Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

17. Liikuntatunti järjestettiin pelkille koulumme ykkösluokkalaisille. Meiltä Gallantista tuli tunnille viisi, sillä Rebekka oli sairastunut. Epäilin hänen vain lintsaavan eilisen takia. Hän oli todella tainnut särkeä sydämensä.
Finessestä tuli kymmenen ja Vipershistä myös viisi. Elias Thorman jakoi meidät kahteen joukkueeseen siten, että Finesse oli Vipershin ja Gallantin muodostamaa yhteenliittymää vastaan.
En edes yrittänyt opetella muistamaan finesseläisten nimiä, mutta Vipershiläisten viiden oppilaan nimet jäivät jotenkuten päähäni. Heillä oli ekaluokkalaisina vain kaksi poikaa. Toinen oli Reinan mainitsema tummahiuksinen Rafael ja blondi Nathan. Nathan oli Amyn ja Rebekkan ikäinen. Lyhyt Sjorui oli myös 14-vuotias, vaikkei sitä olisi hänestä uskonut. Tytöllä oli sähkönsiniset todella lyhyet sähäkät hiukset ja terävänsiniset silmät. Hän oli kuulemma sekaverinen ja hänessä virtasi noidan veren lisäksi keijun sekä ihmissuden veri. Puoliksi hän oli kuitenkin noita.
Minua häiritsi hänen todella lyhyet hiuksensa, sillä Holyossa tytöillä oli perinteisesti tapana olla vähintään olkapäihin yltävät hiukset ja kaikkein mieluiten hyvin pitkät. Lyhyitä hiuksia pidettiin tytöllä jopa häväistyksenä.
Nana oli 16-vuotias ja joukon vanhin. Hän oli pitkä ja siro. Tunnistin hänet samaksi noidaksi ensimmäiseltä rohdosten tunnilta. Nana oli silloin tönäissyt minua tahallaan, yrittäen sabotoida tekemäni muodonmuutosrohdoksen.
Viimeisenä oli vasta 12-vuotias Lisbeth, joka oli suorastaan suloinen. Tyttö oli hyvin lyhyt ja hänen voimakkaasti kihartuvat hiuksensa ylsivät polvitaipeisiin asti. Ulkonäön kruunasi suklaanruskeat silmät. Lisbeth oli kuin nukke. Niin kaunis ja suloinen.
Finessen joukkueesta tunnistin vain Runin, joka oli fantasiaolentojen tuntemuksen tunnissa esitellyt oman pegasoksensa.
Huomasin, kuinka Jadet vilkutti hymyillen kättään eräälle Finessen pojalle. Poika oli 14-vuotias ja hänellä oli sekaiset pörheät vaaleanruskeat hiukset. Näytti siltä kuin hän olisi vasta herännyt. Oliko tuo poika Matthew, josta Elli oli minulle maininnut, kun olin ollut luvatta ylempiluokkalaisten liikuntatunnilla? Ainakin hän vaikutti läheiseltä Jadetin kanssa.
– Tämän päivän laji on lohikäärmepalloa, liikunnanopettajamme kertoi kovaan ääneen samalla, kun pyöritteli käsissään kevyenoloista violettia palloa. – Säännöt ovat yksinkertaiset: Pallo pyritään saamaan vastustajan maaliin, mutta se ei saa pelin aikana koskettaa ollenkaan maata. Palloa saa potkia ja lyödä, mutta koppia tai pitämistä ei sallita.
En ollut vielä kertaakaan kuullut pelistä, joten kuuntelin säännöt mahdollisimman tarkasti. Peliin kuului pisteytys ja pisteitä sai maalin tekemisen lisäksi myös viime hetken pelastuksista, jos pallo olisi juuri meinannut osua maahan. Virhepisteitä sai sääntöjen rikkomisesta ja pallon osumisesta maahan.
– Ensimmäinen 200 pistettä kerännyt joukkue voittaa!
Kaksi joukkuetta asettui vastakkain. Kaikki olivat melko lähellä toisiaan ja ymmärsin hyvin, että niin pallolle jäisi vähemmän aukkoja, joista tippua maahan. Seisoin keskivaiheilla odottamassa jännittyneenä pelin alkamista. Nathan oli joukkueestamme aloituslyönnissä ja häntä vastassa oli finesseläinen pitkä poika.
Heti Eliaksen heitettyä pallon ilmaan ja juostuaan pois pelikentältä, molemmat pojat yrittivät läimäyttää pallon omalle puolelleen, jossa oma joukkue olisi vastassa. Nathan sai lyötyä palloa nopeammin ja kohta huomasin sen lentävän minua kohti. Otin molemmat kädet kasvojeni suojaksi ja huitaisin nyrkeilläni palloa katsomatta edes, minne suuntaan sen iskin. Amy sai onneksi pallon, mutta hänkin huitaisi säikähtäneenä sen vain päätä pahkaa johonkin suuntaan.
Näytin olevan Amyn kanssa ainoat joukkueestamme, jotka eivät osanneet pelata tätä peliä. Löimme pallon aina minne sattui, kun taas muut onneksi pitivät tilannetta hallinnassa. Se tuntui kieltämättä nololta, sillä Meidän takiamme joukkueemme sai virhepisteitä rutkasti, kun läimäytimme palloa vahingossa kentän ulkopuolelle ja pahimmillaan suoraa maata kohti.
