Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 10. Meillä ykkösluokkalaisilla päivän aloittaja oli loitsutunti ja olinkin ottanut ostamani oppikirjan mukaan. Olin ostanut kirjan, jotta voisin vapaa-ajallani alkaa opettelemaan itsenäisesti minulle tarpeellisia loitsuja ja kirjaa tarvittiin tunneillakin.
Luokkaan päästyäni koetin etsiä katseellani Aileenia. Reina kuitenkin tarttui käteeni yllättäen ja nykäisi minut viereensä istumaan.
– Istu minun vieressäni, hän sanoi.
En voinut muutakaan, sillä oli epäkohteliasta lähteä toisen vierestä vain, koska haluaisin istua uuden ystäväni vierellä. Huomasin Aileenin edempänä istumassa jonkun toisen finesseläisen kanssa.
Olin oppinut tunnistamaan, ketkä olivat gallantilaisia, ketkä finesseläisiä ja ketkä vipershiläisiä. Meillä gallantilaisilla oli vihreä vyö koulupuvussamme ja pojilla oli saman vihreä paita. Finesseläisillä vyö ja paita olivat siniset. Vipershiläisillä ne olivat punaiset.
Opettajamme astui luokkaan. Hän oli pitkä ja nuori velho, jolla oli ruskeat lyhyet hiukset.
– Tänään opitte hyvin tärkeän loitsun, jota tulette varmasti tarvitsemaan, Mark Johnsson kertoi. Tällä loitsulla saa kivun lievenemään. Tähän tarvitsee joko yhden voimakkaan magiapisteen taian tai sitten kaksi heikompaa.
– Mitä tarkoitat voimakkaammilla magiapisteillä? joku kysyi heti. Se oli oikeastaan hyvä, sillä en minäkään tiennyt, mitkä olivat voimakkaita magiapisteitä. Sydämen oli tietysti yksi ja pään. Muista en ollut varma.
– Eikö teille ole opetettu näitä asioita jo pistetiedon tunneilla? Mark ihmetteli aidosti. Kun osa nuorista oppilaista kielsi asian, opettajamme huokaisi äänekkäästi, hieman turhautuneena. – Käskekää Rebeccaa opettamaan teille ensin kaikki tärkeät asiat, jotta muilla oppitunneilla voitaisiin edetä paremmin.
Meillä Gallantin ykkösluokkalaisilla oli ollut vasta yksi Rebecca Allonin tunti. Tajusimme vasta nyt, että pitäisi valita näin ihan alkuun niitä hyödyllisimpiä tunteja. Olimme valinneet vaihtoehdoista niitä, joista olimme itse pitäneet mielenkiintoisina ja menneet toistemme kanssa samoille tunneille, piittaamatta siitä, mikä itsellemme oli tuntunut tärkeimmältä tunnilta.
– Kuitenkin, Mark jatkoi. – Otetaan tämä vaikka kahdella magiapisteellä, niin opitte samalla nappaamaan useamman magiapisteen taian samanaikaisesti. Ja loitsu on niinkin yksinkertainen, että taian napattuanne viette sauvan pään kipeälle kohdalle ja ajattelette mahdollisimman vahvasti ”kipu poistu”. Voitte tällä tunnilla harjoitella pelkästään taian nappaamista tai loitsua tyhjän päälle. Tätä varten ei kenenkään tarvitse aiheuttaa itselleen tuskaisia kipuja.
Jotkut naurahtivat Mark Johnssonin sanoille. Aika vitsikästä, mutta ei kovin naurettavaa.
– Onko sinulla jotakin kipuja? Reina kysyi.
– Ei minulla ainakaan ulkoisia ole, vastasin.
– Miten niin ei ulkoisia? Reina kysyi.
– Siis kaikillahan on sisäisiä kipuja, joita ei loitsuilla paranneta, selitin.
– Onko sinulla rakkaushuolia? Reina uteli. – Minulle voit kyllä kertoa.
Nolostuin Reinan sanojen johdosta. Rakkaushuoliako minulla? En ollut koskaan rakastunut, enkä suoraan sanottuna ollut vielä katsonutkaan poikia sellaisessa mielessä. Se tuntui jotenkin minulle kuulumattomalta asialta, vaikka tiesin kyllä joskus tulevaisuudessa haluavani perheen. Jotenkin minusta kuitenkin tuntui, etten tulisi koskaan saamaan sellaista. Kuka huolisi minun kaltaiseni?
– Ei mitään sellaista, selitin nopeasti. – Enhän minä mitään poikaystävää ole hankkimassa. En edes ole tavannut ketään minulle sopivaa.
– En minäkään ole vielä tavannut ketään, Reina myönsi ja vaihtoi puheenaihetta. – Minulla on muuten ranne hieman kipeänä sauvan heilauttelusta. Voit koittaa loitsua siihen.
– Sopii, sanoin.
Otin sauvani ja heilautin sitä Reinan ranteen yllä.
Tein Mark Johnssonin ohjeiden mukaisesti. Kun nappasin taikaani sauvaan, se ei ollut valkoista ja hopeanhohtoista, vaan sinistä. Olin opetellut vapaa-aikanani vaihtamaan taikani väriä, ettei luonnollinen taikani väri herättäisi huomiota. Nyt kyllä taikani perusteella kaikki saattoivat luulla minun olevan kotoisin Ogonymiltä, mutta toivoin ettei se ole pahaksi.
– Onko ranteesi kunnossa? kysyin ja Reina koitti rannettaan.
– Siihen ei satu enää, hän vastasi. – Kiitos!
Laskin jo mielessäni. Jälleen yksi opittu loitsu!

