse ja nähdä, oliko hän kunnossa. Hän oli kuitenkin niin yksinäinen vanhus. Halusin olla hänen luonaan piristämässä häntä ja pitää hänelle seuraa. Olin liiankin hyväsydäminen.
Vilkaisin nopeasti peiliä.
– Se että olen hyväsydäminen, ei kuitenkaan tarkoita, että antaisin sinulle armoa, tokaisin ja lähdin enempää sanomatta pois.

Historian tunnilla istuin Aileenin vieressä keskipulpetille.
– Mistä nyt tuulee? Aileen kysyi hymyillen. – Eilinen voitto vai onko tänään sattunut jotain muuta?
– Molempia, vastasin ja olisin voinut haljeta onnesta. – Whitney Osmet puhui minun pääsemisestäni toiselle luokalle ja äskettäisn väri- ja pistetiedon tunnin jälkeen myös Hilda Bruwe otti asian puheeksi ja oli Whitneyn kanssa samaa mieltä. Saatan pian edetä toiselle luokalle.
– Sehän kuulostaa hienolta, Aileen kehui. – Sittenhän olisimme samalla luokalla.
Nyökkäsin tytölle. En malttaisi päästä hänen kanssaan samalle luokalle. Olimme viime aikoina olleet kovin vähän tekemisissä toistemme kanssa.
– Tänään aihe onkin varmaan mielenkiintoista, Claire ilmoitti aloitellessaan tuntia. – Käsittelemme eri historian kausilla käytettyjä kidutus- ja vangitsemiskäytäntöjä.
– Wuhuu! joku velho huusi takapenkiltä.
– Onko aihe sinusta mielenkiintoinen? Aileen kysyi kuiskaten. – Minusta on.
– Minun mielestäni ei, vastasin. – Kauheaa ajatellakin, että jotkut joutuvat vangituiksi ja vieläpä kidutettaviksi.
– Niin, Aileen sanoi. – Mutta on aika karmivan mielenkiintoista tietää miten.
Aileen alkoi pikku hiljaa pelottaa minua, vaikken tietenkään tarkoittanut sitä tosissani. Mutta kieltämättä hän oli aika omituinen, kun häntä kiinnosti tuollaiset asiat.
– Yhä tänäkin päivänä varmasti yleisin tapa vangita on laittaa vangittu henkilö tyrmään tai muuhun selliin, Claire luki kirjastaan. – Jos selli on epäkäytännöllinen tai huono, saatetaan tehosteena käyttää lumottuja nauhoja.
<<Lumotut nauhat<<
Mielessäni välähti mielikuva niistä ja hengitystahtini tiheentyi heti. Oikeastaan se ei ollut vain mielikuva, se oli muisto.
– Niitä käytetään varsinkin silloin, kun vankia aiotaan kiduttaa henkisellä tasolla, opettaja luki.
<<Pimeä ja kiviseinäinen selli, jossa lumotut nauhat odottavat lattialla<<
Koitin hillitä mieltäni mutta turhaan.
<<Kaksi miestä kantaa vasta 7-vuotiaan pikkutytön selliin. Tyttö koittaa rimpuilla turhaa ja hän itkee<<
– Lumotut nauhat sidotaan vangin molempiin ranteisiin ja molempiin nilkkoihin, Claire jatkoi lukemista.
<<Tytön vaatteet on reivtty riekaleiksi ja hänellä on useita haavoja vartalossaan<<
– Jos nauhoja on vain yhdet, vanki pystyy seisomaan omilla jaloillaan.
<<Tyttö lasketaan sellin lattialle seisomaan ja hänen nilkkoihinsa ja ranteisiinsa sidotaan yhdet lumotut nauhat<<
– Jos nauhoja laitetaan kaksi kuhunkin nilkkaan ja kaksi kuhunkin ranteeseen, ei vanki pysy jaloillaan, vaan hän lysähtää voimattomana maahan, opettajamme jatkoi jatkamistaan.
<<Tytölle laitetaan toisetkin lumotut nauhat molempiin nilkkoihin ja molempiin ranteisiin. Tyttö lysähtää heti maahan istumaan, käsillään eteenpäin nojaten voimattomana<<
Kyyneleet alkoivat nousta silmiini, mutta koitin kaikin keinoin hallita tunteeni.
