Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Osa 7

 
– Huomenna, huomenna! Blaire kailotti kovaan ääneen ja hyppelehti edellämme kuin villi varsa. En voinut olla huomaamatta riemua myös Filasin kasvoilla. Hän yritti tietenkin peitellä sitä minun takiani.

 – Sinua varmasti jännittää kovasti, tyttö huomautti ja huitaisi tuulen puhaltamat tummanruskeat kiharat takaisin muiden joukkoon. Hän otti minua kädestä ja vasta silloin tajusin täriseväni. En ollut varma, johtuiko se viileästä tuulesta vai jännityksestä. Kumpaa vain se olikin, Filasin käsi pitelemässä omaani auttoi huomattavasti.

Olin päässyt niin sanotussa uudessa kodissani ensimmäistä kertaa ulos. Olimme menossa metsän poikki eräälle mäelle valmistelemaan paikkoja huomista rituaalia varten. Kaikki me olimme lähteneet ”retkelle” niin kuin Blaire sen halusi ilmaista kaksosille ja Lilylle. Tyttö johdatti sekalaista perhettämme eteenpäin, Lilyn yrittäessä hieman hämillään pysyä perässä. John kulki joukon häntänä, vetäen perässään pieniä kärryjä, joissa Ying ja Yang istuivat levottomina.

– En jostain syystä haluaisi huomisen tulevan koskaan, huokaisin.

– Et kai aio peruuttaa kaikkea viime tipassa?

– Luultavasti en voisi, vastasin epämääräisesti.

Filas osoitti minuun hieman helpottuneen katseen, vaikka hän olikin hetki sitten näyttänyt siltä kuin olisi valmistautunut muuttamaan mieleni puhelahjoillaan. Hän todella halusi tätä, vaikka minua kaikki tämä yhä arveluttikin. En tiennyt asioista tarpeeksi, voidakseni rehellisesti sanoa omaa mielipidettäni. Olin kuitenkin luottavainen siitä, että olin hyvissä käsissä. Blaire uskoi isänsä tutkimuksiin ja John ei ollut myöskään puhunut tulevasta millään pelottavalla tai vakavalla sävyllä. Kaikkien mielestä tämä tulisi olemaan vain hienoa ja mullistavaa. Ainoa varjopuoli oli, että Blaire oli vahingossa vihjannut minulle, etten välttämättä selviäisi hengissä. Suoraan sanoen minua pelotti.

– Täällä ollaan! Blaire huudahti, kun puiden harvennuttua eteemme aukesi pieni loiva mäki, jonka päällä oli jonkinmoinen raunio.

Blaire ja Lily juoksivat mäen päälle. Haaleansiniset hiukset tuulessa heiluen, valo sai myös Blairen harmaat siivet loistamaan. Tyttö näytti sädehtivältä.

Astelimme kahden juoksevan enkelin perässä mäen laelle ja silloin näin tarkastella raunioita tarkemmin. Raunio muodostui kivisestä, melko suuresta pyöreästä alustasta, joka oli tasainen ja siihen oli kaiverrettu erilaisia kuvioita ringin kaltaisesti. Alustaa kehysti neljä ajan kanssa kulunutta pylvästä.

– Tämä on vanha alttarin raunio, Blaire esitteli kädet levällään. – Täällä on järjestetty erilaisia rituaaleja viimeksi todella kauan sitten. Tätä paikkaa voisi kutsua pyhäksi sen perusteella.

Kun pääsin tarkastelemaan niitä ja alustassa olevia kuvioita, huomasin joidenkin muistuttavan niitä kiemuraisia kuvioita, joita Johnin työhuoneessa olleissa kuvissa oli ollut.

– Blaire! mies huusi tyttärelleen ja tyttö kääntyi heti isäänsä kohden. Kohta puolienkeli oli juossut harmaat siivet ilmaa viuhtoen isänsä luokse.

Blaire juoksi hetkessä takaisin rauniolle mukanaan paperia ja valkoisia liituja. Hän ojensi niitä meille.

