Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 13. – Tuleekohan Pamela tänään ollenkaan tunnille? Miley arvuutteli huolestuneena odottaessamme loitsutunnin alkua luokassa. Kaikki Gallantin oppilaat olivat Pamelaa lukuun ottamatta kerääntyneet toisiaan lähellä oleville pulpeteille, jolloin pystyimme keskustelemaan keskenämme.
– Näkikö kukaan hänen tulevan edes omaan huoneeseensa yöksi? Jadet kysyi.
– Minä en ainakaan tehnyt havaintoa, vieressäni istuva Amy vastasi. – Jos häntä ei näy, menen puhumaan Violetelle. Ei hän saa Pamelaa erottaa koulusta. Tapaus koski eniten minua, joten minulla on valta sanoa hänelle suoraan mielipiteeni.
Amy oli loppujen lopuksi ottanut asian yllättävän hyvin. Hän ei kantanut Pamelalle ollenkaan kaunaa tai aikonut jatkossa pelätä tyttöä. Se oli meistä kaikista hyvä, sillä ryhmähenkemme ei suotta kärsinyt ja muutkin ymmärsivät käyttäytyä Pamelaa kohtaan jatkossa aivan yhtä normaalisti kuin ennen.
– Pamela on kuudennella luokalla, joten hänellä ei luultavasti ole samaa tuntia ensimmäisellä kuin meillä, huomautin.
– Kuudesluokkalaisilla ei ole tänään mitään samaa tuntia kanssamme, Jadet tarkisti nopeasti lukujärjestyksestään. – Joten näemme Pamelan välitunnilla, viimeistään koulun jälkeen oleskeluaulassa tai emme ollenkaan.
– Kauanko tunnin alkuun vielä on? Ginny kysyi. – Voisin yrittää, jos näkisin Pamelan niillä eilen mainitsemillani ennustuskyvyillä. En ole siinä mitenkään hyvä, mutta voin yrittää.
– Tässä on vielä hetki aikaa, Andrea vastasi, kun hän tarkisti asian vuorokauden 22 tuntia näyttävästä rannekellostaan.
– Voisitko Ginny yrittää? Miley kysyi toiveikkaana. – Voisimme saada selville, mitä on tekeillä.
– Mahtavaa! Reina innostui pienen tytön kyvystä.
– Älkää sitten pettykö, jos en saa mitään selville, Ginny huomautti varoen ja sulki silmänsä. Hän laittoi etusormensa ohimoilleen ja keskittyi – Hetken hiljaisuutta, pyydän.
Odotimme aivan hiljaa, mutta ympärillämme muut oppilaat pitivät mekkalaa puhuessaan ja loitsuja harjoitellessaan. Mietimme, mahtoiko Ginny voida ollenkaan keskittyä, mutta lopulta tyttö avasi silmänsä.
– Näin Pamelan, hän kertoi silmät suurina. – Hän oli lääkärin luona ja häneltä otettiin verikoe. Muuta en valitettavasti nähnyt.
– Oliko Pamela kunnossa? Miley kysyi huolestuneena. – Näyttikö hän sairaalta tai huonovointiselta?
– Hänellä vaikutti olevan kaikki hyvin, Ginny vastasi. – Hän hymyilikin. Mutta muistakaa, että näkemäni on vasta tulevaisuutta. En tiedä yhtään, miten Pamela tällä hetkellä voi.
– Kuinka pitkälle tulevaisuutta näkysi oli? Amy uteli.
– Enintään huomiseen, tyttö kertoi. – En osaa nähdä kuin huomiseen asti. Äitini näkee vuosienkin päähän. Hän on ennustaja.
– Vau, todella upeaa! Reina hämmästeli. – Voisinkohan joskus päästä hänen luokseen saamaan ennustuksen?
– Totta kai, Ginny vastasi hymyillen. – Hänen luonaan käy lähes päivittäin ennustuksenhaluisia. Voitte vaikka kaikki tulla joskus käymään.
