Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Osa 8

 

 

Huonosti nukutun yön jälkeen minulla olisi ollut pitkälle aamuun asti aikaa jatkaa uniani, mutta siitä ei tullut mitään. Tuijotin kattoa ja kuuntelin, kuinka Filas teki heräämistä.

– Huomenta Raksha, tyttö toivotti, kun hän vilkaisi nopeasti vuoteeni puolelle. – Suuri päivä tiedossa. Jännittääkö?

En vastannut mitään, jolloin Filas nousi sängyltään ja yömekko päällään hän tuli luokseni. Tyttö katsoi minua silmiini ja yritti saada silmistäni selkoa, mikä minun oli.

– Raksha, sinä voit kertoa minulle kaiken, Filas kannusti.

”Älä tule liian läheiseksi Filasin kanssa. Varo häntä.” Blairen sanat muistuivat oitis mieleeni. En ymmärtänyt, mitä hän oli tarkoittanut, mutta ne sanat saivat minut nousemaan sängyltä.

– Olen kunnossa, vastasin huolettoman oloisesti. – Nukuin yöni vain todella huonosti, kun jännitin.

– Aivan varmasti? Filas yritti varmistaa, mutta nyökytin päätäni vastaukseksi. Huomasin, ettei teeskentelyni mennyt lävitse, mutta tyttö antoi asian olla. Hän taisi ymmärtää, mitä kaikkea voisi seurata, jos hän jatkaisi tivaamista.

Lähdin nopeasti pukeuduttuani ilman tyttöä alakertaan. Kaikeksi yllätyksekseni huomasin Lilyn istuvan aulan portailla. Menin varoen tytön vierelle ja huomasin tutun nallen hänen sylissään.

– Mitä sinä täällä teet? kysyin ja katsoin huolestuneena pehmonallea, jonka pää oli vähällä irrota pienen tytön kovasta puristuksesta.

Lily oli tapansa mukaisesti hiljaa. Olin tähän mennessä kuullut tytön sanovan ainoastaan muutaman lauseen, enkä yhtään sen enempää. Istuin kuitenkin hänen vierelleen ja kiedoin toisen käteni pienen tytön harteille.

– Sinä olet mahtava, Serine, Lily sanoi lopulta ujosti ja halasi nalleaan kovemmin. – Olet todella rohkea.

– Minäkö? ihmettelin hieman. Se oli kaikkea muuta kuin olisin olettanut Lilyn sanovan.

– Sinusta tulee tänä iltana jotain uskomatonta, tyttö jatkoi hiljaisella äänellä, joka haipui aina välillä kuulumattomiin. – Et edes tiedä, mitä sinulle tehdään, mutta silti suostut siihen. Harva uskaltaisi ryhtyä sellaiseen. Minäkään en uskaltaisi. Olet siksi todella rohkea.

Katsoin tyttöä lievästi hämmentyneenä. Nostin pian katseeni hieman häpeillen kohti kattoa.

– En minä ole niin rohkea kuin luulet, kerroin ja purin huultani. – Oikeasti pelkään aivan kamalasti. Haluaisin jopa peruuttaa tämän kaiken viime hetkellä.

– Mutta sitten kaikki tekemämme on ollut turhaa, Lily harmitteli ja katsoi minua alakuloisena. Se katse osui suoraa sydämeni heikkoon kohtaan. – Joutuisimme aloittamaan alusta ja Filasin kanssa.

Purin jälleen huultani. Lily oli oikeassa. Peruuttaminen tekisi kaiken tähänastisen turhaksi.

– Minä ihailen sinua, Lily sanoi ja minun oli pakko katsoa tyttöä hieman nolostuneena. – Haluan tulla samanlaiseksi kuin sinä. Rohkeaksi ja joksikin uskomattomaksi, mitä kukaan muu ei ole. Kun kasvan hieman isommaksi, haluan osallistua myös näihin tutkimuksiin ja tulla Serineksi kuten sinä.