Seuraava tunti oli lentämistä. Minulla oli oma luutani mukanani, vaikken ollenkaan pitänyt kapistuksesta. Lentäminen luudalla oli vastenmielistä.
Olin muiden ykkösluokkalaisten kanssa puoliympyrässä tuntia varten. Whitney Osmet seisoi puoliympyrän keskellä, jotta kaikki näkivät ja kuulivat hänet.
– Pyydän jokaista pitkähiuksista oppilasta laittamaan hiuksensa kiinni, Whitney Osmet vaati. – Yhdellä lentotunnilla nimittäin ei käynyt kovin mukavasti, kun hiukset olivat auki.
Minun pitkät kirkkaan vaaleanpunaiset hiukseni viuhtoivat tuulen mukana vapaina. Vilkuilin ympärilleni, kuinka kaikki muut alkoivat laittaa hiuksiaan pompulalle. Itselläni ei ollut pompulaa ja katsoin neuvottomana muita. Katseeni osui toiveikkaana edessäni seisovan Ginnyn ranteeseen, johon hän oli pujottanut liudan pompuloita.
– Saisinko Ginny sinulta yhden pompulan lainaksi? kysyin ja pieni tyttö kääntyi minuun päin.
– Tietysti, tyttö vastasi ja nappasi ranteestaan sinisen pompulan, jonka hän ojensi minulle.
– Kiitos, kiitin ja Ginny kääntyi minuun taas selin.
Vilkaisin tyttöä ja katsoin kuinka hän kietoi pompulan hiuksiensa ympärille, jolloin ne jäivät pään taakse yhteen korkealle pegasoksen hännälle. Se näytti kieltämättä veikeältä.
Kiedoin pompulan omiin hiuksiini. Korkealle pegasoksen hännälle Ginnyn lailla oli turha yrittää laittaa, sillä en sitä itse osannut tehdä siististi. Se olisi kyllä näyttänyt hienolta, varsinkin nyt, kun oppilaat saivat jättää koulupuvun noitahatut pois lentotuntien ajaksi. Hatut olivat tähän mennessä vain lentäneet kaikkien päästä.
– Tänään aloitamme lentotunneilla yhteiseksi sovittua projektia, jota varten jokaisen kuuluisi oppia lentämään edes jonkin verran, Whitney kertoi. – Käytätte lentotuntien lisäksi siihen muitakin tunteja. Projekti tulee olemaan kilpailu, jonka taka-ajatuksena on myös saada herätettyä jokaisessa oppilasryhmässä ryhmähenkeä. Ette kaikki vielä tunne toisianne, vaikka kuuluisittekin samaan ryhmään, jolloin tämä on hyvä keino myös saada teidät tutustumaan toisiinne ja tekemään yhteistyötä. Jokainen oppilasryhmä kokoaa...
Kesken Whitneyn selostuksen sydäntäni pisti yllättäen. Se tuntui aivan normaalilta. Joskushan elimistön osia pisti yllättäen, eikä se ollut vaarallista.
Jatkoin opettajamme selostuksen kuuntelemista, mutta sydäntäni alkoi pistää uudelleen. Nostin käteni rinnalleni ja puristin sitä hellittääkseni kipua. Kipu kuitenkin voimistui. Se muuttui puristavaksi, eikä se johtunut rintaani puristavasta kädestäni. Jokin puristi sydäntäni sisältä käsin. Tunne oli kamala. Minuun todella sattui
Tunsin oloni ahdistuneeksi ja oletin sen johtuvan suunnattomasta kivusta sydämessäni. Halusin pois!
Lähdin äkkiä juoksemaan luuta kädessäni sisälle, eikä kukaan kerinnyt estää minua. Halusin äkkiä oman huoneeni turvaan. Halusin tämän kivun loppuvan mahdollisimman nopeasti. Mistä lie tämä sydämen puristus johtui, mutta se oli kamalaa. Halusin sängylleni makaamaan ja odottamaan kerälle käpertyneenä, että kipu lakkaisi.
Paiskasin huoneeni oven perässäni kiinni. Tunsin yhä pistävää kipua sydämessäni, mutta se tuntui hellittävän nyt. Vedin pompulan pois hiuksistani ja pitkät hiukseni pääsivät vapaiksi.
Vilkaisin peiliin, koska siellä näkyi liikettä. Sama vaaleanpunahiuksinen ja mustasiipinen tyttö tuijotti kyyneleisin silmin minua syyttävästi. Tuijotin hetken tyttöä takaisin, kunnes käänsin pääni poispäin.
Lysähdin sängylleni velttona. Kipu sydämestäni oli kadonnut. Jäin makaamaan sängylleni rentona, tuntien oloni huojentuneeksi siitä, ettei ollut enää kipua. Tämä oli kuitenkin ollut sydämeni fyysistä kipua, mutta henkinen kipu ei ollut lakannut... Se ei koskaan lakkaisi.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

**********************************************************************************************************************************

©2018 Enkelin Siivet - suntuubi.com