<<Tyttö jätettiin selliin itkemään. Tyttö tietää, mitä hänelle aiotaan tehdä. Hänen mustat enkelin siipensä aijotaan leikata, jotta ne myymällä saisi paljon rahaa<<
En kestänyt enää kuunnella opettaja Clairen lukemista minulle arasta aiheesta. Nousin ylös ja juoksin äkkiä kohti luokan ovea.
– Venus! Claire huusi perääni yllättyneenä.
Ehdn kuitenkin jo pois luokasta.
– Aileen! opettajamme huusi luokassa ja kuulin Aileenin tokaisevan hänelle vain pikaisesti:
– Sori.
Juoksin aulaan ja istahdin hetkeksi portaille. Aileen tuli luokseni.
– Ei sinun olisi tarvinnut tulla, tokaisin. – Joudut vain minun takiani hankaluuksiin.
– En voi antaa sinun olla yksin, jos sinua todella vaivaa jokin, Aileen sanoi ja nosti kätensä olkapäälleni. – Kerro nyt kaikki minulle.
En nähnyt muutakaan vaihtoehtoa. Aileen tiesi jo kaikkea minusta, joten loppujenkin asioiden tietoon tuleminen ei olisi niin paha asia.
– Mutta sirrytään minun huoneeseeni, sanoin nyökäten. – En halua kenenkään muun kuulevan.

Pian Aileen istuikin jo huoneeni sängyllä kanssani.
– Kerro nyt kaikki, Aileen pyysi.
– Näin tunnilla myös muistikuvia Clairen lukemiseen perustuvasta, kerroin. – Näin mustikuvia 7-vuotiaasta tytöstä, joka suljettiin pimeään selliin, jonne hänet oli sidottu lumottuihin nauhoihin. Hänellä oli mustat enkelin siivet, jotka hänen kidnappaajansa halusi leikata. Ne ovat hyvin arvokkaita.
– Kuka se tyttö oli? Aileen kysyi.
– Se tyttö oli... emmin. – Se tyttö olin minä.
Aileen katsoi minua silmät suurina.
– Onko sinulla mustat enkelin siivet? hän kysyi.
– Eihän minulla... häkellyin. En ymmärtänyt, mitä selitin. – Ei minulla ole mustia enkelin siipiä!
– Mutta juuri sanoit, että sinä olit se muistikuviesi tyttö, joka oltiin vangittu siipiensä takia.
– Mutta ei minulla... silloin tajusin, kuinka tilanne oli. – Peilin vanki... Hän huijasi minua jälleen.
– Peilin vanki? Aileen toisti kysyvästi.
– Hän on tyttö, joka vainoaa minua, kerroin ja osoitin peiliäni, jossa tyttöä ei nyt näkynyt. – Hän on jäänyt vangiksi tuohon peiliin. Hän antaa minulle omia muistojaan ja manipuloi minut luulemaan niitä omikseni, jotta hän voittaisi taistomme.
– Minkä taiston? Aileen ihmetteli. – Hänelläkö on mustat enkelin siivet?
– Kyllä. Hänellä ne kirotut siivet ovat, eivätkä minulla. Ja Aileen... minä en enää tiedä kuka olen.
– Mitä tarkoitat? Aileenin kasvoilla oli ilme, josta paistoi epäymmärrys.
– Se tyttö on liian monta kertaa manipuloinut ajatuksiani ja muistojani, etten enää tiedä, kuka olen, selitin. – Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että Venus Sofia Lutin-Ange on sen tytön nimi, eikä minun. Minä olen vain siivetön keiju, joka on menettänyt suurimman osan omista muistoistaan.
–  Kuinka tuo tyttö sitten liittyy sinuun? Aileen uteli. Huomasin hänen ilmeestään, että hän oli aivan yhtä sekaisin tilanteesta kuin minäkin.
– Hän on siskopuoleni, selitin. – Meillä on sama isä.
