Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Jäätynyt Kyynel

Kun mopo kaarsi huoltoaseman pihaan, tunsin oloni pelastetuksi. Viileä syysilma sai kylmänväreet kulkemaan selkääni pitkin. Kuka vain olisi neuvonut minua laittamaan pitkähihaisen päälleni topin sijaan. mutta halusin näyttää mahdollisimman hyvältä, kun poikaystäväni tuli hakemaan minut.
Siniseksi maalattu mopo oli komea näky. Siihen oli liitetty kaikenlaisia lisäosia ja viritettykin. Tiesin sen olevan laitonta, mutta kuka laista ennenkään on välittänyt.
– Oletko joutunut odottamaan kauan? Sid kysyi pysäyttäessään moponsa eteeni. Hänellä ei ollut kypärää päässä, jotta hänen tuuhea tukkansa ei latistuisi sen alla. En itsekään halunnut käyttää kypärää samasta syystä.
– En kauaa, vastasin ja katsoin Sidin lihaksikkaita käsivarsia, jotka paljastuivat täydellisesti hihattoman paidan alta. Menin pojan vierelle ja annoin hänelle suudelman, joka sai oloni tuntumaan heti lämpimämmältä.
– Hyppää kyytiin Jose, Sid kutsui minua lempinimelläni, sillä oikea nimeni Josefiina olisi liian pitkä lausua joka väliin.
Mitään sanomatta nousin mopon selkään istumaan pojan taakse. Ei kestänyt kuin hetki ja olimme kurvailemassa maantiellä viiman saadessa molempien ihon kananlihalle. Puristin käteni tiukasti pojan ympärille ja huomasin hymyn hänen kasvoillaan.
Pelästyimme molemmat, kun pillit alkoivat soida takanamme. Vilkaisin varoen taakse ja huomasin poliisiauton tulevan perässämme. Sid huomasi saman peileistään ja hymy hänen kasvoillaan muuttui tiukaksi viivaksi.
– Pidä lujaa kiinni! Sid huudahti ja veti kaasua, jolloin mopo nytkähti kiihdyttämään hetkessä. Suljin silmäni, enkä pelännyt laisinkaan. Luotin poikaystävääni, ettei hän antaisi minulle tapahtua mitään pahaa. Poliisi ei antanut periksi, vaikka viritetty mopo pysyikin hyvän välimatkan päässä.
– Ajakaa tien sivuun! kuului megafonin ääni.
Tiesin, ettemme kykenisi pääsemään autoa karkuun, vaikka mopo olisikin kuinka viritetty. Katsoin pojan kasvoja ja tämä selvästi punnitsi mielessään eri vaihtoehtoja. Lopulta vauhtimme alkoi hiipua ja Sid ohjasi moponsa tien sivuun käskyjen mukaisesti.
– Et kai ole tosissasi? sähähdin hänen korvaansa. – Joudumme tästä pahoihin ongelmiin. Kummallakin on jo rikosrekisteriä sen myymälävarkauden jäljiltä. Meitä odottaa seuraavana nuorisovankila!
Poika ei sanonut mitään ja tien laitaan pysähdyttyämme, hän nousi perässäni mopon kyydistä.
– Juokse, Sid kuiskasi korvaani ja tarrasi salamannopeasti minua ranteesta kiinni.
En ennättänyt reagoida mitenkään, kun yllättäen juoksimmekin metsään pakoon. Kuulin poliisien vihaisia huutoja, jotka käskivät meitä pysähtymään ja palaamaan takaisin.
Sid alkoi jostain syystä nauraa, enkä itsekään voinut pidätellä hymyäni. Olin kuvitellut juuri vähän aikaa sitten kaiken päättyvän ja meidän joutuvan nuorisovankilaan. Ei. Me olimme vielä vapaita, emmekä jäisi kiinni.
Sid juoksi edellä hetkeäkään hellittämättä otettaan ranteestani. Pujottelimme puiden väleistä, hypimme kantojen ja kivien yli, alitimme puiden oksia. Poika teki reitistämme mahdollisimman sokkeloisen ja hankalakulkuisen, jotta meitä jahtaavat poliisit eivät pysyisi perässämme.
En uskaltanut vilkaistakaan taaksemme, sillä olisin saattanut juuri silloin kaatua ja kaikki olisi sen jälkeen menetetty. Kuulin kuitenkin juoksuaskelia ja rasahduksia, mutta ne tulivat hyvän välimatkan päästä. Pystyin naurahtamaan voitonriemuisesti.
