Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Osa 2
 
En pystynyt keskittymään mihinkään. Mitä ennen koulun alkua oli tapahtunut? Miten Lime oli saattanut tehdä jotain sellaista? Hän ei ollut maininnut minulle sanallakaan mistään pojasta ja silti hän oli suudellut jotakuta pihalla.
"Se poika oli muuten Kelvin, josta mainitsinkin", Helinä kertoi ruokatunnilla, kun hän huomasi mietteliäisyyteni. Ruoka ei todellakaan maistunut.
"Mikset vaikuta olevan onnellinen siskosi puolesta?", Rislie uteli.
"Koska hän ei ole kertonut minulle mistään pojasta", selitin. "Sitä paitsi hän ei ole tuntenut sitä poikaa kuukauttakaan, nii ei hänen pitäisi tuollaista alkaa tekemään!"
"Joillakin juttu vain toimii heti", Amanda huomautti. "Kyllähän minäkin seurustelin kesälomalla leirillä tapaamani pojan kanssa. Emme olleet tunteneet viikkoakaan ennen sitä."
"Minun siskoni ei olekaan sellainen", selitin ja tökin haarukalla haluttomasti ruokaani. En pitänyt kovin paljoa ihmismaailman ruuasta. "Hän ei ole koskaan edes lähestynyt ketään poikaa, joten ei kaiken loogisuuden mukaan hänen kuuluisi heti mennä suutelemaan jotain poikaa, jota ei kunnolla edes tunne."
"Aivan kuin tässä olisi kyse jostain muustakin", Katie tuumi. "Luulisi sinun olevan onnellinen siskosi puolesta, jos tämä on löytänyt jonkun, jota rakastaa."
Laskin haarukan siihen paikkaan ja purin huultani. Pidin katsettani tiukasti lautasellani, ennen kuin nostin sen ja osoitin ystävälleni tuiman katseen.
"Se ei ole teidän ongelmanne", tiuskaisin ja nousin pöydästä jättäen ruokalautaseni siihen paikkaan. Kävelin ripeästi ulos ruokalasta, vaikka jokainen askel sattuikin jostain syystä enemmän kuin ennen.
He olivat arvanneet oikein. Tässä oli kyse myös aivan muusta.
Suuntasin ulos päästyäni pois koulun alueelta. En voisi enää tiuskaisuni jälkeen palata ystävieni luokse. He olivat varmasti vihaisia.
Koluamme ympäröi kahden metrin korkuinen tiilimuuri. Menin etuportin kautta muurin toiselle puolelle, jossa kasvoi koululle hieman yksityisyyttä tuovia puita. Harvoja asioita, mistä pidin maanpäällä, oli puihin kiipeäminen. Se oli raskasta, mutta silti pidin sitä mielekkäänä ajanvietteenä.
Kapusin tukevalle oksalle, joka oli parin metrin korkeudessa. Tästä näki koulun pihalle kaiken oksiston keskeltä vain hieman. Voisin rauhassa viettää täällä loppupäivän, ennen kuin joutuisin palaamaan majatalolle.
Tunsin oloni petetyksi. En pelkästään siksi, ettei siskoni ollut kertonut minulle mitään nopeista liikkeistään. Minusta tuntui kuin hän olisi pettänyt oman lajinsa. Se poika oli ihminen. He olivat ajaneet merenneidot pakoon omasta kodistaan merestä. Heidän takiaan perheeni joutui kärsimään maanpäällä elämisestä. Miten siskoni saattoi suudella ihmistä?
 