Se oli viimeinen osuma sydämeeni. kiedoin molemmat käteni tiukasti Lilyn ympärille ja halasin häntä silmät kyynelehtien.

– Kiitos Lily sanoistasi, kuiskasin tytön korvaan. – Minä aion olla esikuvasi arvoinen. Minä teen tämän ja olen juuri niin rohkea kuin minua pidät. En peruuta tätä, vaan menen loppuun asti.

Irtauduin tytöstä ja pyyhin kyyneleeni. Minuun oli juuri valettu niin paljon rohkeutta ja itsevarmuutta, etten tuntenut enää lainkaan pelkoa. Kaikki menisi hyvin ja Lily voisi olla ylpeä minusta. Toivottavasti vanhempanikin olisivat, kun joskus pääsisin heille kertomaan.

Lily hymyili hieman arkaa hymyään. Sen jälkeen hän nousi ylös.

– Toivotan sinulle onnea iltaa varten, Lily sanoi ja lähti ripeästi tepastelemaan portaita ylös. Hän katosi ylätasanteella nurkan taakse, luultavasti mennen hänen ja Blairen huoneeseen. Itse jatkoin matkaani alakertaan ja suuntasin keittiöön toivoen löytäväni Blairen sieltä.

 

Blaire oli hymyillen Lilyä vastassa heidän huoneensa ovella. Pieni enkeli tuli ripeästi huoneeseen ja tyttö sulki oven hänen perässään.

– Menikö kaikki suunnitellusti? Blaire kysyi ja katsoi hermostuksissaan nallea puristavaa tyttöä. Lily vain nyökytti hänelle vastaukseksi.

– Raksha ei siis epäröi tippaakaan? harmaasiipinen enkeli varmisti. – Hän todella tekee tämän, eikä peräänny?

Jälleen Lily vain nyökytti päätään. Hänen hengityksensä oli tiheä kuin pelokkaalla hiirellä.

– Hienoa työtä! Blaire kehui ja otti tytön syleilyynsä. Hän silitti tämän hermostunutta päätä. – En olisi aivan heti uskonut sinulla olevan tuollaisia näyttelijän kykyjä.

Blaire otti pari askelta ovelle päin tyytyväinen ilme kasvoillaan.

– Tärkeintä oli varmistaa, ettei Raksha missään nimessä peru tätä, tyttö hymähti. – Mutta onneksi kaltaisesi suloisen ja viattoman pikkutytön ihailu tehosi täydellisesti häneen.

Raksha hymyili vielä kerran kannustavasti pienelle enkelitytölle ja lähti sen jälkeen huoneesta.

Lily puristi nalleaan niin, että lopulta sen tikit pettivät. Nallen pää putosi lattialle ja tyttö irrotti kätensä lopusta pehmolelun ruhosta.

Hetken aikaa tyttö yritti sinnitellä, mutta kohta hän vaipui polvilleen maahan epätoivon valtaamana. Vaikka hän olikin vasta 9-vuotias, hän ymmärsi, mikä petos oli. Hän oli pettänyt juuri Rakshan. Valanut häneen uskoa, toivoa ja rohkeutta, jonka hän tiesi olevan turhaa. Ei Raksha selviäisi. Lily tiesi, mitä hänelle tehtäisiin. Hän oli ollut paikalla, kun John ja Blaire olivat puhuneet rituaalista. Lily tiesi tarkkaan jokaisen kohdan siitä. Pieni enkeli tiesi, kuinka Rakshalle kävisi.

Tytön vaaleanruskeat silmät olivat pian punaiset kaikesta itkemisestä. Jos hän olisi ollut yhtä rohkea kuin Raksha, hän olisi estänyt kaiken tulevan. Mutta Lily oli heikko ja pelokas. Hän ei voinut asialle mitään.

– Anteeksi, Lily kuiskasi. – Anteeksi Raksha... On minun syytäni, että kuolet tänään.