Lopputulos päätyi Finessen voittoon ja emme voineet Amyn kanssa olla vaihtamatta noloja irvistyksiä toisillemme. Vipershin oppilaat katsoivat meitä hieman paheksuen, enkä voinut kieltää, ettei omistakin joukoistamme olisi tullut katseita, jotka kierrellen syyttivät meitä kahta joukkueemme häviöstä.
– Te olette Amy ja Venus toivoton kaksikko, Reina tuhahti, mutta hänen suupielistään huomasi, ettei hän oikeasti tarkoittanut sitä pahalla. – Te ette koskaan kuuntele tunneilla, ette pärjää lentotunneilla ja olette toivottomia liikunnassa. Millaisia noitia teistä oikein tulee ajan kanssa?
Nolostuin pakostikin. Enhän minä oikeasti ollut noita, vaan keiju.
– Emme me nyt niin toivottomia voi olla! Amy huudahti. – Minä onnistuin tekemään yhden maalin!
– Niin, koska se kimposi maaliin erään Nathanin päästä, jota päin sen löit, Ginny huomautti.
Huomasin vasta silloin joukostamme puuttuvan Jadetin ja näin hänet Matthewin luona juttelemassa pojalle valoisasti naurahdellen. Ulkopuolisen silmään vaikutti siltä kuin he olisivat olleet pari. Ehkä he olivatkin? Elli oli vihjannut hieman siihen suuntaan.
– Kuinka moni teistä osaa ommella? Ginny kysyi. – Tarvitsen apua kilpailuasujen loppuun ompelemisessa. Rebekkan ollessa kipeä, hän ei kykene todennäköisesti auttamaan minua.
– Minä osaan jonkin verran, Reina myönsi. – Alkeistason verran tosin.
– Venus, eikö keijujen kuuluisi olla hyviä käsitöissä? Ginny tiedusteli. – Eikös isäsi ollut keiju ja hän on pääsääntöisesti kasvattanut sinut äitisi kadottua?
Hätkähdin, kun Ginny tiesi asiasta. Olin kertonut siitä vain Amylle. Vilkaisin tyttöä, mutta hän ei tuntunut huomaavan mitään.
– En ainakaan itse osaa ommella, sopersin.
– Siinä tapauksessa sinun kuuluu opetella! Reina huomautti. – Keijuthan ompelevat itse lapsilleen keijupuvut, joissa he yleensä kulkevat ja käyvät koulua.
Mielessäni välähti kuva itsestäni vaaleansinisessä minihameessa ja olkaimettomassa samanvärisessä lyhyessä topissa. Isäni oli ommellut sen keijupuvun minulle. Hän ei ollut käsitöissä kovin taitava, joten olin saanut tyytyä yksinkertaiseen työhön. Mutta miksi peilin vangilla oli tuo asuni?
– Kuinka sinä tiedät noin paljon keijuista? ihmettelin Reinan sanoja.
– Todella hyvä ystäväni on keiju, tyttö vastasi ja hymyili. – Olen oppinut häneltä kaikenlaista keijuista ja he ovat mahtavia olentoja. Sinunkin pitää joskus ommella lapsillesi keijupuvut, jos saat sellaisia keijun kanssa. Velhon kanssa saadessa lapsenne eivät olisi laskettavissa keijuiksi.
Minua nolottivat Reinan sanat. Kuinka 12-vuotias pystyi puhumaan lapsien saannista noin huolettomasti?
– Hyvä on, myönnyin Ginnyn ompeluavuksi ja opetettavaksi. Eihän sitä todella tietäisi, jos vaikka tulevaisuudessa joutuisinkin ompelemaan omille lapsilleni keijupuvut.
Oleskeluaulaan päästyämme, pysähdyimme kaikki niille sijoillemme katsomaan näkyä sanattomina. Andrea istui aulan sohvalla ja piteli syleilyssään Rebekkaa, joka nojasi päätään pojan rintakehää vasten. Tyttö piti silmiään levollisina kiinni, onnellinen ja levollinen ilme kasvoillaan. Hänestä kuitenkin huomasi, että hän oli itkenyt jokin aika sitten.
Andrea nosti sormen suulleen merkiksi, että olisimme hiljaa, vaikka niin olimme muutenkin näyn nähdessämme. Hän viittoi toisella kädellään, että Rebekka nukkui
Hiivimme kaikki omiin huoneisiimme ja oven laittaessa perässäni kiinni, en ollut varma, kuuluiko minun olla helpottunut vai huolissani. Rebekka tuntui voivan paremmin ja saaneen lohdutusta rakastetultaan, mutta miten Amy asiaan suhtautuisi. Entä Miley, joka oli Andrean ystävä jo entuudestaan ja jolla olin kuvitellut olevan Andrean kanssa jotain meneillään?

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Annika

12.07.2012 14:20
aww rakastan romanttiiikkaaa

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com