– Hei, sehän olisi hienoa! Reina innostui todenteolla. – Menemme kaikki Gallantin oppilaat yhdessä Ginnyn kotiin kuulemaan ennustukset elämästämme. Voitaisiin pitää byjamabileet!
– Kuulostaa hauskalta! Miley riemastui.
– Anteeksi vain... Andrea keskeytti. – Missä byjamabileissä olette nähneet poikia?
– Kyllä sinäkin Andrea saat tulla, Ginny huomautti. – Gallantin oppilaiden byjamabileisiin pääsee myös pojat, kunhan he vain kuuluvat Gallantiin.
– Voisimme tuolla keinolla houkutella oppilaita liittymään Gallantiin, Amy ehdotti viekkaasti. – Poikia liittyisi varmasti, kun kuulisivat pääsevänsä tyttöjen byjamabileisiin mukaan.
Ryhdyimme kaikki nauramaan. Naurumme kuitenkin loppui lyhyeen, kun opettajamme Mark Johnsson asteli luokkaan ja vaati käsillään viittoen hiljaisuutta.
Hän kertoi meidän harjoittelevan jälleen kilpailua varten, josta kuulin vasta nyt. Whitney Osmet oli selittänyt jotakin kilpailusta lentotunnilla, mutta se oli sattunut olemaan juuri se tunti, kun sydäntäni oli alkanut puristaa ja olin juossut tunnilta. Nyt kuitenkin pääsin kilpailusta paremmin perille.
Kilpailu oli tarkoitettu täysin Vardock Collegen oppilaille ja oppilasryhmät kisasivat toisiaan vastaan joukkueina. Siihen kuului eri osa-alueita ja tehtäviä, joita ei vielä kerrottu. Harjoittelimme vasta tunneilla mahdollisia asioita, joita kilpailussa voisi tulla. Lentäminen oli yksi osa-alue ja sitä harjoiteltiin tietysti lentotunneilla. Loitsiminen oli toinen ja sitä harjoittelimme Mark Johnssonin loitsutunneilla. Rohdosten tunneilla harjoittelimme mahdollisia rohdosten valmistuksia, taian monimuotoisuuden tunneilla kaikkia taian muotoja, joita kisassa voitaisiin vaatia sekä väri- ja pistetiedon tunneilla harjoittelimme jotakin lisätehtävää, joka tulisi olemaan vaativa ja ehkäpä näyttävin. Lisäksi jokainen oppilasryhmä suunnittelisi ja valmistaisi kilpailuasut aivan itse. Asujen suunnittelu ja valmistus tapahtui oppilaiden vapaa-aikana ja Ginny oli kuulemma jo ottanut asujen suunnittelun työkseen. Ennen kisaa olisi jaettava osa-alueet jokaiselle joukkueen jäsenelle, tietämättä mitä lopulta kuului tehdä. Oli vain katsottava, missä osa-alueessa jokainen oli hyvä. Kilpailun tehtävät saatiin kuulla vasta kilpailupäivänä. Silloin olisi vielä mahdollisuus vaihtaa paikkoja toisten kanssa, jos tehtävä tuntui liian hankalalta.
Ymmärsin kuinka tärkeää olisi ollut olla toissapäivänä loitsujen kaksoistunnilla. Harjoittelimme nimittäin nyt tarkemmin niitä loitsuja, mitä toissapäivänä. Ja joitakin loitsuja varten oli opeteltu joidenkin magiapisteiden magian irrottamista, mikä olisi hyvin tärkeää. Väri- ja pistetiedon opettaja Hilda Bruwe oli ollut loitsutunnilla opettamassa taian irrottamista hauisten magiapisteistä, mitä luultavasti todella harva osasi. Esineiden ja asioiden liikuttaminen taian avulla vaati opettajiemme mukaan sekä kämmenten että hauisten magiapisteiden taian.