– Tässä on selvät piirustukset siitä, miltä nämä kuviot kuuluvat näyttää viimeisteltynä. Piirrämme hahmotelmat liiduilla kiveen ja sen jälkeen isä hoitaa kaiverrukset. Olemme käyneet täällä aiemminkin kaivertamassa näitä kuvioita, mutta silloin emme ole vielä tienneet lopullisen kuvion ulkomuotoa.

Filas tarkasteli kuvioita tarkemmin. Kohta hänen katseensa kirkastui.

– Tässä on tulen symboleitakin, hän huomautti ja hänen äänestään kuulsi mielenkiinto. – Serine Fuenolla, tuliprinsessalla on siis oikeasti yhteys tuleen, eikä vain nimellisesti.

– Rituaalin aikana pidellään neljää tulisoihtua, Blaire kertoi mutisten.

– Mihin minun vertani käytetään? kysyin, kun kerta huominen rituaali tuli puheenaiheeksi.

Blaire otti yhden piirustuksista meiltä ja alkoi piirtää kuvioita kivialustaan.

– Nämä kaiverrukset täytetään verelläsi, tyttö vastasi ja mielessäni se tuntui jonkin asteen tuomiolta.

Minun vertani olisi ympäriinsä? Olettaen joutuisin itse olemaan kaiken sen keskellä, sillä rituaaleissa niin kutsuttu uhri oli keskellä alttaria.

– Uhrialttari... kuiskasin hiljaa sanan, joka pomppasi mieleeni. Nostin katseeni Blaireen välittömästi järkyttyneenä. – Aiotaanko minut uhrata?

Blaire ja Filas nostivat katseensa minuun hämmästyneinä. Pystyin jostain syystä tuntemaan useammankin katseen osoitettuna minuun. Kohta takaani kuului miehen naurua.

– Mistä sinä tuollaista sait päähäsi, Raksha? John kysyi nauraen, enkä edes kääntynyt katsomaan häntä.

– En kai mistään, mutisin, mutta tarpeeksi kovaa, jotta mieskin kuulisi sen. – Kunhan vain tuli mieleen.

– Olet hölmö, Filas sanoi ja nappasi minut kainaloonsa. – Sinut uhrattaisiin? Nyt ei ole kysymys uhraamisrituaalista, vaan tutkimuksesta.

Vilkaisin Blairea, joka ei muiden lailla nauranut, mutta hänen suunsa oli vääntynyt virneeseen, jota hän yritti kaikin keinoin peitellä. Tunsin nolanneeni itseni täysin.

– Ei siitä sen enempää, Blaire sanoi kättänsä heilauttaen meitä kohti. – Töihin siitä! Kunhan saamme tämän valmiiksi, muuta ei tänään tarvitse tehdä. Voimme jättää loput huomiselle.

– Mitä tehtävää huomenna sitten on? Filas uteli ja syystä tai toisesta Blaire mulkaisi tätä melkein huomaamattomasti. Hän ei todellakaan näyttänyt pitävän tytöstä. Ehkä siksi hän oli kehottanut minua tulemasta liian läheiseksi Filasin kanssa. En silti ymmärtänyt syytä tälle kaikelle.

– Valmistelemme Rakshan viime hetkillä, etsimme muille rituaaliin osallistujille kaavut, hoidamme veren tänne ja muuta vastaavaa, Blaire luetteli. – Nyt töihin!

En kysynyt sen enempää, vaan polvistuin alttarille auttamaan tyttöä merkkien piirtämisessä. Kaikki ne liittyivät jollakin tavalla toisiinsa ja muodostivat yhtenäisen kuvion.

Lily polvistui reunalle katselemaan tekemistämme. Hän näytti niin pieneltä ja aralta, eikä sanonut sanaakaan. Minua yhä edelleen säälitti pienen tytön puolesta. Hän ei ollut muiden lailla lainkaan sopeutunut tähän uudenlaiseen perhe-elämään.

– Tulisitko auttamaan minua Lily? kysyin tytöltä ja ojensin hänelle omasta liidustani lohkaisemaani palaa.

