Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Verinen Enkeli

 

– Päästä irti!

Silmät suurina tuijotan kattoa ja tuo lause pyörii mielessäni. Siitähän kaikki alkoi.

Sohva ei ole nuorelle tytölle oikea paikka nukkua, mutta sänky on minulle pahempi vaihtoehto. Nukun vaikka roskakorissa mieluummin kuin tuon miehen vieressä. Minut on kahlittu häneen oikeuden toimesta. Siitä merkiksi hankitun pienen renkaan olen heittänyt jo pois. Se riivaa minua muuten ja siitä muistuttaa edelleen punertava jälki nimettömässä.

Ruhjeet eivät loppuneet siihen. Ranteiden ja kasvojen ruhjeet ovat mitättömiä verrattuna haavoihin, joita kukaan ei voi nähdä. Kaikki ne miljoonat sirpaleet on isketty sieluuni samalla kertaa ja lisätty pala kerrallaan lisää. Taakka kasvaa hetki hetkeltä.

– Suojele perheesi kunniaa.

Niin tein, mutta omani on menetetty. Minut on tahrittu, piesty ja häpäisty. Silti perheeni kunnia menee edelle. Mitä väliä minulla on? Eihän minusta ole enää mihinkään.

– Syytetty selviää tuomiotta, jos...

Meillä molemmilla on syymme nykyiseen tilanteeseen. Hän halusi pelastaa oman nahkansa, minä perheeni kunnian. Tuo mies havittelee vain omaa parastaan. Mutta kellekään muulle en enää kelpaisi. On ihme, että edes hänelle kaiken jälkeen.

En kestä. Tämä kaikki on aivan liikaa minulle. Tahdon pois. Jonnekin parempaan paikkaan.

Haamun lailla yön pimeydessä astelen olohuoneeseen. Ohi kulkiessani peilistä heijastuu säälittävä näky unettomien öiden aiheuttamien merkkien täyttämistä kalpeista kasvoista. Liattu enkeli.

Kuvajainen huutaa sanaa ”syyllinen” niin kovaan ääneen, että olen tulla hulluksi.

Se ei ollut minun virheeni. Minä en tehnyt mitään väärää. Mutta kuka kuuntelisi teinitytön selityksiä? Kuka antaisi armoa ja lopettaisi tämän tuskan? Mistä se lähtee?

Päästäkää joku minut pois. Tahdon vapaaksi. Toivon tämän kärsimyksen loppuvan pian ja lähteä.

Ranteisiini sattuu monesta syystä. Muistan puristavan otteen, joka piteli niistä kiinni väkisin ja muistan myös viileän veitsen terän tanssahdelleen niillä.

Hihaa ylös vetäessäni paljastui esiin viilloista kirjava ranne. Vihaan itseäni. En ole enää mitään.

Kuvajainen pilkkaa minua pelkästään näyttämällä minulle itseni. Kuka voisi rakastaa tyttöä, jonka sielu on musteella tahrittu ja jonka viattomuus väkisin viety?

Vaatii vain pari sekuntia ja se kaikki hajoaa. Kuin sieluuni isketyt sirpaleet, koen kaiken fyysisesti. Näen punaista. Itken verta.

Kaikkein kaunein sirpale etsiytyy käsiini. Minä todella itken verta.

On viimeisen tanssin aika. Viimeinen taideteos tulevaan aamunkoittoon. Maalaan sen punaisella.

Maali ei loppunut niin helpolla. Sitä tuli tulvimalla vielä pitkään.

Aamun ensisäteet todistivat, kuinka valkoiset sulat olivat värjäytyneet punaisiksi ja kuinka kyyneleet eivät koskaan tyrehtyneet. Kyynelistä punaiset silmät tuijottivat kattoa ja sen ohi tyhjyyteen.



 

Inspiraatio tästä uutisesta: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012031515325540_ul.shtml

Kauheaa, että tuollaista tapahtuu vielä jossain päin maailmaa! Tämä tarina oli toisenlainen versio samanlaisesta tapauksesta. Mielestäni kukaan ei saisi kokea tuollaista kohtaloa.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com