– Voin opettaa sinulle Venus, kuinka se tehdään, Miley tarjoutui. – Opin sen viime tunnilla, eikä se ole kovin vaikeaa.
Miley opetti minua parhaansa mukaan. Kämmenien magiapisteiden taian irrottaminen oli ollut aikoinaan paljon helpompaa opetella. En meinannut onnistua mitenkään.
– Miten sinä olet oppinut kämmeniesi taian vapauttamaan? Miley kysyi. – Olisi ehkä helpompaa yrittää samankaltaisella tavalla.
– Yritän muistella... vastasin epäröivästi. Milloin se oli edes tapahtunut? 8-vuotiaanako jo?
– Tunnetko sen? nuorehko vaaleanpunahiuksinen mies kysyy. – Kämmeniesi sisällä ikään kuin mylvii jokin. Se on taikaa ja pystyt irrottamaan sen magiapisteen kahleista. Laita kämmenesi nyrkkiin ja avaa ne. Ja kun ne ovat auki, avaa ne toisenkin kerran. Et näkemilläsi käsillä, vaan näkymättömillä käsillä, jotka ovat sisälläsi ja tarttuvat magiapisteeseen...
Havahdun ajatuksistani. Taas lisää muistoja. Niistä oli kuitenkin tässä tapauksessa apua.
– Isäni neuvoi avaamaan magiapisteiden kahleet näkymättömillä, sisälläni olevilla käsillä, kerroin tytölle.
– Aika jännä neuvo... Miley huomautti, mutta hymyili. – Yritä sitten kuvitella ne samat kädet nyt hauistesi magiapisteisiin. Avaa ne kahleet ja irrota taika.
Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Yritin ensin vain oikean hauikseni magiapisteellä. En saanut kuviteltua sitä näkymätöntä kättä. Tunsin vain magiapisteen taian. Se oli näkymättömien käsieni ulottumattomissa.
Käteni alkoi täristä keskittymiseni takia. Sain viimein kuviteltua näkymättömän käden. Se kurotti kaikin voimin lähemmäs magiapistettä, kunnes sai juuri ja juuri otteen. Ne eivät kuitenkaan jaksaneet irrottamaan taikaa magiapisteestä.
– Ei se onnistu nyt, sanoi luovuttaessani. Tunsin oloni hieman hengästyneeksikin. – Yritän vähän myöhemmin uudelleen.
– Sopii, Miley vastasi. – Suotta itseäsi heti loppuun kulutat. Aikaa ja kärsivällisyyttähän uuden oppiminen vaatii.
– Sinä olet Miley taitava loitsimaan, Reina kehui. – Opit niin nopeasti irrottamaan hauistesi magiapisteistäkin taian.
– Se vain sujuu minulta aivan luonnostaan, Miley kertoi ja silloin menin huomaamaan Aileenin istumassa sivupulpetilla. Hän istui toisen finesseläisen tytön vieressä, mutta he eivät keskustelleet. Molemmat keskittyivät omiin vesilaseihin edessään, joista oli tarkoitus taialla saada nostettua vesi, muttei itse lasia.
– Menen Aileenin luokse, huikkasin nopeasti muille ja lähdin hiippailemaan luokan lävitse tyttöä kohden. Aileen ei huomannut minua silloinkaan, kun seisoin hänen vierellään ja katselin jännittyneenä, kuinka vesi hänen lasissaan alkoi kohoilla hieman.
– Eikö onnistu? kysyin ja tyttö rentoutti sauvaa ranteensa, jolloin vesi asettui taas normaalisti lasiin.
– Eipä oikeastaan, Aileen vastasi. – Kuulin, että teillä oli eilen jonkinmoinen välikohtaus oppilasryhmänne kesken.
– Se oli vain pieni riita ja Pamela vähän pimahti, selitin pikaisesti. – Ei sen kummempaa.
– Pamelako pimahti? Aileen ei ollut uskoa korviaan. – Pamelahan on aina niin pirteä ja iloinen.