Tyttö avasi nyrkkinsä, jossa huomasin jo olevan liitu. Hän kuitenkin konttasi luokseni ja katsoi piirtämiäni viivoja.

– Minä voin hahmotella, niin piirrä sinä ne perässäni selkeämmiksi? ehdotin ja Lily nyökkäsi ymmärtävästi.

Seurasin tytön työn etenemistä. Hän sai hyvää jälkeä aikaan ja huomasin hänen hieman hymyilevän. Minusta tuntui kuin olisin edesauttanut Lilyn sopeutumista niinkin pienen eleen perusteella. Hän tarvitsisi vain rohkaisua ja hieman huomiota.

Lopulta saimme mielestämme kaikki valmiiksi. Blaire tarkasteli lopputulosta ja vertasi sitä alkuperäisiin piirustuksiin. Joitakin korjauksia tarvitsi vielä tehdä, mutta muuten kaikki oli kunnossa.

John otti taikasauvansa esille, jonka näin ensimmäistä kertaa. Tietysti velholla kuului olla sellainen, mutta jostain syystä mies ei ollut käyttänyt sitä nähteni. Kotityöt olisivat ehkä helpottuneet, jos hän magian avulla olisi voinut auttaa Blairea.

Taikasauvasta tuli salamaa muistuttava rätisevä valo, joka kaiversi Johnin vankassa otteessa tarkasti kaiverrukset piirtämiemme merkkien ja kuvioiden mukaan. Mietin pakostikin, kuinka paljon vertani niiden täyttämiseen tarvittaisiin, sillä kaiverruksia kulki ristiin rastiin ympäriinsä. Niitä oli vaikka kuinka paljon.

– Tämän päivän työ on tehty, John sanoi ja katsahti nopeasti minua. En osannut tulkita hänen pikaista katsettaan, mutta hetken aikaa minusta tuntui kuin hän olisi jostain syystä ollut epäröivä. Mutta ei hän voinut. Ei tämän asian suhteen. Kaikki oli jo niin pitkälle suunniteltua ja minulle oli sanottu, ettei minulle voisi käydä kuinkaan, vaikka pieni mahdollisuus olisikin.

– Palataanko takaisin kotiin? Blaire ehdotti herättäen minut ajatuksistani. Hän tarttui pientä Lilyä kädestä ja lähti taluttamaan häntä mäen laelta alaspäin polulle, jota pitkin olimme tänne taivaltaneetkin.

Katsoin hievahtamatta Johnia, jonka huomasin välttävän katsettani. Kaikki ei ollut kunnossa. Vaistosin sen ja liian moni asia paljasti tilanteen todellisen laidan. Mikä oli vialla?

– Tule Raksha, Filas sanoi ja tarttui varoen kädestäni.

John käänsi katseensa tulosuuntaan ja nappasi kaksosten kärryjen vetokoukusta, lähtien samalla kulkemaan takaisinpäin. Jäin katsomaan hänen peräänsä kysyvästi.

– Raksha, onko kaikki kunnossa? Filas kysyi huolestuneena ja laski toisen kätensä otsalleni. Hän huomasi, että katsoin Johnin perään ja katsoi heti samaa näkyä kuin yrittäen nähdä jonkin kiintopisteen, joka sai minut käyttäytymään poissaolevasti.

– Ei, vastasin hiljaa ja pudistin päätäni kevyesti. Filas oli juuri kysymässä jotain, mutta sysäsin hänen kätensä pois luotani ja lähdin muiden perään.

Minua pelotti sanoinkuvaamattomasti. Yritin rauhoitella itseäni ja muistuttaa, että John oli tutkinut tätä tutkimusta varten useita vuosia enkelten verta ja tiesi, mitä teki. Minulla ei kuuluisi olla mitään hätää. Mutta miksi hänellä oli ollut sellainen katse?

Vaikka kuinka ajattelin tilanteen valoisampia puolia, en voinut sille mitään, että epäilys kalvoi mieltäni. Olin varma asiasta: kaikki ei ollut kunnossa. En vain tiennyt mikä.

 

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com