 

– Raksha, Filas sanoi kysyvästi ja tuli luokseni harmaa kaapu päällään. Blaire oli löytänyt kaapuja kaikille rituaaliin osallistujille ja nyt he olivat pukeutuneet niihin. – Olit tänään aamulla outo, mutta nyt olet taas normaali pirteä itsesi. Mitä on ehtinyt tapahtua tietämättäni?

– Ei mitään ihmeellistä, vastasin hymyillen. – Ymmärsin vain muutamia asioita.

Katsoin Lilyä, jota Blaire puki tummansiniseen kaapuun. Pieni tyttö vaikutti kovin poissaolevalta. Uskoin hänen vain jännittävän yhtälailla kuin minäkin.

– Hyvä, että kaikki on kunnossa, Filas sanoi ja katsoi ulos ikkunasta. – Ilta alkaa pian hämärtyä. Jännittääkö sinua?

– Et uskokaan kuinka paljon, virnistelin hermostuneena. – En vieläkään tiedä, mikä minua odottaa.

– Raksha! Johnin ääni huudahti alakerran puolelta. – Tulisitko tänne valmisteltavaksi?

– Täytyy mennä, huikkasin Filasille ja lähdin. John odotti minua työhuoneensa ovella muutaman piirustuksen ja tussin kanssa. – Mitä minulle nyt tehdään?

– Piirrän vain ihoosi merkkejä, John vastasi. – Ei sen kummempi toimenpide. Istu alas.

Istuin tuolille, joka odotti minua. John vilkaisi piirustuksiaan vielä, ennen kuin siirsi otsatukkaani ja alkoi piirtää punaisella tussilla kuvioita. Minua kutitti ja olisin halunnut raapia itseäni, mutta John kielsi minua. Hillitsin itseni jotenkuten.

Kuvioita tuli olkapäistäni aina sormiin asti. Jouduin myös käärimään hamettani ylös, jotta John pystyisi piirtämään niitä myös reisiini. Paidan nostaminen oli mielestäni jo sillä rajalla, suostuisinko. Annoin kuitenkin Johnin piirtää vielä muutaman kuvion vatsaani ja alaselkääni.

– Sinulla täytyy olla rituaalissa päällä vaatteet, jotka eivät peitä näitä kuvioita, mies neuvoi ja antoi minun mennä.

Yläkerrassa vastaani tuli Filas ja Lily kaavut yllään. Molemmat olivat vetäneet huput päähänsä.

– Eikö näytäkin epäilyttävältä? Filas kysyi. – Olemme kuin mitäkin hämäräaikeisia voroja.

– Ei rituaaleissa saa herättää huomiota, Blaire tuli luoksemme musta kaapu yllään. – Siksi kaavut tarvitaan peitoksi. Ulkona on sitä paitsi kylmä iltaisin.

– Blaire, John sanoi minun tarvitsevan jotkin vaatteet, jotka eivät peitä hänen piirtämiään kuvioita, selitin.

– Anteeksi, kuka? Blaire sanoi vihjaten ja esitti hieman loukkaantunutta. – Tietääkseni teillä oli sopimus, Raksha.

– Hyvä on, anteeksi, sanoin. – Isä sanoi minun tarvitsevan sellaiset vaatteet.

– No nyt meni oikein! Blaire naurahti. – Seuraa minua, niin mennään vaihtamaan nuo.

Seurasin Blairea yläkerran ylimääräiseen huoneeseen, joka oli kuulemma tuleva minun huoneeni. Perällä oli suuri vaatekaappi, josta Blaire nappasi oitis kuin valmiina odottavat mikroshortsit ja olkaimettoman napapaidan.

– Laita nämä, tyttö sanoi ja heitti vaatteet syliini. – Kenkiä et tarvitse.

– Eikö minulle tule ulkona aika kylmä tällaisissa vaatteissa? kysyin, kun Blaire meni ovelle.

– Ei, harmaasiipinen tyttö vastasi ja ennen oven sulkemista perässään hän vielä lisäsi: – Ei todellakaan, vaan päinvastoin.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com