– Kukaan muukaan ei olisi uskonut hänestä sellaista... vastasin kierrellen, sillä en tiennyt, oliko Pamelan puoli-ihmissuteudesta soveliasta kertoa Gallantin ulkopuolisille.
– Mutta kaikki on nyt hyvin? Aileen varmisti huolestuneen oloisena.
– Aivan hyvin, myönsin hymyillen. Aileenilla oli siis huolehtivakin puolensa. Näin sen vasta nyt ensimmäistä kertaa. Olin kieltämättä luullut, ettei tyynen kauniilta tytöltä sellaista puolta löytäisikään. Oli hyvä huomata olleeni väärässä.

Koska tunti oli kaksoistunti, niin pääsimme normaalia aikaisemmin. Ruokatunti alkoi ja olin juuri menossa Aileenin kanssa ulos luokasta, kun nimeäni kutsuttiin.
– Venus, Mark Johnsson keskeytti lähtöaikeeni.
Pysähdyin ja jäin kuuntelemaan opettajaa. Aileen jäi hieman kauemmas odottamaan minua.
– Lintsasit toissapäivänä loitsutunneilta, joten saat jälki-istuntoa, Elias Thorman sanoi.
Jälki-istuntoa? Sana tuntui pahaenteiseltä, varsinkin kun eilinen välikohtaus oli alkanut juuri minun toistuvasta kurittomuudesta, jota Gallantin oppilaille ei kuulemma suvaittu.
– Voit suorittaa jälki-istunnon koulun jälkeen tai toisena vaihtoehtona voit jäädä täksi välitunniksi järjestämään välinevarastoa, Mark lateli vaihtoehdot.
– Jään siivoamaan, valitsin, sillä silloin muut eivät saisi tietää minun saaneen jälki-istuntoa.
– Minä voin auttaa sinua Venus, Aileen sanoi ja tuli perässäni. – En halua jättää sinua yksin. Sitä paitsi, voimme samalla jutella.
Loitsuopettajamme hyväksyi Aileenin avuntarjouksen ja käski meitä ensin keräämään pulpeteille jääneet vesilasit. Kaadoimme laseista vedet viemäriin ja sen jälkeen veimme ne sotkuiseen varastoon. Järjestelimme tavaroita siististi hyllyyn sillä aikaa, kun Mark oli luokan puolella kirjoittamassa opettajien työtehtäviin kuuluvaa päiväkirjaa tuntien kulusta.
Jatkoimme rauhassa hommiamme ja kesken kaiken huomasin varaston perällä jotakin kaunista. Siellä oli kokovartalopeiliäkin suurempi peili, jossa oli todella kauniit kehykset, varsinkin alareunassa.
Menin hiljaa kävellen peilin luokse ja huomasin pian Aileeninkin tulleen. Me molemmat katsoimme peiliin lumoutuneina ja samalla hämmästyneinä.
Peilissä ei näkynyt minun tai Aileenin kuvajaista, vaan peilissä seisoi nainen. Nainen oli pitkä ja hoikka. Hänellä oli valkoinen hulmuava mekko ja polvitaipeisiin yltävät kullanruskeat hiukset, jotka olivat kauttaaltaan kiharaiset. Hän katsoi minua hymyillen ja hänen smaragdinvihreät silmänsä olivat samanlaiset kuin minulla. Naisella kaikista merkittävin näky oli, että hänellä oli siivet; Puhtaanvalkoiset enkelin siivet. Nainen oli ilmiselvä enkeli!
– Voiko tuo olla... sanoimme Aileenin kanssa yllättäen samaan aikaan. – Äiti?
Me molemmat käännyimme tuijottamaan toisiamme hämmästyneinä ja silmät pyöreinä. Mitä Aileen oli juuri äsken sanonut?
– Ollaanko me siskoksia? Aileen hämmästeli.