– Se sinua vainoava tyttö on siis siskopuolesi? Aileen kyseli. – Miksi hän sitten sinua vainoaa ja mikä se teidän välisene taistelu on? Mitä hän tavoittelee?
– Hän haluaa murtaa minut henkisesti, kerroin. – Hän haluaa minun pelastavan hänet hänen julmalta kohtaloltaan. Kohtalolta kuolla verisesti ja raa’asti hänen siipiään havittelevien käsiin.
– Jos hän kaipaa vain pelastusta, etkö voisi auttaa häntä? Aileen ihmetteli.
– Mutta olen auttanut koko elämäni häntä! melkeinpä huusin. – Tehnyt kaikkeni, jotta me kaksi voisimme elää onnellista elämää, ilman pelkoa kuolla. Ja mitä olen saanut häneltä palkaksi? Menettänyt kotini, perheeni ja olen kahliutunut hänen kanssaan hänen kohtaloonsa!
– Haluan puhua sille tytölle, Aileen sanoi päättäväisesti. – Haluan päästä perille tästä tilanteesta.
– Hän ei pysty puhumaan, kerroin. – Hän on mykkä jouduttuaan peiliin vangiksi.
Aileen irrotti kätensä ympäriltäni. Hän nousi ja käveli huoneeni kokovartalopeilille, jossa peilin vankia ei tällä hetkellä näkynyt. Se säikkyi kaikkia vieraita olentoja.
– Minä en tee sinulle mitään pahaa, Aileen sanoi peilille. – Tule esiin.
Menin Aileenin vierelle epäuskoisena siitä, että peilin vanki näyttäytyisi kenellekään ulkopuoliselle. Yllättäen huomasin, kuinka meidän molempien peilikuvat katosivat ja tilalle alkoi haaleasti piirtymään tytön ääriviivat. Ei kestänyt kuin hetki, kun peilin vankina oleva puolienkeli nosti katseensa meihin molempiin. Vilkaisin Aileenia ja huomasin hänen järkyttyneen.
– Miksi hän on täysin identtinen kanssasi? Aileen kysyi tuijottaessaan puolienkeliä, jonka kanssa ainoa eroni oli, että hänellä oli siivet, mutta minulla ei. Hän pudisti päätään epäuskoisesti.
– Se on kai sattumaa, koska meillä on sama isä, selitin, enkä itsekään ollut varma.
– Se on liian suuri sattuma... Aileen mutisi. – Oletteko te kaksosia?
– Emme todellakaan! vastasin äkkiä. – En ole puolienkeli kuten hän.
– Jos hän on siskopuolesi, mikset päästä häntä peilistä? Voisimme keskustella. Ei hän sinulle mitään pahaa voi tehdä, jos minä olen tässä.
– Mutta jos päästän hänet... sanani haipuivat ilmaan. – Hän ottaisi kehostani vallan.
Aileenin suu jäi hämmästyksestä raolleen. Hän katsoi eläimellisillä silmillään minua tutkivasti.
– Oletko koskaan ollut hänen kanssaan kasvotusten? Aileen kysyi yllättäen.
– Tuota... en ainakaan muista olleeni, vastasin. – Mutta pakko minun on olla, jos kerta...
– Mikä on varhaisin oma muistosi? Aileen keskeytti oudolla kysymyksellä.
– En muista suurtakaan osaa muistoistani... selitin. – Mutta varhaisin, minkä muistan, tapahtui ollessani yhdeksän. Isuin isäni kanssa huoneessani ja hän kertoi minulle jotakin outoa asiaa, joka liittyi siivettömiin keijuihin.
– Oletko koskaan nähnyt itsestäsi valokuvia, joissa olet ollut aivan pieni? Aileen jatkoi kyselyä.
– Aileen, mitä sinä ajat takaa? ihmettelin ja samalla mietin, etten todellakaan ollut nähnyt sellaisia kuvia, joissa olisin ollut aivan pieni.
– Minä olen melko varma siitä... Aileen aloitti. – Että sinä olet hänen toinen persoonansa.
En voinut kuin jähmettyä paikalleni tuijottamaan Aileenia. Toinen persoona...?