Välimatka kasvoi kasvamistaan, sillä äänet takanamme kaikkosivat. Kohta en enää kuullut megafonin huutoa. Pakenimme vain yhä syvemmälle metsään.
En tiennyt, kauanko olimme jo juosseet, mutta aloin toden teolla hengästyä ja jalkoihini sattui jo. Lopulta kompastuin oksaan, kun en enää jaksanut nostaa jalkojani tarpeeksi ylös. Olisin varmasti kaatunut naamalleni kovaan maahan, ellei Sid olisi yhä pitänyt kädestäni ja auttanut minua säilyttämään tasapainoni. Se ei kuitenkaan ollut estänyt sitä, että nilkkani oli kompuroidessani vääntynyt hetkeksi. Huusin kivusta ja Sid auttoi hädissään minut istumaan.
– Onko kaikki kunnossa? poika kysyi ja vilkuili hätääntyneenä joka paikkaan. Hän varmasti pelkäsi meidän jäävän nyt kiinni. Onneksemme olimme kuitenkin karistaneet heidät kannoiltamme.
– Nilkkani taisi nyrjähtää, vastasin itkien ja hieroin kipeää aluetta varoen, mutta sekin sattui.
– Oletko varma, että se on vain nyrjähtänyt? Sid kysyi ja tarkasteli jalkaani yrittäessäni pidätellä kivusta johtuvaa huutoa. – Se on turvonnut. Jalkasi saattaa olla murtunut.
– Mitä me nyt teemme? ihmettelin, eikä poikaystäväni osannut vastata.
– He eivät ole enää perässämme, hän sanoi lopulta ja nousi ylös. – Emmekä todellakaan voisi pyytää heiltä apua. Joutuisimme vain suurempiin ongelmiin.
Yllättäen Sid kumartui. Hän tarttui minua polvitaipeista ja kietoi toisen kätensä selkäni takaa kainaloni alle. Poika nosti minut vaivatta ylös syliinsä.
– Palaammeko takaisin? kysyin.
– Emme. Etsimme toisen reitin muualle. Ei metsän toiselle laidalle voi olla pitkä matka. Sitä paitsi matkalla voi olla jonkun mökki, josta voimme pyytää apua.
– Mutta sinun moposi jäi tien laitaan, muistutin.
– He ovat varmasti jo takavarikoineet sen, Sid huomautti ja lähti kantamaan minua syvemmälle metsään. Hänen kulkunsa oli takiani vaivalloista ja hän meinasi kaatua useamman kerran.
Katsoin huolestuneena taivaalle, joka alkoi värjäytyä punaisella ja keltaisella, samoilla syksyisillä väreillä kuin puiden lehdet tähän aikaan vuodesta. Maa oli liukas pudonneista lehdistä, joiden alta maa ei ollut päässyt kuivumaan.
– Alkaa tulla pimeää, huomautin ja painoin pääni poikaystäväni olkapäätä vasten. Se oli kylmä ja hieman kostea hiestä. Ei hänkään kaikkea jaksanut. – Helpottaisiko, jos kantaisit minua reppuselässäsi?
– Ehkäpä, Sid tuumi ja laski enempää sanomatta minut hitaasti alas.
Seisoin yhden jalan varassa, kun poika kääntyi ja ponnistin hänen käsiensä avulla selkään. Jalkani osui vahingossa Sidin reittä vasten ja en voinut sanoin kuvata sitä kipua. Nielin huutoni ja tukahdutin kyyneleeni. En saisi olla niin heikko tällaisella hetkellä.
Taipaleemme alkoi muuttua illan hämärtyessä yhä hankalammaksi. Sid ei meinannut nähdä, minne jalkansa laittoi. Pian ainoa asia, jonka näin, oli pojan huuruinen hengitys.
Minua palelsi ja kaduin sitä, etten ollut pukenut paremmin päälleni. Poikaystäväni ruumiin lämpö auttoi vain hieman. Jalkani ja sormeni alkoivat puutua ja menettää tuntoaan.
Yhtäkkiä Sid liukastui johonkin. Kumpikaan ei kylmyydeltä tuntunut ehtivän tekemään mitään, kun loiskahdimme kylmään veteen, joka tuntui jäätävältä iholla. Huudahdin pelosta ja kivusta sekaisin. Onneksemme se oli vain lätäkkö, eikä lampi, joki tai järvi. Silti hukkumismahdollisuuden puutteesta huolimatta lätäkön vesi tuntui hetken aikaa kuolettavalta. Yön viileä ilma voimistui märällä ihollani, työntyen luihini ja ytimeeni.