Siskoksia? Minä ja Aileen! Mutta jos meillä oli sama äiti ja Aileen oli oikeasti lohikäärme-tyttö, niin silloin... Aileenkin oli puoliksi enkeli.
– Minä luulin, että sinä olet keiju, Aileen sanoi silmät yhä järkytyksestä suurina. Hän pudisti päätänsä. – Emme me voi samaa lajia olla. Se on mahdotonta! Jokaista meitä pitäisi olla vain yhtä kutakin lajia kohden.
– Aileen, mitä sinä oikein puhut? kysyin, sillä en saanut selvää Aileenin järkytyksen sekaisesta puheesta.
– Sitä vain, että Asmeri ei voi olla sinunkin äitisi! Aileen melkeinpä huusi.
– Kuka ihmeen Asmeri? ihmettelin. – Äitini nimi on Gabriel!
Mark tuli varastoon kuultuaan meidän kinamme.
– Mitä täällä on tekeillä? hän kysyi.
Mark Johnsson katsoi meitä ihmeissään hetken aikaa ja sitten hän huomasi peilin.
– Tuosta peilistäkö te riitelette? hän kysyi ja tuli peilin luokse. – Tämä peili näyttää sen henkilön meille, jonka todella haluaisimme nähdä. Kukaan ei luultavasti näe samaa henkilöä kuin toinen. Tällä peilillä on hyvä varsinkin nähdä menetettyjä rakkaitaan tai niitä, keitä sattuu välimatkan takia ikävöimään.
Silloin ymmärsimme Aileenin kanssa toisiamme. Aileen oli nähnyt oman äitinsä peilissä ja minä omani. Kumpikaan ei nähnyt samaa. Aileen ei ollut nähnyt peilissä enkeliä. Hän ei sitenkään ollut puoliksi enkeli.
– Voitte mennä jo, Mark sanoi. – Ehditte vielä käydä ruokatunnilla ennen kuin seuraava tunti alkaa.
Olin onnellinen Aileenin puolesta, että se oli ollut vain väärinkäsitys. En olisi todellakaan halunnut hänellekin samaa kohtaloa kuin minulle, vain sen takia mitä äitini oli.

Koulu loppui yllättävän nopeasti. Minulla oli ollut väri- ja pistetietoutta sekä taian monimuotoisuutta. Aika normaali päivä.
Minua kuitenkin mietitytti vielä se peilissä ollut enkeli, äitini. En ollut nähnyt äitiäni, kuin viimeksi 7-vuotiaana. Nyt näin hänet yllättäen peilissä, vaikkei hän tietenkään oikeasti ollut siellä.
Vilkaisin huoneessani olevaa peiliä, jossa sama vaaleanpunahiuksinen tyttö mustissa enkelin siivissä katsoi minua itkuisilla silmillään, mutta tällä kertaa hän hymyili, vaikka kyyneleet vierivät loputtomana hänen silmistään.
– On syytäkin olla iloinen, sanoin sille. – Näin äitini ja nyt menneisyys on entistä vahvempi.
Silloin suuni avautui hieman hämmennyksestä raolleen. Jäin miettimään tarkemmin sanomaani ja ajattelemaani. Pystyinkö kutsumaan sitä enkeliä äidikseni? Eihän... tai enhän minä hänestä ollut syntynyt.
– Yritätkö manipuloida ajatuksiani? kysyin hieman ärtyneenä peilin vangilta. – Nuo ovat sinun muistojasi. Hän on sinun äitisi, ei minun. Minä en ole puolienkeli.
Tyttö nosti leukaansa ja nielaisi hyvin näkyvästi. Hän näytti hetken hyvin uhmakkaalta, vaikka hänen kyyneleiden täyttämät silmänsä söivät uskottavuutta.
Olin asiasta varma. Sota meidän kahden välillä oli alkanut. Oikeastaan se oli alkanut jo vuosia sitten, mutta pahin olisi vielä edessä.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com