– Se selittäisi kaiken, Aileen sanoi. – Miksi olette täysin identtiset ja miksi hän vainoaa sinua? Olet hänen toinen persoonansa. Miksi hän haluaa ottaa vallan kehostasi? Koska se on hänen kehonsa. Miksi sinusta ei ole kuvia, joissa olet aivan pieni? Koska et ole koskaan voinut olla pieni, sillä olet vain hänen myöhemmin luomaan toinen persoona. Miksi et muista suurintaosaa elämästäsi? Koska et ole elänyt kuin muutaman vuoden ja niistäkin osan olet ollut vain kehon sisällä merkityksettömästi, kun kehon aito omistaja on ollut vallassa. Eli sinä olet vain toinen persoona, joka on ottanut kehon oikealta persoonalta vallan.
– Ei... ei voi, pudistin päätäni epäuskoisesti.
<<– Minä annoin sinulle elämän. Ilman minua, ei sinuakaan olisi.<<
Sitäkö tuo puolienkeli silloin tarkoitti? Olinko todella vain toinen persoona, joka on keinotekoisesti luotu?
– Mutta minähän olen siivetön keiju, enkä puolienkeli kuten hän, huomautin.
<<– Kun keiju oppii vetämään siipensä piiloon, isä aloittaa. – Hänelle kehittyy toinen persoona, jolla ei ole siipiä.<<
Silloin kaikki omat muistoni palasivat. Muistin ensimmäiset elonhetkeni ja kuinka isäni kertoi minulle tilanteen; että olin hänen tyttärensä toinen persoona, jonka tarkoituksena oli turvata Venuksen elämä, näin ollen välillä ilman siipiä. Minut oli luotu pelastamaan Venus...
– Aileen, tartun ystävääni käsivarsista. – Aileen, mitä minä teen? Jos olen vain keinotekoisesti luotu toinen persoona, silloin minulla ei ole mitään syytä elää. En ole mitään. Olen vain arvoton raukka.
Vajosin polvilleni, eikä Aileen tukenut minua. Tuntui kuin hän olisi hylännyt minut.
– Olin ollut aikeissa antaa alkuperäisen persoonan kuolla... sanoin hiljaa.
– Sitä sinä et saa tehdä, Aileen sanoi ja polvistui vierelleni. – Minusta et saa antaa hänen, aidon persoonan kuolla.
– En voi muutakaan, sanoin tyynenä. – Haluan elää omaa elämää, jossa minun ei tarvitse pelätä hänen vaarantavan henkeäni. Missä en ole kirottu, vaan tavallinen siivetön keiju. Haluan tavallisen elämän kuin olisin aito henkilö. Teen palveluksen myös aidolle Venukselle, sillä näin hän saa kuolla kivuttomasti.
– Mieti vielä, Aileen sanoi painottavasti. – Tämä on sitä paitsi hänen kehonsa, jonka olet riistämässä häneltä.
Olin hiljaa ja tuijotin lattiaa.
– Venus, Aileen aloitti. – Muista, että todellista minäänsä ei ikinä pidä unohtaa tai väheksyä. Tässä tapauksessa aitoa persoonaasi. Sinun pitää kunnioittaa ja arvostaa häntä, vaikkei se olisikaan sen arvoista. Hän ansaitsee elää, etkä sinä voi sitä päätöstä tehdä hänen puolestaan. Hän antoi sinulle elämän, joten se ei oikeuta sinua viemään häneltä elämää. Olet hänelle palveluksen velkaa!
Aileenin sanat osuivat suoraan sydämeeni.
– Lupaan harkita vielä asiaa, sanoin. – Mutta aikaa ei ole enää paljoa jäljellä.
Aileen nyökkäsi ja nousi ylös.
– Muista mitä sanoin, Aileen muistutti ja lähti.
Tulisin aina muistamaan ne sanat, mutta en ollut varma, pystyisinkö säästämään toisen persoonani hengen, varsinkaan nyt kun tiesin olevani vain arvoton toinen persoona. Halusin saada oman kehon ja oman elämän, eikä se onnistuisi, jos alkuperäinen eläisi.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

**********************************************************************************************************************************

©2019 Enkelin Siivet - suntuubi.com