– Jose, oletko kunnossa? Sidin ääni kysyi pimeydestä ja tunsin käden tarttuvan reiteeni.
– Olen, itkin, sillä murtuneen jalkani kipu ei hellittänyt.
Poika ilmeisesti nousi ylös, sillä kohta minut vedettiin ranteista pitäen pystyyn. Nojasin hänen märkää, jäätävältä tuntuvaa rintakehää vasten.
– Piti tämäkin nyt sattua, Sid manasi ja tunsin hänen nykäisevän paitaani ylös. – Märät vaatteet kuuluu ottaa pois tai voi joutua hypotermiaan.
– Mutta minä jäädyn ilman vaatteita! henkäisin ja tartuin pojan ranteisiin, jottei hän tekisi mitään. En kuitenkaan nähnyt pimeydessä tarpeeksi, enkä ollut varma, mitä tapahtui, kun yllättäen kaaduin taas maahan poikaystäväni kanssa. Tällä kertaa jalalleni sentään ei tapahtunut mitään.
Sid puoliksi makasi maassa, kun hän nojasi johonkin, luultavasti kiveen tai kantoon. Minä makasin vatsallani häneen painautuneena, yrittäen kerätä hänestä lämpöä, jota antaa myös takaisin. Hänen ruumiinsa oli kylmä ja paita tuntui koppuraiselta, vaikka hetki sitten se oli ollut vetinen. Oliko se jäässä jo näin nopeaa?
Hengitin jäätävää ilmaa ja kovasta huurusta päätellen ilma oli todella kylmää. Oli varmasti pakkasta. Me jäätyisimme.
Olisin noussut ylös, jos olisin kyennyt. Olin kuitenkin täysin voimaton ja hädin tuskin pystyin puhumaan.
– Kuolemmeko me? kuiskasin hiljaa ja pakkanen viilsi kurkkuani.
– Älä puhu tuollaista, Sid sanoi toruvasti, eikä hänenkään äänensä kuulostanut enää normaalilta. – Minä en anna mitään pahaa tapahtua sinulle.
Poikaystäväni kietoi kätensä ympärilleni. Olisin kuvitellut sen lämmittävän minua, mutta hänen kätensä tuntuivat jääkylmiltä.
– Meitä rangaistaan näin kaikista pahoista teoistamme, sanoin. – Kaksi pikkurikollista ja lainrikkojaa saavat viimein tuomionsa.
Aioin jatkaa, mutta tunsinkin yllättäen Sidin suun suutani vasten, jolloin en kyennyt puhumaan enempää. Hänen suudelmansa lämmitti minua ja sai väreet kulkemaan kehoani pitkin kuin tuoden viimeisen elonmerkin siihen.
– Minä rakastan sinua, Josefiina, Sid sanoi käheällä, mutta silti hellällä äänellä.
En voinut vastata. Kurkkuni tuntui kuivalta ja pelkkä hengittäminenkin oli raskasta. Painoin pääni Sidin rintakehää vasten ja vilkaisin ylös taivaalle, missä kuu kurkisti pilviverhon takaa. Se oli vain pieni sirppi ja se tuntui suorastaan virnistävän tilanteellemme vahingoniloisena.
Katsahdin Sidiin ja pään kääntäminen sattui kamalasti, vaikka kuvittelin tunnon kadonneen jo ajat sitten. Hänen kasvonsa olivat kuun valossa kalpeat ja hieman kiiltävät, huulet olivat muuttuneet sinertäviksi sietämättömästä kylmyydestä. Pojan silmät olivat kiinni ja hän näytti elottomalta. Olisin kutsunut Sidiä nimeltä, mutten voinut edes kuiskata.
Pieni lämmin kyynel vierähti silmäkulmaltani, mutta pakkanen jäädytti sen hetkessä. Kyynel tuntui kuvaavan jäljelläni olevaa elämää. Kun se jäätyi, niin loppui myös minun elämäni.

Seuraavana päivänä etsintäpartio oli liikkeellä metsässä. Kaksi vain 15-vuotiasta oli juossut metsään pakoon poliisia ja kadonneet. Heidät kuitenkin löydettiin. Valitettavasti liian myöhään.
Etsintäjoukot katsoivat sanattomina kahta nuorta, jotka olivat painautuneet toisiinsa kiinni. Kuura oli peittänyt heidät syleilyynsä ja tytön poskella kimmelsi auringossa jäätynyt kyynel.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com