"Täällähän sinä olet", hätkähdin ääneen, enkä edes tajunnut nukahtaneeni.
Kurkistin oksalta maahan ja näin liiankin tutut kasvot. Tyttö katsoi minua hieman hymyillen pitäen kädellään vaaleat hiuksensa pois silmiltään.
"Ihmettelin, kun sinua ei näkynyt ystäviesi luona", Lime sanoi ja tarttui alaoksaan kiivetäkseen luokseni.
"Mene pois", tiuskaisin ja käänsin pääni poispäin siskostani. Hän olisi puolestani saanut jättää tulematta.
Tiuskaisustani huolimatta kuulin, kuinka Lime kömpi toiselle oksalle. Hän pysyi hetken aivan hiljaa kuin meittien vuorosanojaan.
"Miten saatoit suudella ihmistä?" kysyin, kun hiljaisuudesta ei tullut loppua. En pystynyt näkemään sikoani, mutta kuulin hänen huokaisevan.
"Siitäkö tämä johtuukin?" hän kysyi hieman turhautuneen ja häpeilevän kuuloisena. "Luulin sinulle tulleen vain riitaa kaveriesi kanssa."
"Meillä tulikin", huomautin. "Sinun takiasi."
Lime pysyi vaiti. Olin tainnut ilmaista asian hieman tylysti ja nyt hän oli loukkaantunut kuten ystävänikin. Lime ei kuitenkaan ollut loukkaantuvaista sorttia.
"Olen pahoillani", hän sanoi lopulta. "Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Mutta vaikka hän onkin ihminen, sillä ei ole mitään väliä. Mekin yritämme olla samaa lajia nyt."
"Minusta ei ikinä tule ihmistä", huomautin. "Vihaan heitä. Sen pojan kaltaiset häätivät meidät pakoon omasta kodistamme tähän kamalaan maailmaan!"
"Meidän kuitenkin täytyy esittää kuuluvamme joukkoon", Lime selitti. "Meidän kuuluu elää kuten he. Ei siis ole väliä, vaikka rakastuisimme heihin tai pisimmillään menisimme naimisiin. Sillä et ole väliä. Kelvin ei sitä paitsi ole tehnyt mitään tämän meidän tilanteemme eteen. Ei hän ole meitä häätänyt merestä. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia."
"Miten voit luottaa siihen poikaan niin kovasti?" kysyin ja vilkaisin ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana Limeä. Hänen kasvonsa näyttivät hieman punastuneen ja tyttö käänsi katseensa sivulle.
"Hän on kanssani niin samalla aaltopituudella", Lime kertoi. "Minusta tuntuu kuin välillämme olisi jokin yhteys. En ole varma, mutta jospa hän kuuluu meihin."
"Ai että hän olisi merenurho?" ihmettelin.
"Niin", siskoni myönsi ja näytti kiusaantuneelta. "Emmehän me voi sellaista suoraan kysyä tai kertoa kenellekään. Siksi minulla ei ole varmuutta. Hänen nimensä Kelvin kuitenkin tarkoittaa kirjaimellisesti 'Meren rakastajaa'. Se on selvä merenurhon nimi."
"Voihan ihminenkin antaa saman nimen omalle lapselleen", huomautin, mutta mieltäni alkoi kieltämättä kaihertamaan epäillys.
"Siksi en voikaan olla täysin varma", Lime myönsi. "Mutta aion ottaa jollakin keinolla asiasta selvää."
Oli minun vuoroni hiljentyä välillä. Tuuli puhalsi oksien välistä meri-ilmaa kasvoilleni ja sai minut tuntemaan koti-ikävää mereen.
"Aion alkaa seurustelemaan Kelvinin kanssa", Lime kertoi ja nyökkäsin katsomattakaan häntä kohden.
"Mikset ollut maininnut minulle sanallakaan siitä pojasta?" kysyin ja äänestäni kuulsi lievästi katkeruus. "Etkö luota minuun? Mehän olemme aina puhuneet kaikesta."
"Tämä on vain niin uusi asia minulle", Lime puolusteli. "Ajattelin sitä paitsi, että olet niin nuori, ettei sinua kiinnosta tällaiset asiat."
"Olen jo 14-vuotias", huomautin hieman äreästi. "Jotkut ystävistänikin ovat jo seurustelleet."
"Minä en tiennyt..." tyttö sanoi hieman häpeillen. "Mutta jatkossa tiedän puhua sinulle asiasta."
"Aiotko alkaa seurustella sen pojan kanssa?" kysyin. "Kerrotko vanhemmillemme?"
"Kyllä", Lime vastasi lyhyesti. "Kyllä aion. Tietysti heidän kuuluu tietää kaikki, mitä teemme ja mitä meille kuuluu."
"Niinpä kai..."
Lime katsoi minua, mutta käänsi katseensa sen jälkeen tuuleen. Hänkin nuuhki ilmassa olevaa meren tuoksua.
"Mennään uimaan", Lime ehdotti ja olin pudota oksalta yllättävästä ehdotuksesta.
"Uimaan?" ihmettelin, vaikka ymmärsin, mitä siskoni tarkoitti.
"Majatalon takana on oma ranta", Lime selitti. "Sinne ei näe ulkopuoliset, paitsi mereltä päin. Voimme uida siellä rauhassa ilman epätoivottuja katseita. Sirukin kertoi niin."
"Enpä ole varma", epäröin. "En ole ollut meressä sen jälkeen, kun astuimme maanpäälle."
"Siksi juuri!" siskoni intoili ja hyppäsi alas oksalta. Huomasin hänen ilmeestään, kuinka paljon se häntä sattui. "Emme saa täysin erkaantua omasta synnyinpaikastamme."
"Koulupäiväkin on vielä kesken", huomautin.
"Et sinä muutenkaan olisi mennyt takaisin tänään", Lime huomautti silmäänsä iskien. "Tunnen sinut liian hyvin."
Epäröin silti. Tietysti olisi ihanaa taas uida meressä luonnollisessa olomuodossani, mutta... jokin siinä silti pelotti minua.
"Tule nyt vain", Lime yritti rohkaista minua. Hän levitti kätensä minua kohti, valmiina ottamaan minut kiinni, jos hyppäisin oksalta alas. "Siitä tulee hauskaa, lupaan sen."
Katsoin siskoani alahuultani purren. Hän nyökytteli päätään kannustavasti ja hoputti käsielein minua hyppäämään. Suljin silmäni hetkeksi.
"Hyvä on sitten", myönnyin ja hyppäsin luottavaisena isosiskoni syliin.

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com